Kotilo

Tällä eliöllä on ongelma. Se elää maalla, mutta se on pieni ja kovin pehmeä ja turvaton, sillä se on molluski. Se on ratkaissut pulmansa rakentamalla itselleen kuoren, ikäänkuin huoneen taikka asunnon. Sinne tupaseensa se mahajalkaisena voi tarvittaessa vetäytyä suojaan maailman myllerryksiltä, kotiinsa, sillä se on sanan mukaisesti kotilo.

Minua on kiinnostanut vielä enemmän eräs toinen eliö, vähän isompi kooltaan. Sille on jo syntynyt sisäinen tukiranka, mutta se on silti kovin pehmeä ja turvaton, ja se on ratkaissut pulmansa kotilon tapaan. Sekin on rakentanut itselleen kuoren taikka asumuksen, jonne se voi vetäytyä sään, myllerrysten taikka toisten eliöden uhan vuoksi turvaan.

Tyypillistä tälle eliölle on sen kuoren taikka asunnon suhteellisen suuri koko. Itse asiassa se rakentuu ikäänkuin kennostoksi taikka huoneistoksi, jossa kullakin osastonsa on oma erityinen tarkoitus. Yhdellä osastolla se voi kääriytyä mukavasti lepotilaan, virkistäytymään ja varustautumaan eliön  toimeliaisuuden hetkien varalta. Toisessa osastossa se pystyy puhdistautumaan, ja lukuisissa muissa kennostonsa osissa se voi harrastaa muita elintapansa kannalta oleellisia toimia.

Tämän eliön erikoisuuksiin kuuluu se, että samassa kuoressa taikka kennostossa saattaa elää toinenkin eliö eräänlaisessa symbioosissa, tai mikäli kopulaatio on mahdollinen näitä eliöitä voi elää isompikin joukko saman kuoren sisällä. Kullakin eliöllä on tavallisesti omat erityiset kennostonsa osat, mutta joskus, kun tilanne sen sallii, eliöt saattavat kokoontua toistensa pariin ikäänkuin yhteiseen sunnuntailakeaan tupaseensa.

Tällä eliöllä on kuorensa ulkopuolella mielellään myös pyrkimys rauhoittaa ja yksityistää sopivan kokoinen alue omaan käyttöönsä. Eliö tai eliöryhmä voi ulkopuolisten häiritsemättä liikkua lähiympäristössään, rakennella sille haluamiaan ja lajityypillisiä avoimia tai katveisia alueita, tai kuoressaan olevista läpikuultavissa kohdista nauttia näkemästään ympäristöstä, kasvillisuudesta, varjosta ja valosta.

Tämän eliön lisääntymisvauhti on joissakin oloissa kiihtynyt ylen hurjaksi. Niinpä se saattaa rakentaa kuoriaan lähes holtittomasti toinen toisensa päälle, niin että valtavista ja sekavista kasaumista tuntuu purkautuvan ulos ja sisälle kaoottisia yksilömääriä, ilman että niillä olisi mitään havaittavia tai johdonmukaisia liikesyitä. Joidenkin tutkijoiden mukaan tällainen liikakasvu tuo väistämättömänä seurauksenaan eliöyhteisön tukehtumisen ja elinkelvottoman saastumisen.

Mutta eliön luontaisessa ympäristössä tämän olennon seuraaminen on havaitsijalle monesti mitä mukavinta ja viihdyttävintä puuhaa.