perjantai 1. maaliskuuta 2013

Naisen rakkautta ja elämää musiikin kertomana (Schumann)


Tässä on 15-vuotias leipzigilainen Clara Wieck, ihmelapsipianisti joka jo alle kymmenvuotiaana aloitti juhlitut konserttikiertueensa. Hänen tytönmielensä oli jo vuosia täyttänyt yhdeksän vuotta vanhempi muusikko nimeltä Robert Schumann. Claran isälle tämä ei sopinut lainkaan. Hän vartioi tytärtään kellon ympäri, ja lähetteli tyttöään milloin kiertueille, milloin sukulaisiin. 

Ja tässä on se lahjakas, nerokas kaksikymppinen poika joka oli vienyt 11-vuotiaan Claran sydämen lopullisesti:

Syntyi kuuluisa romanttinen ja myrskyinen tarina, joka päättyi nuorten avioliittoon syksyllä 1840. Clara oli silloin iältään 21, Robert 30. Alla on Claran (eli Chiaran kuten Robert häntä varhaisissa kirjeissään kutsui) kuva tältä vuodelta. 


  
Vuodesta 1840 tuli Schumannin "laulujen vuosi": yli puolet hänen laulutuotannostaan syntyi tuolloin. Olen aikaisemmin kirjoittanut sarjoista kuuluisimmasta eli Dichterliebestä. Nyt on vuorossa Frauenliebe und -Leben Adelbert von Chamisson 10 vuotta aikaisemmin julkaisemiin runoihin. Tapansa mukaan Schumann hiukan korjaili lievästi keskinkertaista tekstiä, ja loi pianon avulla siihen ulottuvuuksia, joita säädyllinen poroporvarillinen runous ei mitenkään voinut julkituoda.

Chamisson runot ovat tuottaneet päänvaivaa ja suoranaista ärtymystä nykyisten feministien parissa, jotka eivät voi sietää lähes 200 vuoden takaista kuvaa uskollisesta ja miehelleen täysin omistautuvasta aviovaimosta. Schumannin käsittelyssä nämä runot muuttuvat kumminkin ajattomammiksi ja abstraktisemmiksi, ja kertovat ainakin miehen uskottavalla tavalla siitä miten nainen saattaa vielä nykyäänkin silloin tällöin ajatella. Saksankielinen alkuteksti löytyy tästä, nuotit tästä, ja varsin hieno taivaallisen ihanan Kathleen Ferrierin laulama versio, vain hiukkasen murteellisesti sorahtava esitys on tässä




1. Seit ich ihn gesehen. "Siitä asti kun hänet näin, olen ollut kuin sokea; minne tahansa katsoin, näin vain hänet". Hyvin kaunis ja vaatimaton, vaikuttava ja vilpitön laulu, jonka teema soi myös viimeisen laulun lopulla pitkänä pianon epilogina.
2. Er, der Herrlichste von Allen. "Hän, ihanin kaikista", hurmioitunut kuvaus miehestä. Tyttö katsoo häntä vielä kaukaa, ja kertoo hurskaasti siunaavansa miehen elämän ja tulevan vaimonkin, kävi mityen kävi. Loistavat ja intohimoiset melodiakaaret, komea laulu.
3. Ich kann's nicht fassen, nicht glauben. "En voi käsittää, en voi uskoa tätä" - mies on katsonut häneen, ja jopa tunnustanut rakkautensa; tyttö on ihan sekaisin.
4. Du Ring an meinem Finger. Kihlaus on tapahtunut, tyttö katselee sormusta sormessaan. Se on opettanut hänelle "elämän äärettömän, syvän merkityksen". Ja sitten tulee tämä monia loukkaava teksti: "Häntä minä haluan palvella, hänelle elää, hänelle kuulua kokonaan, hänelle antautua, loistaa itsekin hänen loistossaan!" Mutta perhana vieköön, kyllähän tuommoinen tänäänkin voi umpirakastuneen mielessä pyörähtää. On se sellainen psykoosi se rakastuminen...
5. Helft mir, ihr Schwestern, freundlich mich schmücken. Häät ovat ovella, morsian pukeutuu, ja jättää samalla jäähyväisensä ystävättärilleen.
6. Süßer Freund, du blickest mich verwundert an. Tämä laulu on aivan yksinkertaisesti hääyön kuvaus. Schumann on jättänyt alkutekstin säädyllisiä typeryyksiä pois, ja rakentaa pianon avulla myös sen kliimaksin, jonka jälkeen nuoren rouvan on jo hyvä miettiä tulevaa kehdon paikkaa. Rohkenin yrittää suomennosta. En mitallista, siitä olisi tullut pakkoloppusointuineen huonoa iskelmälyriikkaa. Mutta muutin koko rakenteen käyttämällä tankan tavutusta (5-7-5-7-7), ja painottamalla tekstiä siten kuin Schumannkin tekee. Tässä se vähän luonnosmainen tulos on:


7. An meinem Herzen, an meiner Brust. Lapsi on syntynyt, se on äitinsä rinnoilla. "Vain se joka tuossa imee, vain se joka rakastaa lasta jolle ravinnon antaa, vain äiti yksin tietää mitä on rakkaus ja mitä on olla onnellinen". Tuo symbioosi ja sen kuvaus ei minua miehenä ollenkaan loukkaa, se on luonnon järjestys, ja aina yhtä vaikuttava.
8. Nun hast du mir den ersten Schmerz gethan. Mies aiheuttaa naiselle ensimmäistä kertaa tuskaa, mutta se onkin sitten lopullinen tuska: mies kuolee, vaimo jää leskeksi lastensa kanssa. Laulun lopulla Schumann palaa ikäänkuin naisen nuoruudenmuistoihin, ja pianon epilogi laulaa sarjan ensimmäistä laulua. 

Chamisson viimeinen runo kertoo naisesta vanhoilla päivillään, muistojensa ja kärsimystensä keskellä. Tätä runoa Schumann ei oikein hyvin ymmärrettävistä syistä ottanut mukaan laulusarjaansa, vaikka itse kertomuksen nimen kannalta se olisi toki tärkeä viimeinen näkökulma.

Sijoitan tähän lopuksi Claran vanhuudenkuvan, viisaan, nerokkaan, loistavan naisen kasvot:



2 kommenttia:

  1. Olet tehnyt suuren työn julkaisemalla tämän bloggauksesi.

    Voi miten se on romanttinen! Mutta hieno ja kaunis. Pidän tästä kovasti. Ja tuo video on hyvä. Ja käännöksesi on hyvä, mutta kiva kun se on myös alkukielellä.

    Kiitos tästä kokonaisuudesta!

    VastaaPoista
  2. Tippa minullakin on linssistössä kaiken aikaa... Ja vielä enemmän kun tiedän laulajattaren kohtalon: hän kuoli rintasyöpään kolme vuotta tämän nauhoituksen jälkeen vuonna -53 vain 41 ikäisenä. Minulle Ferrier on suurin klassinen laulajatar joka tiedän, ja hänen esityksensä Mahlerin orkesterilaulujen esittäjänä (mm. Das Lied von der Erde) on täysin ylittämätön.

    VastaaPoista