Susia ja muita olentoja (Heinäkuisia satuja)

LAPSI METSÄPOLULLA

Lapsi oli palaamassa naapurista kotiinsa. Alkoi jo hämärtää, ja metsäpolulla lasta alkoi pelottaa. Omituisia varjoja tuntui liikkuvan metsässä, ja äkkiä lapsi oli näkevinään suden jonka kita oli ilkeästi avoinna. ”Ei sittenkään”, lapsi kohta helpottui, ”sehän on vain vanha taittunut hako”, hän ajatteli. Hetken kuluttua lapsi oli kuulevinaan pensaikon takaa kuin jonkun ison eläimen puuskutusta. Ja juuri ennen kuin lapsi näki valon loistavan kotimökin ikkunasta, hänestä tuntui kuin jotkut kiiluvat silmät olisivat tuijottaneet puitten takaa.

Kotona lapsi rauhottui vasta kun oli sulkenut oven visusti ja kertonut mitä metsässä näki ja kuuli. Hänelle vähän naurettiin, ja moitittiinpa vielä höpsöksi ja turhan säikyksikin.

”Että minä sitten illalla säikähdin”, sanoi susi seuraavana päivänä. ”Pieni ihminen kulki ohitseni polulla, ja hädissäni yritin näyttää taittuneelta näreeltä”. ”No saman minäkin kuulin”, sanoi hirvi siihen. ”Olin jo levolla kun kuulin askelia polulla. Yritin pidätellä hengitystä, mutta se oli vaikeaa”. ”Näinpä minäkin sen polulla kulkijan”, huomautti siihen ilves. ”Ihan jähmetyin paikalleni, ja tuijotin sitä, kunnes huomasin ettei se kulkija millään voinut minua huomata”. 

SUSI JA KARITSA

Lauha kesätuuli löyhähteli kedolla, ja kuljetti mukanaan kukkien tuoksua. Suuri harmaa susi makasi matalassa ruohikossa, ja sen vierellä lepäsi valkoinen karitsa. Maalari telineineen teki heistä kuvaa.

”Luo lämmin katse karitsaan”, kehotti maalari sutta, ja tämä teki työtä käskettyä. ”Eipä tuota isompia vaikeuksia”, se mietti.

Maalaus oli tuota pikaa valmis, ja sen tilaaja, nuori hulmuavahelmainen nainen, kukkasia hiuksissaan, oli tyytyväinen. ”Ja nyt voitkin virkistäytyä tuolla mansikkamättäällä”, nainen sanoi sudelle. Tämä haukkasi marjaa, ja nainen  räpsytti kameraansa. Susi työnsi kuononsa syvemmälle mättääseen, ja oksensi salaa.

Metsän reunassa tätä kaikkea oli seurannut utelias jänis. Ihastuneena se tervehti sutta joka jolkotti kohti metsää. Yhdessä he katosivat puitten taa. ”Työaika on päättynyt”, susi sanoi vilkaistuaan aurinkoa, ja söi jäniksen.

Sillä aikaa maalauksen tilannut nainen oli ottanut karitsan syliinsä ja palannut autolleen. Siellä heitä odotti mies pyssy sylissään. ”Nyt voit mennä tekemään työsi, ei siihen suteen kuitenkaan voi luottaa”, hän sanoi.

Mies lähti, mutta sudesta ei enää näkynyt vilaustakaan. Se oli jo saavuttanassa syvän metsän, ja kohta se tapaisi rakkaan laumansa jälleen.