Luin juuri tutkielman kirjallisesta matkailusta, joka on varsin iso osa matkailusta yleensä. Tavallaanhan sellaista olivat jo uskontoon liittyvät matkat, pyhiinvaellukset Jerusalemiin, Mekkaan, Roomaan tai Santiagoon Espanjassa, tai retket pyhien ihmisten haudoille. Mutta uskonnon ulkopuolella tulivat nopeasti yleisemmätkin kunnioittamisen ja fiilistelyn syyt, maalliset "pyhiinvaellukset" ja fanimatkat.
Romaanikirjallisuuden harrastajien parissa alkoivat yleistyä paitsi kirjailijoiden kotitalojen katsastukset, myös itse romaanien "tapahtumapaikkojen" jäljittämiset. Fiktiiviset hahmot kokivat fiktiivisiä kohtaloita itse asiassa myös fiktiivisessä ympäristössä, vaikka ne kuinka olisi sidottu näennäiseen reaalipaikkaan.
Ei minulla ole mitään tätä vastaan, ei tietenkään. Päin vastoin, tällainen elämysmatkailu vain rikastaa ajattelua ja mielikuvitusta. Itsekin usein liikun tuntemissani paikoissa, sellaisissa joiden historian varsin tarkoin tunnen, ja "katselen" paikkoja mielikuvituslinssien lävitse.
Monet keräävät bongauspisteitä. Alexis Stenvallin hauta, check. Eino Leinon hauta, check. Isontalon Antin hauta, check. Keräileminen on hauskaa, ja keräilijöillä on keskenään kilpaillessaan hauskaa, luulen.
Tulin vain mieteskelleeksi, miten eri lailla itse koen tällaiset asiat.
Haudat eivät minulle sinänsä merkitse mitään erityistä. Edes omien vanhempieni haudoilla en ole käynyt kuin ani harvoin. Eiväthän he siellä ole. Kunnia- tai muistelukäynti haudalla on seremonia, jolla on muinaismaaginen pohja. Kuolleitten muisteleminen ei tosiasiassa edellytä koordinaatiopisteitä joissa se on soveliasta tai mahdollista.
Myös fanitus on minulle ylen outo ilmiö. Lukemattomia ihmisiä kunnioitan suuresti, monet heistä - elävät tai kuolleet - ovat tavattoman kiinnostavia. Tutkin heidän töitään ja kirjoituksiaan, ja saatan oppiakin heidän ansiostaan paljon. Suurten arkkitehtien tai muusikoitten töitten tutkiminen nautittavaa - ja opinnollista. Keisari Hadrianus ja hänen rakennustyönsä ovat Rooman loistavinta aikaa melkein kaikissa asioissa, ja hupaisaa on moikata hänen tunnistettavaa päätään gallerioissa eri puolilla maailmaa.
Mutta kun aikoinaan luin kuvauksia Matti Nykäsen talon lähellä parkkeeraavista busseista, ikkunat täynnä toljottavia ihmisiä idolinsa mahdollista ilmestymistä odotellen, se oli minulle täysi käsittämättömyys. Ainahan suuret massat ovat pakahtuneet onnesta jos saavat koskettaa idolin vaatteenlievettä. Ja jopa minun kaltaiseni pikkutekijä on sellaista kokenut. Mutta en käsitä, en lainkaan ymmärrä tätä. Ovat psykologit ja muut varmaan tätäkin uskonnollista ja maagista omituisuutta tutkineet.
Koska itse kuulun pieneen vähemmistöön, siihen joka tutkii, lukee ja julkaisee (ja joutuu joskus näyttäytymään), tarpeeni ja tapani ovat myös vähemmistössä. Luin juuri paikkakuntani matkailuesitteen, ja huomasin että olisin kaltaiselleni kirjoittanut aivan toisista asioista. Olen mainoksille sokea, sillä en tarvitse sen innokkaasti suosittelemia "hyödykkeitä". Sama koskee matkailua.
Kun tulin ensi kertaa Roomaan, aistin tietysti ensin hajut, maut ja muut sellaiset olosuhteet. Mutta hetimiten alkoi muu hupaisasti täyttää mielen. "Tämän olen tenttinyt... ja tämän... ja tämän...". Kun pääopiskelusuuntani oli taidehistoria, olin oppinut vain teoriaa, katsellut vain paperia ja mustavalkokuvia. Nyt tajusin, miten eriaikaiset rakennukset liittyivät toisiinsa, miten Berninin, Bramanten tai Borrominin hallien sisätilat limittyivät toisiinsa, miten valo vaikutti näkymään, miten materiaalit toimivat keskenään, miten eri marmorilaadut elivät ja rinnastuivat. Tämä kaikki oli tietysti oppineen kokemusta, josta tavallinen turisti ei pääse nauttimaan. Mutta se vaikuttaa myös siihen, miten matkailu on erilaisilla ihmisillä hyvin erilaista.
Koska elämme enemmistöjen maailmassa, julkisuus ja tavat tulevat siltä enemmistöltä. Pienen vähemmistön näkökulma löytyy vain satunnaisesti, ja se vähemmistö on luultavasti vielä toinen kuin minun vähemmistöni. Pieni vähemmistö on kuin kupla virtaavassa purossa, eikä se tohdi pitää älämölöä itsestään, ei uhriutua, ei korostaa merkitystään. Tämän juttuni lukee samanlainen vähemmistö, joten säästynen pahimmilta sakinhivutuksilta.
[Ilona Lindh: Lukemisen harrastajat kirjallisina matkailijoina. Kulttuurintutkimus 42 (2025):2]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti