torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesän pahimmat paikat


Kiukustuneena siitä, että kesästä jo viisi päivää on kadonnut jäljettömiin, ja syksyn alkuun on enää runsaat kaksi viikkoa aikaa, kirjaan tähän mistä muusta minä Suomen kesässä en ollenkaan välitä. Listaa on helppo kirjoittaa, sillä televisiomainokset kertovat auliisti mitä minunkin suomalaisena nyt olisi ehdottomasti tehtävä, ja josta siis yritän pysytellä mahdollisimman kaukana.

Grillaus
tarkoittaa sitä, että ensin tapellaan kokoon jonkinlainen tulisija, yritetään hirveältä haisevin polttonestein saada liekkejä syttymään, ja sitten kärvennetään jo sinänsäkin kaamealta maistuvaa makkaraa vieläkin syömäkelvottomammaksi. Grillaus tapahtuu yleensä ulkona, ja ihmiset yrittävät oletusarvoisesti teeskennellä hyttysten huitomisen välissä että on ihana, reipas ja yhteisöllinen meininki, mitä se nyt sitten merkitseekin. Kun grillaukseen liitetään vielä alkoholinkäyttöä, meininki kehittyy entistäkin rennommaksi, aina kaatuiluun asti.

Mökkielämä
on sitä, että ahtaudutaan jonkinlaiseen lautaiseen koppiin päiviksi ja öiksi, raahataan vettä ja elintarvikkeita jostain huitsin nevadasta, käytetään mahdollisimman alkeellisia välineitä, ollaan hikisiä ja tahmaisia, yritetään uida savikkoisessa rannassa josta vesi on kauan sitten väistynyt, ja ollaan sulautuvinaan yhdeksi luonnon kanssa, joka todellisuudessa aiheuttaa koko extreme-oleskelun suurimmat vaivat. Mökkeilyennätykseni on reippaasti alle viikon pituinen. Mökkielämään kuuluu olennaisesti myös

puucee,
jossa yhdistyvät mökkeilyn kaikkein karmaisevimmat tekijät, aina sitä ampiaista myöten joka sieltä reiän uumenista aina hyökkää ihmisruumiin jaloimpia osia päin. Milloinkaan ei tavallista kerrostalovessaa juoksevine vesineen ja käsisuihkuineen ajattele niin suurella lämmöllä, kuin puuceessa ähkiessään.

Lappi
on tosi suomalaiselle tärkeä paikka. Siellä saa rehkiä täysin tarpeettomia taipaleita mieletön rinkka selässä, nauttia aukitaistellun sälykepurkin tahmaisesta tonnikalasta, kun parempaakaan ei satu olemaan saatavilla, ja ihailla valtavan laajoja näköaloja, jotka ovat täynnä kitukasvuisia puita ja loputonta heinikkoa. Eräs tuttavani oli tällaisella pakkovaelluksella, ja pysähtyi tunturin laelle hetkeksi ihailemaan tällaista maisemaa. Siihen hänen toverinsa huomautti: "Miäs ei ihaile mittään maisemia. Miäs painaa vaan." Ja sitten kaverukset jatkoivat täysin päämäärätöntä painelemistaan.

Hiekkarannat
ovat tylsimmistä tylsimpiä paikkoja. Jos vesi on puhdasta, siellä voi tietysti uida. Mutta loikoileminen pyyhkeen päällä auringon poltettavana on niin vihoviimeistä elinpäivien tuhlausta, että pasianssin pelaaminenkin tuntuu syvällisemmältä toiminnalta. Hiekkarantaelämän seuraaminen on kiduttavan yksitoikkoista. Ensin yhdet levittävät riepujaan johonkin, loikoilevat niillä, sitten ryntäävät veteen polskimaan ja roiskuttelemaan, ja palaavat pyyhkeilleen. Tämä toistuu toistumistaan, paljon pitempään kuin koskaan olen jaksanut tarkkailutyötäni tehdä.

Rentoilu
kuulostaa sananakin 'renttuilulta', ja tarkoittaa omituista liikehdintää ja hytkymistä, usein alkoholipitoisten juomien avustamana. Kauan sitten laulettiin myös "Regina Rennosta", mistä päätellen rentoiluun kuuluu olennaisesti myös promiskuiteettihakuisuus. Ei sellaista jaksa edes katsella.

Terassi
ei nykyisin tarkoita enää puistojen ja rakennusten yhteydessä olevia maastosta kohotettuja tasanteita, vaan mitä tahansa takapihaa jonne on raahattu pöytiä ja tuoleja. Facebookissa erottaa kaupunkilaisen nuoren aikuisen parhaiten siitä, että hän kertoilee kerran päivässä ihanista terassikokemuksistaan. Terassi onkin nykykielessä paikka jossa itseään arvossa pitävät trendikkäät ihmiset näyttäytyvät toisilleen. Helsingissä status kohoaa vielä, jos ehättää mainita nähneensä Ben Zyskowiczin siellä terassilla.

Voi hyvänen aika miten arvostankaan kalustettuja huoneita, joissa on paljon kirjoja ja hyödyllisiä teknisiä laitteita, auvoisaa vessaa ja suihkuhuonetta unohtamatta, ja joissa ikkunan avaamalla saa läheisen kontaktin luontoon tai kaupungin urbaaniseen sykkeeseen, mitä se nyt ikinä sitten onkaan!

