Historiaton ihminen ei pian pysty lukemaan kuvaakaan

 

Mahtavaa! Erilaisten nerokkaitten kemikaalioitten kanssa nuori mies onnistui saamaan positiivikuvan vanhasta lasinegatiivista! Hämmästyttävää!

Ja historiaton toimittaja pläjäyttää tällaisen skuupin neljä vuotta sitten johonkin iltalehteen! Pääseepä vielä päättelemään yhdestä kuvasta kokonaisen kaukaisen ajanjakson kuvauskohteista jotain.

Paitsi että minulla on useita laatikoita samanikäisiä lasinegoja, jotka isoisäni Walter Rydman on hämmästyttävien kemikaalioiden kanssa kehittänyt ja sitten pinnakkaiskopioinut. Näin tekivät kuta kuinkin kaikki tuolloin valokuvausta harrastaneet ihmiset.

Itse olen 50-luvulta lähtien tehnyt samaa kaikkien filmieni ja kuvien kanssa. Ja kopioinut niitä lasinegojakin. Yllättävästi isoisäni kuvien joukosta hämmästyttävästi löytyi myös koirakuvia! Minulta toki harvemmin.

Omahyväinen mutta historiaton nykyaika kuvittelee olevansa suurenmoisen taitava tämän mahtavan tekniikkansa kanssa. Mitä se sitten osaa? Painaa nappulaa. Ja kun automaatti on näyttänyt kuvansa, se osaa painaa toista nappulaa, jotta tekoäly vähän parantaisi sitä kuvaa. Sitä mukaa kuin ihmisten tekninen taito on heikentynyt, samalla on heikentynyt myös kuvien lukutaito.

Tänä päivänä on tarjolla muutamien sekuntien pituisia "hauskoja" tai "hämmästyttäviä" lyhytvideoita, jotka on varmuuden vuoksi selostettu. "Katsokaa, tuo ihminen hämmästyy!". "Katsokaa, lapsi osaa lukea nuotista!". "Kohta nuo törmäävät toisiinsa!". Sitä samaahan tekevät urheiluselostajatkin: "Nyt Vilma ottaa vauhtia! Kohta hän hyppää! Mahtaako päästä yli?". "Rimaa heiluu... Se heiluu... Nyt se putoaa!". Ja kun katsoja on ymmärtänyt näkemänsä, se mutisee: "Suomalaiset ovat huonoja!".

Käytin katsojasta sanaa "se", sillä paljon ei enää tarvita siihen että hän on kuin koira, joka ei ymmärrä kuvasta muuta kuin että jotain heiluu isännän kädessä - voisiko sitä syödä?

Mitä enemmän kuvia tekoälyn avulla automaattisesti "korjataan", sen standardityyppisemmiksi ne muuttuvat. Samalla koko ajatusmaailma standardisoituu. Tuttua ja turvallista. Ja kun ei enää tiedetä eikä viitsitä ajatella, läpi menee mikä tahansa. Syyn ja seurauksen logiikka ei enää aukea, eikä tieto ja kokemus auta asiaa.

Tässä on isoisäni lasinegatiivikuvista yksi, noin vuodelta 1904. Se on särkynyt, ja kopioin se sellaisenaan niin että myös lasin säröiset reunat ovat näkyvillä. Minusta kuva on tavattoman kaunis, sekä asetelman että nimenomaan tämän historiallisen syvyytensä takia:

Ehdotettiin, että kuva korjattaisiin "oikeaksi" kuvaksi. Korjaamattomana siitä voisi kirjoittaa pienen novellin, "korjattuna" sitä ei kohta muistaisi enää kukaan.