Linnunlevonlampi

Kylän itäpuolella kohosi kaksi kallioista mäkeä, ja niiden välissä oli kapea lehtolaakso. Lehdon keskellä päilyi tummavetinen lampi, jonne auringon valo harvoin osui. Lampi oli varsin mitätön, eikä sillä edes ollut yleisemmin käypää nimeä.

Lammen lähellä liikkui poika, huolellisesti varoen astumasta rannan petollisiin soistuneisiin silmäkkeisiin. Hän oli lopettelemassa ansapolun kiertoa, ja oikaisi nyt selkänsä hiukan levähtääkseen. Ilta oli jo hämärtymässä, päivän tuuli tyyntynyt, taivaan sini saanut oranssinpunaista häivää poutapilvien jäännösten keskelle.

Silloin poika näki suuren valkoisen linnun liitävän kohti lampea. Se teki laajan kaarroksen, ja laskeutui sitten lammen tummaan veteen. Linnun valkeus tuntui vain korostuvan lammen hämärässä. Vähän aikaa se lipui lammessa, veden pintaa lähes rikkomatta, kosketteli nokallaan höyhenpintaansa, mutta alotti äkkiä nousukiidon. Hetkessä lintu oli kohonnut korkeuksiin, ja kadonnut näkyvistä.

Oli aivan hiljaista. Poika jatkoi matkaansa, ja oli kohta vähäisen saaliinsa kanssa kotituvassa. Hän kertoi talonväelle linnusta lammella, jota  hän sittemmin aina kutsui Linnunlevonlammeksi. Tuo nimi jäikin pitkiksi ajoiksi lammen nimeksi, mutta useimmiten se lintu unohtui nimestä pois.

Kun sitten kauan kauan tämän jälkeen seudulle ilmestyi maanmittareita ja kartanpiirtäjiä, nämä kysyivät kyläläisiltä tuon pikku lammenkin nimeä. Joku muisti nimeksi Levonlammen, ja tuo nimi jäikin kaikkiin siitä lähtien piirrettyihin karttoihin.

Kun sitten aikanaan kirjoitettiin paikallinen pitäjänhistoria, tutkijat arvelivat lammen nimen johtuvan vanhasta levähdyspaikasta matkalla jonnekin. Jotkut mutisivat, että levähdyspaikka näin lähellä kylää on mieletön, ja että lammen kautta ei tiedetä kulkeneen edes ansapolkua, saati varsinaista kulkureittiä.

Pitäjässä pitkään toiminut ja historiasta hurmaantunut opettaja järjesti aiheesta seminaarin, jossa tarjoiltiin uusia ratkaisuja Levonlammen ongelmaan. Oli löytynyt sukunimiä kuten Levo, Levon ja Levonius, mutta tämän nimisiä ei seudun väestö-luetteloista löytynyt. Joku oli jäljittänyt muinaisbalttilaisen sanan, jossa tosin ei ollut yhtään yhteistä kirjainta ”levon” kanssa, mutta josta joidenkin - tosin kiistanalaisten - äännesiirtymälakien mukaan olisi tullut muoto ✶leuos. Alkuperäinen sana oli merkinnyt jonkinlaista painimista.

Paikalla olleet asiantuntijat olivat ihastuneita teoriasta, jota täydennettiin sittemmin arviolla, että kylän muinaisuudessa oli järjestetty vanhan (mutta sittemmin jäljettömiin kadonneen) uskonnon mukaisia painiotteluita lammen upottavalla rannalla, otteluita jotka epäilemättä olivat päättyneet ainakin toisen ottelijan kuolemaan.

Uusi teoria julkaistiin paikallislehdessä vakuuttavin sanankääntein, minkä seurauksena kyläläiset alkoivat vältellä koko lampea. Sieltähän arvatenkin ties milloin saattaisi pulpahdella pintaan etovia muinaisruumiita.

Lammelle laskeutui aikojen kuluessa useitakin valkeita lintuja levähtämään, iltapilvien punertuessa ja varjojen venyessä. Mutta kukaan ei niitä ollut näkemässä, eikä niillä sen vuoksi ollut mitään merkitystä edes paikallishistorialle.