perjantai 19. joulukuuta 2014

Ruben, Simeon, Levi, Juda... Oulun Siika on Pyhä Kala...



Eräs lempibloggereistani, eläköityvä virkamies Töölöntorin reunalta, vastapäätä ununu-taloa, äityi muistelemaan koulussa opittuja rimssuja. "Ruben, Simeon, Leevi, Juuda..." lohkeaa minultakin vaikka unissa. Tiedän myös että Oulun Siika on Pyhä Kala, ja saksan prepositiot osaan kuin vettä vaan. Tosin vasta puolen vuosisadan ikää lähestyvänä hoksasin (tuhmien isojen poikien vihjeestä), että datiivia tai akkusatiivia vaativat prepositiot muodostavat kokonaisen pornokertomuksen. En sitä tähän jäljennä, muut saksanlukijat tietävät sen, eikä muista ole niin väliä.

Sävelmällä 'Arvon mekin ansaitsemme' laulettu latinan akkusatiivia vaativien prepositioiden lista
Ante, apud, ad, adversus
Circum, circa, citra, cis...
on mielessä yhä, vaikken juurikaan kääntele tekstejä latinaksi, yritän vain ymmärtää latinalaisia tekstejä.

Tähtien kirjoluokituksetkin menevät minulla kuin konsanaan astronomeilla: "Oh, Be A Fine Girl, Kiss Me Right Now Sweetheart"!

Noiden osaamieni rimssujen määrä on melkoinen, ja suurin osa niistä on opittu lapsena koulussa. Käsitykseni mukaan nuoremmille sukupolville tuollaiset ovat täyttä hepreaa - minulle ei edes hebrea ole ihan kokonaan hepreaa, sillä olen sitäkin vähän opiskellut. Kysymys kuuluukin, onko tällaisista vanhanaikaisista opiskelutavoista ja -aiheista mitään hyötyä, ja samaa kysyy bloggeriystävänikin.

Ensin on tietysti kysyttävä vastakysymys: mitä tarkoitetaan "hyödyllä"? Selviää tenteistä, saa rahaa, tulee kuuluisaksi? Sivuasioita, vaikka joissakin tapauksissa ihan hyödyllisiä.

Varsinainen "hyöty" tulee siitä, että ymmärtää mahdollisimman monista asioista jotakin. Se edellyttää mahdollisimman suurta tietomäärää, aktiivista tai passiivista. Ja mikäli passiivista, tuollaiset mieleen jääneet värssyt ja hokemat tulevat helposti mieleen, ja johdattavat sitten muuhun hallussa olevaan tietomäärään.

Ylen tiedepalstalla tosin väitetään, että "Nykykäsityksen mukaan ulkoa opettelu on jokseenkin turhaa. Tieto pitää sulattaa ja ymmärtää". Tällainen nykykäsitys on mielestäni typerää ja tietämätöntä, ja rinnastan sen mediassa vallitsevaan tyhmyyden ja tietämättömyyden palvontaan jonkinlaisena demokraattisen tasa-arvon symbolina. Käyttääkseni modernimpaa nettikieltä: Ulkoa osatut rimssut ovat kuin näppäriä hakusanoja, joiden avulla syvempikin tieto löytyy - omien aivojen sopukoista.

Kivi pilailee Veljeksissä tällaisen typeryyden kanssa. Eero piikittelee Juhania, ja ehdottaa lukkarilta kysyttäväksi miten viisi miestä ja kaksi kalaa tulivat ruokituksi viidellätuhannella leivällä, johon isoveli tuhahtaa ettei noin vaikeaa asiaa tiedä edes piispakaan. Ja lukkari kysyy sitten, mikä oli Sepeteuksen poikain isän nimi, ja Juhani ihmettelee lukeeko sellainen hänenkin Testamentissaan...

Jaakobin poikain nimet ovat vain näennäisesti "tarpeetonta" tietoa. Se ei kuluta aivokapasiteettia millään tavalla, mutta voi tulla käyttöön monissa kulttuurisissa yhteyksissä. Mitä "kuolleisiin kieliin" tulee, kiitos latinan ja kreikan opintojeni ymmärrän paremmin avanseeratumpaa englantia, italiasta ja ranskasta nyt puhumattakaan. Ja väitänpä myös, että hebrean muinainen alkeiskurssi on minulle ollut hyödyksi monin tavoin.

Nuorena ylioppilaana olin täysihoitolassa samana kesänä jolloin olin suorittanut Jyväskylässä latinan pron. Siellä oli myös belgialainen perhe, jonka lapset hädissään kyselivät minne heidän äitinsä oli kadonnut. Kun en ranskaa osannut, arvelin että lapsilla oli koulussa latinaa, sivistynyt kun se perhe oli. Näin olikin, ja latinaksi selvitin sitten lapsille, että äiti oli mennyt metsään. Elementary dear Watson, mutta olipa ensimmäinen ja mieleen jäänyt kokemus "kuolleen kielen" voimasta!

(Kuva on muinaismuisto myös, tuota vaakunaa ei enää liene. Mikäpä olikaan pitäjä? Ja mikä on "ununu-talo"? Vihje: myös Töölöntorin reunalla, talo jonka avulla äitini totesi että olin 3-vuotiaana oppinut lukemaan.)


