Ulos sokkelosta

Joskus aivan nuorena kävin muutaman kerran Linnanmäen peilisokkelossa.  Aluksi oli tietysti hauska kulkea siinä umpimähkään, mutta sitten sitä rupesi miettimään että entäpä jos tulisikin hätä - miten sokkelosta varmimmin pääsisi ulos? Kun tiesin että sokkelossa oli ulkoseinät ja yhdessä seinässä ovi, keksin luultavasti ihan itse tämän kuuluisan "vasemman käden säännön". Kun seuraa vasemman käden puoleista seinää, tulee varmasti kiertäneeksi umpikujia, mutta ennemmin tai myöhemmin saapuu ovelle. Edellyttäen ettei sokkelo muutu välillä. Alla on sokkelo, johon olen punaisella piirtänyt tämän vasemman käden mukaisen reitin.

Mutta taannoin olin unessa aivan toisenlaisessa sokkelossa. Siinä oli neliön muotoisia, keskenään aivan saman näköisiä huoneita, joiden kaikilla neljällä seinällä oli ovi:

Kuljin umpimähkään huoneesta toiseen, enkä havaittavasti edistynyt poispääsyn suhteen. Sitten ryhdyin tussikynällä merkitsemään ovia joista olin kulkenut. Unessahan sellainen on aina tarvittaessa käsillä. Kun tulin huoneeseen jossa oli merkitty ovi, valitsin toisen oven. Näin niihin oviin tuli yhä enemmän merkintöjä, mutta ulospääsystä ei ollut tietoakaan.

Sitten sain tärkeän  oivalluksen. Jos tämä huonesokkelo ei ole loputon, sillä täytyy olla jossakin ulkoseinä, siis seinä jossa ei ole ovea. Jos sellaisen löytäisin, ulkoseinä saattaisi jatkua seuraavassa huoneessa. Nyt seuraamalla ulkoseinää voisin löytää mahdollisen ulko-oven. Siispä päätin kulkea koko ajan suoraan, kunnes edessä ei enää olisi ovea.

Heräsin tietysti ennenkuin ulko-ovi löytyi, mutta olin ylen tyytyväinen nerokkaasta oivalluksestani. Kokematta jäi, löytyikö ulko-ovi, vai oliko sen takana vain samanlainen huonesokkelo kuin se josta juuri olin selvinnyt ulos.

Jälkeen päin oivalsin tietysti, että uni - ja tämä kertomus sen mukana - oli syvästi symbolinen. Mutta sen symboliikan jätän arvoisille lukijoille tulkittavaksi.