(...jatkoa)
Jorma, paperitehtaan insinööri, oli aamulla lähtenyt kaupungille kävelemään. Hänellä oli outo tunne, jotenkin epämääräinen ajatus siitä, että edellisen päivän muistoissa jokin on vialla. Oliko hän ollut klubilla liian pitkään? Ei, silloin olisi päässä tuntunut aivan erilaiselta. Pääkadun kauppaliikkeiden ikkunoissa oli reklaameja uusista houkuttelevista kodinkoneista kuten kylmäkaapeista ja kuvaradioista, ja näkyipä jossain myös ennakkomainoksia olympiakisoista, jotka järjestettäisiin Helsingissä ensi vuonna.
Kaupungintalon kulmalla oli kirjasto, ja sinne Jorma meni keskustelukumppanin toivossa. Samalla voisi myös vilkaista viime aikojen sanomalehtiä. Lehtihuoneessa oli vain muuan vanha mies, joka luki ohutta paikallislehteä. Jorma ei tuntenut häntä, eikä arvannut lähteä keskustelemaankaan. Lehtihyllyssä näytti olevan vain yksi lehti, tämän lauantaipäivän Hämeen Sanomat. Kirjastonhoitaja ilmoitti etteivät Helsingin lehdet vielä ole tulleet, eikä Aamulehtikään. Jorma kyseli vanhempia lehtiä, mutta rouva tiskin takana kertoi vähän hämillisenä ettei hän ole mistään löytänyt sellaisia.
Ihan kuin edellisiä päiviä ei olisi ollutkaan, mietti Jorma, ja päätti palata kotiin. Ulko-ovella häntä vastaan kiirehti Kirsti-vaimo, joka kertoi että radiosta tulee kummallista ohjelmaa.
*
Matti oli ehtinyt naapuritalon Makkosille juuri samaan aikaan, kun sisältä alkoi kuulua hirmuista huutoa. Hän koputti oveen, ja sen avasi hänelle aivan tuntematon mies. Tämä oli aivan punainen kasvoiltaan, ja toisteli joitakin ulkomaankielisiä sanoja. Miehen perässä ovelle tuli nainen, joka huiteli miestä luudanvarrella. Miesparka puolustautui ja soperteli jotain josta ei saanut tolkkua.
Nainen oli tutun näköinen, Matti arveli, ja aikoi kysyä mistä oikein oli kysymys. Mutta nainen ehätti ensin: ”Kun heräsin aamupäivällä, tuo ventovieras mies kuorsasi vieressäni! Mistä lienee tänne tullutkaan?”
Matti kysyi: ”Missä sinun miehesi sitten on? Onko hän lähtenyt jonnekin?”
”No kun minä en sitä muista… Mutta ei tuo voi minun mieheni olla, mikä lienee maankiertolainen! Ja vielä venättä solkkaa!”
Samassa Matti huomasi tuvassa pienen pojan joka itki katkerasti. ”Missä minun siukku on? Ei ole Katria missään…”
Nyt alkoi Matistakin tuntua että tässä maailmassa oli jotain perustavan laatuista vikaa. Hän istahti pöydän ääreen ja viittoi muitakin istumaan. Matti kääntyi miehen puoleen, näytti isolla eleellä itseään ja sanoi: ”Matti! M a t t i!”. Sitten hän osoitti miestä kysyvästi. Mies tuntui ymmärtävän ja sanoi: ”Vasili… Vasili Ivanovitš…”
Sitten Matti kysyi naiselta nimeä. Tämä tuimistuneena tokaisi: ”No Elma tietysti! Makkosen Elma!”. ”Entä tuo poika, sinunko poikasi?”, Matti siihen ovelasti. ”No tietenkin on minun, hän on… tuota… no mikä sinun nimesi olikaan?”, Elma kysyi pojalta.
”Aleksi. Aleksihan mie olen… Missä Katri?”, poika nyyhkäisi.
*
Toimittaja Korvenoja meni uutishuoneeseen, jossa kaukokirjoitin yhä raksutteli paperia. Pari muutakin toimittajaa huoneessa oli, ja he repäisivät paperiliuskoja irti koneesta. ”Nyt on maailma mennyt ihan sekaisin!” huusi toinen heistä, Pikku-Pauliksi Korvenojan muistin mukaan kutsuttu vanha pyöreä mies. ”Kaikkialta tulee tietoja joiden mukaan ihmisten muistista on yleisesti pyyhkiytynyt pois kokonaisia päiviä! Niin on meiltäkin, puhuttiin siitä juuri!”.
Korvenoja murahti: ”Siltä minustakin tuntuu. Sitäpaitsi en ole mistään löytänyt eilisiä tai edes vanhoja lehtiä, en muuta kuin tämän!”. Hän heilautti kädessään olevaa Uutta Suomea, ja näytti sen päiväystä: Lauantai huhtikuun 1. päivä 1939.
Toimittajat kertoivat lisää uutisia. Saksasta on tullut tietoja, että kaikki yhteydet meren taakse tuntuvat olevan poikki, ja että Englantiinkin yhteydet ovat katkonaisia. Ruotsista tuli huvittavasti kirjoitettu tarina siitä miten joku professori oli kivenkovaan väittänyt että juuri sairaalaan viety nuori keisari ei voinut olla Aleksei, sillä hänen väittämänsä mukaan tämä oli murhattu jo poikana.
Korvenoja ryntäsi tietosanakirjahyllyn luo. ”A… Aleksei, Venäjän perintöruhtinas, Nikolai II:n ja…”
Sitten hän otti osan 10, Työehtosopimus - Öölanti… Painettu 1919. Venäjä… Venäjä… ”Vuonna 1918 olot muuttuivat epävakaiksi… Lopulta valkoiset joukot saavuttivat ylivallan, ja keisarikunta perustettiin uudelleen, nyt perustuslaillisena monarkiana…”
Aleksei sen keisarin nimi on, 35-vuotias, ja nyt sairaalassa, Korvenoja mietti. Mitenkä tuo kaikki on jotenkin pudonnut mielestä? Hänen ajatuksensa keskeytyi, sillä Nuorteva, Ollin nimellä yleisön paremmin tuntema pakinoitsija ryntäsi uutishuoneeseen paperiliuska kädessään. Näytti Korvenojalle otsikkoa. Siinä luki: Mustapartainen kaukonäkijä.
*
(Jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti