perjantai 29. syyskuuta 2017

Seksi ja kieli


Otsikko tuossa on tahallisen moniselitteisen, ja tehty lähinnä mainosmielessä. Se onnistui, koska luet tätä nyt. Mutta en nyt käsittele mitään seksitoimintojen detaljeja, ja itse asiassa kaihdan myös sukupuoliasioiden käsittelyä. Ne ovat kovin mieltäkiihdyttäviä, ja "sukupuolessa" on ainakin puolet liikaa. Sukuneljänneskin on yleensä liikaa. Niinpä puhunkin kielestä, ja varsinkin Aamulehden alkamasta kielenpuhdistuksesta, jossa sukuasioista pyritään lopullisesti eroon.

Monet haluavat päästä eroon puhemiehistä, lautamiehistä ja muistakin arveluttavista seksismeistä. Useimmissa korjausehdotuksissa sorrutaan kuitenkin entistä monimutkaisempiin ja epäselviin muodostelmiin, jotka yleensä vielä pidentävät sanoja sekoittamisen lisäksi.

Tähän asti on aktiivisesti ja vähän byrokratiahenkisesti unohdettu suomenkielen ytimeen kuuluva uudissanojen muodostaminen johdosten avulla. "Mies"-osan korvaaminen jollakin "henkilö"- tai "ihminen"-osalla ei auta asiaa. Mutta meillähän on johdoksia kuten '-kko', '-ri' tai vaikkapa '-io', joilla perussanasta voidaan muodostaa tekijää merkitseviä uusiosanoja.

Karjaa hoitava henkilö on karjakko. Puheita hoitava henkilö eli puhemies voisi siis olla puheikko. Puhuri tai puhio eivät kuulosta hyviltä.

Tuomarin apuna toimivat ennen lautamiehet, nyt lauturit. Mutta koska "lauta" tarkoittaa alunperin "pöytää", tuomarin pöydässä istuukin mieluummin pöytyreitä. Sanassa "lautakunta" on myös kysymys pöydästä, mutta pöytäkunta on jo varattu vähän toiseen tarkoitukseen. Mitenkä olisi pöytiö?

"Putkimies" on vähän hankalampi tapaus. Putkikko, putkio tai putkilo eivät kyllä käy. Putkistokin tarkoittaa muuta. Miten olisi putkuri?

"Lentoemäntien" tai "bingoemäntien" hävittämistä ei juurikaan ole vaadittu. Sehän olisikin seksismin huippu. Eikö naisille haluta jättää edes joitakin ikäänkuin omia nurkkauksia tähän yhteiskuntaan?

Tästä tulee mieleen muistikuva, joka ei mitenkään kuulu tähän asiaan. Mutta meillä oli kerran aika jolloin niin Suomen pankin, valtion että hallituksen pääkkönä (ent. "päämies") toimi nainen. Kysyttäessä tasa-arvon toteutumisesta naisliitto Unionin edustaja ilmoitti, että tasa-arvo ei toteudu ennenkuin kaikki johtavat virat ovat naisilla. Tämän hyvin oikeaoppisen logiikan mukaisesti kielen tasa-arvo ei toteudu ennenkuin kaikki sulkevat suunsa visusti ja tykkänään. Paitsi ehkä naiset.



7 kommenttia:

  1. Rakennusalalla ihna normikieltä ovat putkari, sähkäri jne.

    VastaaPoista
  2. KR

    Hyvin vejättelit!

    Tuli mieleen että kun nyt pian meijjän vanhojen partojen on vaiettava kokonaan, kun kieli ei enää taivu nykyvarovaisuuteen/suvaitsevaisuuteen, niin jääkö meille puheikoille paikkaa missä pagista.

    Pöheikkö?
    Pöheiköstä ohikulkijoille huudelkaamme.

    VastaaPoista
  3. Pöytyri ei istu pöydän ääressä vaan on pöydällä. Sana tarkoittaa useimmiten puista ruoka-astiaa, ks esim Simeonin kattausta 7 veljeksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs samaa muotoa oleva häntyri sitten, tai pyrkyri? Hännän tai pyrkimyksen äärellähän he varsinaisesti viihtyvät...

      Poista
  4. Aamulehden periaatepäätös paljastaa ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin kielitaju ja ymmärrys kielestä on tuolla porukalla käynyt alhaiseksi. Tässä on vaaransa, sillä on mahdollista, että Aamulehden toimittajat joutuvat kielen kanssa tekemisiin ja saattavat päätyä jopa itse kieltä tuottamaan. -mies-loppuiset ammattinimikkeethän eivät kerro muusta kuin historiasta, joka on jättänyt jälkiä kieleen, sekä siitä, että sanalla mies oli aikaisemmin merkitys ’ihminen’.

    Toiseksi -mies-loppuisten ammattinimikkeiden poistamista ehdottaneet eivät ymmärrä logiikan päälle. Nämä nimikkeet eivät näet kavenna naisten vaan nimenomaan miesten liikkumisalaa: edellisen kohdan mukaisesti mies näet tarkoittaa noissa yhteyksissä miehen lisäksi naista, mutta nainen ei tarkoita muuta kuin naista. Samoin on laita monissa kielissä (esimerkiksi ranskassa ja latinassa), joissa miesten ja naisten sekajoukkoon viitataan maskuliinisesti, kun taas naiset ovat saaneet ihan oman joukkonsa.

    Voisi kysyä, missä tässä on miesten tasa-arvo.

    VastaaPoista
  5. Timo, tuskinpa miehet nyt kauheasti itkevät tasa-atvon perään, tai vaativat itselleen määräosaa vaikkapa kosmetologin tai bingoemännän töistä. Se ongelma on ollut, on, ja tulee olemaan eräässä kovaäänisessä ja itsekeskeisessä naistyypissä, jonka MIESmuistoinen elämäntehtävä on ollut kaikkien mahdollisten ja mahdottomien asioiden riitauttaminen. Tyyppi saa useimmiten tahtonsa läpi, kun muut pitävät sitä ainaista tappelua pienempänä riesana. Itse ISÄ Jumalakaan ei tällle tyypille voi mitään, eikä se ole kesytettävissä normaalien äkäpussien tapaan.

    VastaaPoista
  6. Erään seiso ylhäällä-K-mikon sanoin:
    Pieni askel henkilölle, suuri askel henkilökunnalle ...

    VastaaPoista