Joululaulun kaameaa ähkyä

Joulun aikana en juuri radiota kuuntele. Paitsi silloin kun ajan Helsinkiin perheen luokse. Radio pitää minut hereillä, ja herättelee sopivia adrenaliinipurkauksia joululaulutulvallaan. Kuuntelen vain Ylen ykköstä, sillä arvelen muitten asemien herättävän liiallistakin liikenneraivoa.

Kysymys ei tietenkään ole siitä, etten joulumusiikista pitäisi. Mutta se tapa jolla erilaiset yrittäjät työntäytyvät näille musiikillisille joulumarkkinoille on liian usein puhtaasti raivostuttava. Normitapauksessa sinänsä ihan pätevät esittäjät vetelevät laulut läpi kuin höyrykone. Liian nopeasti, liian välinpitämättömästi, musiikin ja tekstin hienoista nyansseista ilmeisen tietämättöminä.

Tämä nykyinen konemainen kiire vaivaa raivostuttavaa kyllä myös taidemusiikkia. Tottahan Bachin jouluoratoriota pitää soittaa, ja sen 2. kantaatin taivaallista orkesterijohdantoa. Mutta sen sijaan että se keinuisi perinteiselle joulumusiikille ominaisessa rauhallisessa sicilienne-rytmissään, siitä tuleekin erilaisten oboeitten taistelutanner, tempoltaan kauniisti sanoen nopeaa valssia, ja rumasti sanoen vanhaa gigue-tanssia muistuttava.

 Joulun klassinen sicilienne on myös tuon kuuluisimman laulun pohjana, sen jonka kaksiääninen laulunuotti on tämän jutun yllä. Ani harvoin sitä saa Franz Gruberin alkuperäismusiikkina kuulla, vaikka se on kaikin tavoin elegantimpi ja kauniimpi kuin vallitseva yksinkertaistettu ja laimennettu melodia. Hyvin yleisesti se niin amerikkalaisina kuin suomalaisten iskelmälaulajien esityksenä menettää rytminsäkin. Taa-ta-taa taa:sta tuleekin taaa-ta-ta taa, usein liian nopean temponkin takia, eikä vain vaikkuisen sävelkorvan vuoksi.

Nyt tulemme sitten siihen olennaisimpaan asiaan, eli sovituksiin. Normaalisti 'sovitus' merkitsee sitä, että alkuperäinen sävellys sovelletaan toisenlaiselle esittäjäjoukolle. Gruberilla oli kaksi (mies)laulajaa ja kitarat (se alkuperäinen nuotti on tämän jutun lopussa). Mutta sovittajalla on sekakuoro ja jousiorkesteri käytössään. Jos hän kunnioittaa alkuperäistä sävellystä, hän ei tee muutoksia enempää melodiaan, sointuihin, kuin yleisilmeeseenkään. Jousiorkesteri ei silloin muistuta "Melachrinon 1100 jousta", eikä kuoro "Händelin Hallelujaa". Vuoripuron kirkasta vettä ei sovi väkisin muuttaa hehkuvaksi Tokaijin viiniksi - sellaisella on aivan omat hienot tilansa muissa yhteyksissä.

Mutta mitä tekevät useimmat sovittajat? He luulevat, että sävellyksen soveltaminen uudelle esityskokoonpanolle ei ole varsinaista sovittamista, mikäli se sovitus ei sävyiltään ja yksityiskohdiltaan selvästi eroa alkuperäisestä. Näinpä he sitten koirien tavoin kusaisevat musiikkiin omat hajumerkkinsä, lisäilevät alku- ja loppusoittoja, muuttavat sointuja ja ehkäpä melodiaakin, ja luulevat olevanssa suuriakin taitureita. Samalla he ovat mitätöineet alkuperäisen sävellyksen vain kuin tuulen tuomaksi nimettömäksi paperinriekaleeksi, oman erinomaisuutensa ja loistonsa käyttöainekseksi.

(Minulla on omiakin kokemuksia tästä. Joitakin laulujani on väännelty "paremmiksi" sellaisilla tavoilla, etten niitä ikinä voisi hyväksyä. Ellei alkuperäinen sävellys kelpaa, jätettäköön se sitten omaan arvoonsa. Mutta eihän minulta tällaisia kysellä, ja jos kieltää yritän, saan kuulla että olen vain tyhmä kun en iloitse siitä että minua paremmat ovat suostuneet hienontelemaan tekeleitäni...)

Lukemattomat oopperalaulajat ovat myös ehättäneet joulumarkkinoille. He kiljuvat keuhkojensa mahtavalla voimalla "Hiljaisen joululaulun", tai posottavat "Sylvian joululaulun" läpi kuin se olisi Salomen mielipuolinen monologi Straussin oopperasta. Ei vienoa hajuakaan Collanin soinnutuksen ja melodian nyansseista, eikä niihin liittyvän tekstin merkityksistä. Kaikki tulee ulos kuin silppurikoneen tuutista.

Minne on nykyajalta kadonnut taju, taito ja ajatus! Missä on rauha, hiljaisuus ja ymmärtämisen halu? Musiikintekijöiden on mainostajien tapaan melskattava, tuotettava nopeasti mutta halvalla, välkyteltävä valoja niin että silmiä särkee. Ja sovittajat istuvat gruberien, kotilaisten ja collanien ruumiiden päällä, ryöstettyään niiltä mitä sattuivat ryöstettäväksi ymmärtämään, ja paistattelevat päivää uuden ajan sankareina. Hyi helvetti.

Tässä alla on se Gruberin joululaulun alkuperäinen yksinkertainen muistiinkirjoitus. Jospa joku vielä ymmärryskyvyltään vaurioitumaton muusikko nappaisi tämän kunnioittavaan käyttöönsä!