9 kommenttia:

  1. KR
    Lapsena rallateltiin seuraavaa lorua kun piti löytää etsijä Piilosilla-leikkiin:

    Iine-miine-maine-moo-ketsenikka-painestoo-effi-haake-leffi-koo-iiine-mine-maine-moo.

    Ketä sormi osoitti viimeisen sanan kohdalla, oli etsijä.
    Siansaksaako koko rimpsu?

    VastaaPoista
  2. Vaakuna muistuttaa meitä Daniel Medelplanista, viipurilaisesta kirjanpainajasta, joka Isonvihan ja sukurutsaustuomion takia muutti Pälkäneelle ja kaiversi siellä aapisen puulevylle.

    Ununu-talo on muistaakseni Uuta ja Ännää muistuttavilla koristeilla varustettu kivitalo Helsingissä.

    Tärkeä luettelo on myös Otavan Tietosanakirjan osat:
    A-celle, celli-gh, gi-jyrk, jyrs-kuur, kuus-mons, mont-pyra, pyre-soso, sost-tsc, tse-visc, vise-öö, tai Suuri tietokirja:
    Aakkoset-Döbeln, Ecuador-Höyrykone, Ibsen-Kiikari, Kiina-Luther, Luxemburg-Näätäeläimet, Ohjukset-Rousseau, Rovaniemi-Tito, Tizian-Öljykasvit.

    VastaaPoista
  3. Ritirimpsut on todella hyvä muistin tuki, se on harmi, kun nykyisin lapset joutuu itse kehittämään omat muistisääntönsä. Ei niitä koulussa opeteta. Itsekin muistan oppineeni vain (tuntiasian ulkopuolelta) kuun vaiheista kertovan "oikea uusi enenevä, vasen vanha vähenevä", ja siskotko lie opettaneet ines-ela-illa, ades-abla-alla.

    VastaaPoista
  4. Vaakuna on tietysti Pälkäne, Valkeakosken naapurikunta. Aiheensa se on saanut Daniel Medelplanista, joka isonvihan aikana laati Pälkäneellä aapisen puulaattakirjoille jota sitten painettiin samidzatina, kun maan kaikki oikeat kirjapainot oli tuhottu.

    Olimme puolison kanssa jokin aika sitten Italiassa. Aloimme ymmärtämään italiaa suunnilleen sujuvasti espanjan ja portugalin pohjalta noin kahdessa päivässä. Olisipa joskus opiskellut latinaa ja saanut vanhanajan klassisen sivistyksen! Tällöin kaikki romaaniset kielet olisivat kuin vettä vain.

    VastaaPoista
  5. Minä opetan edelleen nuorisolle Sokrates - Platon - Aristoteles kavereiden keskinäisen järjestykset muistisanalla SPA --- kylpylä, tai kylpylän nykyaikainen lyhennelmä. Ja täytyy tunnustaa, että ilman tuota sääntöä en minä ikinä herrojen järjestystä muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SPA on hyvä! :) Vuonna -45 ja -46 emme saaneet koulussa luetella päävärejä järjestyksessä sininen - keltainen - punainen. Miksi? Koska niistä tuli niin ruma lyhennys SKP! :D

      Poista
    2. Eräässä työpaikassani muuan rojalistiksi itseään nimittänyt kommunisminvihaaja suuttui, kun näki mun kumisaappaiden sisäreunassa henkilökohtaiset nimikirjaimeni SKP - kuin se olisi ollut suoranainen loukkaus häntä kohtaan. Miten pieni maailma ihmisellä voi olla, jos kolme kirjainta saa sen ihan sijoiltaan?

      Poista
  6. Minä taas puhun aina tilaisuuden tullen mitallisen runouden puolesta. Syy on yksinkertainen ja käytännönläheinen: mitallista runoutta on helpompi oppia ulkoa kuin mitatonta. Ulkomuistissa runoudesta tulee intiimimpää ja omempaa. Aina tilanteen ja mielialan mukaan muistista putoilee erilaisia runonpätkiä, joihin saattaa heijastua koko elämä.

    VastaaPoista
  7. Vähän myöhässä tulee tämä kommenttini, kun olen uusi (oikein hyvältä vaikuttavan) blogin lukija, mutta asiaan:

    eipäs vallan masennuta rimpsujen unohtumisesta! Itse edustan vuosiluokkaa -90 ja kyllä vain minullekin ovat koulusta tuttuja muutamat rimpsut (Oulun Siika on Pyhä kala, jota Lesti perholla Veteli, Ähtävältä Lapuan kautta se Kyrön kuohuihin nosteli, se taisi kokonaisuudessaan mennä), taisivat suomen konjunktiot ja nuo saksan prepositiotkin oman rimpsunsa saada.

    Tokihan tämä on opettajakohtaista, minäkin saan olla kiitollinen lähinnä yhdelle-kahdelle ala-asteen opettajattarelle omistani, mutta tosiaan: vielä virtaa!

    P.S. Muuan Kuha-niminen musiikkiyhtyekin on hyödyntänyt rimpsuja, tässä mm. heidän kappaleensa "Fiktiota vastaan I":

    https://www.youtube.com/watch?v=VqEF16jmDhc

    VastaaPoista