10 kommenttia:

  1. Opin sivuasi lukiessani äkkiä vihaamaan suomalaista kesää. Tänä kesänä en ole edes grillannut, enkä edes savusaunaan mennyt, vaikka kutsuttiin. Asun muuten maalla.

    iisi

    VastaaPoista
  2. KR
    samoilla (salapa)linjoilla ollaan -
    paitsi että koko Kesän, mutten suvea, lisäisin listaan.
    (Enemmän tämänpäiväisessä Tuvan puoleisessa blogissa)

    VastaaPoista
  3. iisi: Minä olen vihainen kesälle sen vuoksi että se on niin lyhyt!

    hikkajii: Sinulla on siis toinenkin blogi! Miten sinne pääsee?

    VastaaPoista
  4. Tämä kesä on saanut siunaamaan ilmastointia autossa sekä hyttyspaviljonkia. Grillausta kokeilin eilen, ja saa mun puolesta riittää tälle kesälle. Tai ainakin nyt olen sitä mieltä. Parasta siinä oli jälkilämpöön laitetut juustoleivät, hieman pohjasta ruskettuneet ja juusto soppelisti sulanut.

    Kesän lyhyys tekee jotenkin olon, että sitä pitäisi tehokkaasti suorittaa, ennenkuin se loppuu. Ottaa kaikki irti!
    Stressaavaa...

    VastaaPoista
  5. Sanna, nimenomaan stressaavaa. Sosiaalisessa mediassa kaikki kehuvat suorituksiaan, kuka löytänyt hyvän ruokapaikan maakunnan uumenista pitkospuiden takaa, kuka iihanan rannan paikkakunnalta jonka nimeä ei ole edes ennen kuullut... Olisikin tietysti hauska kierrellä maakuntia työkseen, kaikkea löytyy kyllä. Mutta jos ei satu löytymään, kesä meni taas pilalle! :)

    VastaaPoista
  6. Se on melkein magiikkaa, kun mieli maassa kömpii huoneesta pihalle ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Suupielet kääntyvät melkein automaattisesti hymyyn ja lämpö täyttää mielenkin. Arjen murheet unohtuvat hetkeksi. Ihmeellistä!

    Minä löydän kesään iloa yksinkertaisesti suvisessa luonnossa käyskentelystä. Jatkuvasti vähän eri reittejä, ja ihmettelemistä riittää loputtomiin. Kuinka paljon iloa sainkaan, kun eilen näin rusakkokolmikon juoksemassa! Suosittelen.

    VastaaPoista
  7. Kun kaikki tunnustavat nyt niin minäkin sitten: olen kai sitten ihmishirviö/raunio mutta luonto harvemmin kolahtaa, ei kyllä vastapainoksi mikään urbaanikaan näkymä. Katselen luontoa ja ihmettelen: ei tunnu missään. Ehkä se johtuu siitä että luonnontuotteista minun käy eniten sääli ihmiseläintä. Not a joke.

    I know, I know...olen ehkä liian totinen torvensoittaja, mutta luonto tai luoja on ehkä luonut minut sellaiseksi etten kaipaa tuntureita, pitkospuita sen enempää kuin Pariisin kahviloitakaan. Tällä tavalla vajaalle kesä kesänylistyksineen on tosiaan kova paikka. Hei, vedestä mä tykkään sentään! Joista, järvistä, merestä. Vedessä on mukava kesäkyynikonkin kellua, sukeltaa ja olla olemassa.

    -jorma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stephen Fry (tai Oscar Wilde) taisi sanoa, että kaikki, mitä pidämme rumana, on ihmisen tekemää.

      Miettikää kaikkea mielestänne rumaa. Ihmisen tuotoksia. Totta kai tämä laji on saanut hyvin paljon kaunistakin aikaan, mutta on myös ainoa ympäristönsä rumentaja.

      Poista
  8. Vanha pikkusiskoni ilmoitti olevansa lähes kaikesta eri mieltä. On meidän perheellä siis jotain toivoa...

    VastaaPoista
  9. Timo, elä sie noin vakavissasi ota... totta kai luonto on se ensimmäinen kauneuden alkulähde.

    Kaikkiin ei vain luontomystiikka vetoa ilman pientä piruilevaa suhteellistamista. Kommentillani säälistä ihmiseläintä kohtaan tarkoitin pientä vastapainoa tälle ajassamme riehuvalle luonnon yli-inhmillistämiselle ja ihmise l ä i m e n dissaamiselle, jopa itseinholle omaa lajia kohtaan. Luojan luomia ei kai noin saisi solvata - ei ihmistäkään, yleisesti. Yksittäisiä (ihmis)elukoita kyllä saa teoistaan syyttää - vaikkapa luonnon turmelemisesta.

    Biologien mielestä luonnosta sinänsä ei juuri harmoniaa löydy, kaaosta, mutaatioita, ja elintila-taistelua kuulemma on kaikki tyynni. Luonnossa vallitsee hirmuinen ja syrjivä ja rasistinen evoluutio, ei sosiaalidemokraattinen tai vihreä puolue.

    Meidän ihmissilmistämme luontoa katsellessa kylläkin kauneutta löytyy. Ihminen on luonnonkauneuden näkijänä ja kokijana ainoa laatuaan. Hei! Siinäpä heti pluspiste ihmiseläimelle.

    Terveisiä muuten järvestä. Järvi oli pieni ja raudanpunainen, vesi kas nousee lähteestä maan alta Kuusijärven pohjasta ja vieläpä Vantaalla. Ilman luontoa - vettä ainakaan- me emme ole mitään. Niin se on.

    -jorma-

    VastaaPoista