Mikä brittidekkareissa viehättää?

Minun dekkaripätevyyteni on varsin rajallinen. Christie ja Simenon luettuna, television dekkarisarjat niiden ohella, valikoidusti. Katson varsinkin englantilaisia klassikkosarjoja, kuten suuri osa kansasta täälläkin. Saksalaisista katselin Vanhan Ketun jaksoja silloin kun niissä esiintyivät ne vanhat sympaattiset herrat. Pohjoismaiset dekkarit eivät ole kiinnostaneet.

Mutta olen kovin miettinyt minkä vuoksi britit tekevät dekkarinsa niin vetoaviksi, ja minkä vuoksi saksalaiset tuntuvat niihin verrattuina kovin arkipäiväisiltä. Lisäkysymys on, miksi kelvollisen tuntuisia Maigret-elokuvia on niin vähän. (Maigret-kirjoissahan on aina tavattoman ainutlaatuinen tunnelma, joka ei latistu huonomminkin suomennetuissa teoksissa. Ehkäpä tuo tunnelma on sitten niin henkilökohtaisesti kehittyvä, etteivät muiden versiot tunnu oikeilta).

Yksi syy lienee brittiläinen luokkayhteiskunta. Tarinat tapahtuvat yleensä kauniissa yläluokkaisissa ja historiallisissa kulisseissa, ja usein myös yläluokan piirissä. Agatha Christien tarinoissa sukulinnat ja -kartanot ovat hyvin usein keskiössä, ja niiden perintökiistat johtavat usein kaikenlaisiin juoniin. komisario Morse seuraajineen toimi Oxfordissa, ja hyvin usein sen yliopiston tienoilla.




Myös brittiläisen imperiumin perintö on mukana, varsinkin Christiellä. Tavan takaa tulee joku Intiasta tai Australiasta, mutta ei olekaan oletettu henkilö, vaan jotain aivan muuta, yleensä kohtalokkaampaa.

Poirot ja neiti Marple saavat lisäviehätystä taitavasti toteutetusta 20- tai 30-lukujen epookista. Romanttisen kauniit autot ja väkevästi puhkuvat höyryveturit ovat kaiken aikaa näkyvillä. Kun itse olen höyryjunien aikakaudelta, olen kovin miettinyt miltä nuo antiikkiset koneet näyttävät nykyisten nuorten tai nuorten aikuisten silmin. Voimaansa puhkuva ja puhiseva höyryveturi on minulle ensimmäinen mielikuva, kun kuulen sanan "veturi". Nykyajan äänettömät sähköjunat ovat nopeita, mutta siihen tarvittu voima ei näy päälle päin. Nykymaailmasta on ehkä vaikeampi löytää sellaista näkyvää konkretiaa kuin menneistä ajoista.

Silloinkin, kun brittidekkari kuvaa tapahtumia pikkukylissä tai maaseudulla, näkymät ovat yleensä pittoreskeja, puutarhat ympäröivät vanhanmallisia rakennuksia, ja modernia betomi-teräs-lasi-miljöitä näkyy hyvin harvakseltaan.





Saksalaiset asuvat demokratisoituneessa yhteiskunnassaan, johon on muuttanut paljon ihmisiä muista kulttuureista. Heillä ei ole oikein mahdollisuuksia pelata sotia edeltäneillä epookeilla, ja sen vuoksi he ovat nykyajassa. Rikoksia tapahtuu joissakin sarjoissa pääasiassa yläluokkien piirissä, mutta yhtä lailla aiheina voi olla ihmisten salakuljetus tai talousrikollisuus hyvinkin alhaisella sosiaalisella tasolla.

Saksalaisissa dekkareissa toimitaan yleensä kaupungeissa, ja näkymät ovat usein lohdutonta betoniviidakkoa ja slummia. Jotkut elokuvat ovat toimineet pittoreskeissa pikkukaupungeissa tai jopa vuoristoisilla maaseudulla. Mutta niin kauniita kuin maisemat saattavat ollakin, niihin ei ole kehittynyt koukuttavia hahmoja tai tarinoita.



Itse asiassa: miksi Saksassa ei kehittynyt brittiläisen kaltaista dekkariperinnettä? Vai olemmeko vain tietämättömiä sellaisesta?