lauantai 8. syyskuuta 2012

Loistava Minna

Suunnistuskilpailuista on tullut todella jännittävää seurattavaa, kun televisio voi näyttää kartat, rastit ja ennen muuta myös sijoitukset ja reitinvalinnat niinsanotusti livenä. Tavattoman hienoa on myös katsella tämän hetken parasta suunnistajaamme Minna Kauppia, jolla on kaikki mahdolliset ja tarvittavat ominaisuudet tullakseen ihailluksi supertähdeksi. Paitsi että Minna on loistava suunnistaja ja nopeankestävä juoksija, häntä on myös miellyttävä katsoa niin metsässä kuin palkintogaaloissa.

Minna on menestynyt myös maastojuoksijana, mutta mitenkäköhän hän pärjäisi radalla? Häviäisi varmaan Johannalle ja Sandralle, mutta miten kävisi nuorta Oonaa vastaan? Saattaahan olla ettei Minna radalle ilolla lähtisikään, kun hän viimeisimmänkin haastattelun perusteella rakastaa yli kaiken metsää ja siellä juoksemista. Radalla ei sellaisia näköaloja ole, eikä metsän hapekasta tuoksua.

Hiihdon puolella on jo moneen kertaan nähty, miten nopeita ovat ampumahiihtäjät Kaisa ja myös Mari, pärjäävät maajoukkuenaisille oikein hyvin. Entäpä meidän parhaat naisjalkapalloilijamme, miten käy heiltä rock and roll?

12 kommenttia:

  1. Juuri äsken juoksi erittäin hienon juoksun tämä Minna.

    Suunnistus on ehkä hienoimpia urheilulajeja ikinä ja tuo paikannusseuranta tekee siitä myös jännittävää seurattavaa televisiosta tai netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tasan samaa mieltä! Ja metsä on maaginen paikka, jossa aika on pysähtynyt ja aikakaudet sulautuvat yhteen.
      Koulussa sain hyvänä kartanlukijana suuren edun luokkatovereihin nähden, jotka teuroivat kompassiensa kanssa ja juoksivat harhaan. No, sen edun sitten yleensä menetin huonona juoksijana...

      Poista
  2. Nuorena oli lähes pakonomainen tarve juoksennella maastossa heti lumien sulettua. Ratakuden alkaessa oli tavattoman yksioikoista siirtyä radalle harjoittelemaan - hiilimurskalle vailla mäkiä ja puustoa. Kunnes siihenkin tottui.

    iisi

    VastaaPoista
  3. KR

    ja Minnassa myös itseironiaa!
    Vieraillet joskus: http://minnakauppi.com/

    VastaaPoista
  4. Minna on juossut maastossa kahdesti SM-pronssia ja oli muutama vuosi sitten puolimaratonilla SM-nelonen. Merja Rantanen oli viime vuonna SM-maastoissa yhdeksäs. Suunnistajat kisaavat usein SM-maastoissa, heidän askeleensa sopii sinne hyvin. Maantielle vähän huonommin ja radalla askeleeseen vaadittava voimantuotto on hyvin erilaista kuin maastossa, kuten Mårten Boströmin olisi pitänyt jo havaita. Huippunaisemme eivät ole radalla kisailleet parhaina vuosinaan, mutta jonkinmoista hahmotusta saa siitä, että Antti Anttonen on maastojuoksussa sijoittunut SM-tasolla sijoille 5-6, mutta ratavitosella ei ole mahtunut kympin sakkiiin.

    Arvioisin, että Minnalla ei olisi radalla mitään saumoja Oonaa vastaan. Maastossa fifty-fifty. Rankingin seuraavat hän todennäköisesti pesisi. Jos Minna saisi mielenhäiriön ja päättäisi ryhtyä ratajuoksijaksi, tekniikka pitäisi luultavasti rikkoa ja rakentaa palasista uudelleen ja siihen menisi pari vuotta, jonka jälkeen tulokset paranisivat. Olettaen että operaatio onnistuisi.

    Kova muija joka tapauksessa. On kertonut ratkovansa sudokuja ja lukevansa tentteihin juostessaan parantaakseen keskittymiskykyään. Kerran sattumalta silminnäkijätodistajaksi osuneena vakuutan että ei ollut kalajuttu.

    Kestävyysjuoksun pirullisuuteen kuuluu tosiaan se, että monen muun lajin huippujen on pärjättävä kansallisella tasolla ollakseen omassa lajissaan huippuja. Melkeinpä missä tahansa muussa lajissa kuka tahansa lajia vähän harrastanut voittaa vaikka minkälaisen toisen lajin urheilijan. Huippusuunnistajan tai -hiihtäjän on kansainväliselle tasolle noustakseen kyettävä selvittämään Kalevan Kisojen tulosraja. Maajoukkuejalkapalloilijan on pystyttävä juoksemaan piirinmestaruuskisoissa pisteille jossakin lajissa, matka riippuu pelipaikasta.

