perjantai 1. elokuuta 2014

Sotasankarit


Koska päivittäiseen uutistulvaan olennaisena osana liittyy lennokkaita kuvauksia sankarillisista taisteluista, joissa hampaisiin asti aseistetut sotasankarit räjäyttävät taloja ja teurastavat siviilejä, pääasiassa vanhuksia, naisia ja lapsia (mikä yleensä aina muistetaan kunnioituksensekaisella ihailulla mainita), haluan minäkin kantaa korteni kekoon, ja siteerata erästä kirjallisuuden taistelukuvausta. Kas tässä se on, mutta kuka sen on kirjoittanut?

On unohtumaton näky, kun viisitoistaleiviskäiset raivoon kiihotetut tulisielut rynnistävät puukkopistimet tanassa eteenpäin vannoen kostoa ruokavarastojen ryöstäjille. Puolensataa askelta he jaksavat kömpelösti juosta, sitten he siirtyvät kävelytahtiin ja minuutin kuluttua he etenevät kovin väkinäisesti ja etsivät sopivia levähdyspaikkoja. Hikeä vuotaa sanomattomasti, verta ei laisinkaan. Hyökkäys alkaa laimentua ja puolet miesvahvuudesta istuu kentällä huohottaen. Vihollisarmeijat ilmeisesti pelkäävät kosketusta.
Silloin tapahtuu taistelukentän keskustassa ihmeitä. Ei-kenenkään-maalle kaivetuista, naamioiduista kuopista työnnetään esiin tuhansia kenttäkeittiöitä, keittiöpojat nostavat päänsä päälle maissipuurolla täytettyjä pesuvateja ja voimalliset tuuletuslaitteet puhaltavat armeijoihin päin ruoanhajua.
[...] Maissihauteen haju lentää epätoivoisen tuhoamisarmeijan luo kuin vilvoittava sade kuivuneen tasangon yli. Sieraimet lietsovat, päät kääntyvät, silmät kirkastuvat, terästyvä taistelutahto herää, lihakset jännittyvät ja vuoria järisyttävä riemunkarjunta kuullaan neljän peninkulman päähän. Kenttä tömisee tuhansien jalkojen alla, ja kuin hyökyaallot lähestyvät armeijat toisiaan.
Kersantit järjestävät innostuneen miehistön soppajonoihin, ja alkaa kiivas ateriointi Jumalan kirkkaan taivaan alla kukkivalla kedolla. Suuri tuhoamistaistelu on päättynyt voitollisesti.

6 kommenttia:

  1. Kuvaus liittyy Kellog-sopimukseen, jonka perusteella sotiminen maapallolta lopetetaan tykkänään. Asiaa on käsitelty lähemmin Veikko Huovisen teoksessa. Kirjan nimi on kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmin sanoen Kelloggin Corn Flakes -sopimukseen! :) Olet näköjään kirjoittanut tuosta v. -11, huomasin jälkeenpäin.

      Poista
  2. Lihotetut sotasankarit ovat niin runsaita, etteivät löydä vesihanaansa "nivustensa ainaisesta helteestä"...

    VastaaPoista
  3. KR

    tutulta tuntui, vaan Kavi ratkaisikin jo.

    Vaan eivätpä enää historian haamut kurkistele: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/paita+pinoon/127674 - kele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaanpa sulle hikkis tässä, kun en onnistu bladi kirjautumaan bladi sivustollesi, bladi! Että nimittäin oli kiihotusta kansanryhmää vastaan tuo juttusi! Lisäksi tuolla kansanryhmällä on tuikeita aseita, joilla taltutetaan pottuilevia siviilejä! :) :/

      Poista
    2. KR

      ämeriäkkyläisilläpä on salainen ase, millä puolustaa, kaikkia vastaan: Attendo.
      Ei hätää.

      Ja toisaalta: estetiikastahan on tuossa kaikessa pinoamisessa kysymys. Voi olla etteivät siviilien tappajat sitä tajua. Sitten on piru merrassa.

      Poista