    VastaaPoista
  5. Jaska, kiitos, sinun kommenttiasi oikeastaan odotinkin. Kestävyysjuoksu kiinnostaa minua suuresti, ehkä juuri sen vuoksi etten siihen itse pysty. Koulupoikana ja myöhemminkin olin usein Eltsun kentällä, ja ratakierros tuntui aina maratonin pituiselta. Metsässä sen sijaan jaksoin samoilla tuntikausia. Jotenkin ymmärrän sen vuoksi iisiä...
    hikkajii, arvaa olenko käynyt kaikkien noiden huippunaisien sivuilla! Jaa Oonan ja sen kaverin sivu on hupaisa, kun likka jostain syystä kirjoittelee ruotsiksi - aivan hirmuisin virhein! :)

    VastaaPoista
  6. Jaska, vielä yksi kysymys. Japsittaret juoksevat lyhytjalkaisina radalla matalin ja nopein askelin, kädet usein vähän sivulla ja yläruumis aika liikkumattomana. Jonossa heillä on vaikeuksia eurooppalaisten ja varsinkin pitkäjalkaisten harppovien afrikkalaisten kanssa. Mutta itse asiassa muistan miten Herbert Schadelle naureskeltiin Helsingin olympialaisissa, hän kun monien mielestä juoksi kuin nainen, vähän näiden aasialaisten tavoin. Mitali kumminkin tuli!

    VastaaPoista
  7. "Suunnistuskilpailuista on tullut todella jännittävää seurattavaa, kun televisio voi näyttää kartat, rastit ja ennen muuta myös sijoitukset ja reitinvalinnat niinsanotusti livenä."

    Toista se oli aikoinaan kuunnella radiosta suorana Venlojen viestiä: "SHHH... nyt ankkuriMinna.. shhh tulee... rastivahti on hyvin shhh kätkeytyneenä ... nyt.. voi shhh voivoi, Minna kyykistyi ihan väärän kiven viereen! Siihen taisi.. shhh voitto mennä, harmin paikka... Aurinko alkaa nousta, toivotaan että se vuoden päästä paistaa meidänkin risukasaan.. SHHSHHHH..."

    VastaaPoista
  8. Juoksuasennosta: Tuo on sellainen asia, jota ryhtyisin tutkimaan jos olisin ammattivalmentaja ja olisi pelit ja vehkeet. Mielenkiintoisia integraaleja luvassa, kun sopivinta tekniikkaa lasketaan... Väitän että jokaiselle on oma ominainen ihanteellinen tekniikkansa ja ne saattavat poiketa toisistaan erittäin paljon, jopa samoilla nopeuksilla. Tämä johtuu luultavasti ruumiin mittasuhteista, "luontaisesta frekvenssistä". Aasialaisilla on luonnostaan matala askel ja kädet alhaalla. Olen testannut muuten juoksumatolla seuraavaa: vakionopeudella juostessa anaerobisen kynnyksen alapuolella käsien pudottaminen luontaisesta asennosta alemmas laskee sykettä 1-2 lyöntiä. Viittaa siihen että maratonilla pitäisi käsiä roikottaa alempana kuin tuntuu. Ehkä japanilaiset ovat tämän tajunneetkin ja juoksevat siksi siten?

    P.S. Paukkis: Miksi Minna kyyristyi kiven viereen? Eikö huomannut selostajaa... ja mihin risukasaan se aurinko paistoi?

    VastaaPoista
  9. Niin ja piti vielä tuosta Oonan ruotsin kielen kirjoittamisesta sanomani. Helpottanee lähiaikoina - Oona kirjoittaa nyt syksyllä ruotsin ja harjoittelee sitä varten.
    Kielessä on jopa omalla hyvin vajavaisella ruotsin kielen taidollani luettuna tosiaankin hiomisen varaa, mutta reipas tyttö kun uskaltaa noin kirjoittaa. En ole viitsinyt käydä korjailemaan, kun olen yrittänyt ylläpitää periaatetta että juoksupiireissä olen omalla nimelläni, vain omassa blogissa tällä nettinimellä myös juoksuasioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Oonalle kirjoituksiin! Reipas tyttö todellakin. Ajattelin vain että Sandralla ja muilla ruotsinkielisillä juoksijoilla olisi ollut osuutta asiassa... Mutta kuulostaa aivan siltä kuin olisit jotenkin lähellä tuon upean ja rohkean likan valmennuspiiriä! Älä kumminkaan vastaa, kunnioitan anonyymisyyttäsi! :)

      Poista