tiistai 11. maaliskuuta 2014

Voi niitä aikoja - voi voi...


Schildts julkaisi 1927 nimimerkki Brummell & Co. kirjoittaman Kaikkien tupakanpolttajien kirjan. Siinä on sekä tupakoinnin kulttuurihistoriaa, juttuja, runoja, että muuta tekstiä ylistämässä tuota suosittua ja muodikasta nautiskelutapaa. Isoisäni osti tai sai kirjan heti tuoreeötaan. Hänestä ei juuri löydy kuvaa ilman piippua suupielessä. Isäni omaksui piipun, ja minä hänen jälkeensä. 

Suomennan tähän lukijoitten iloksi, huviksi tai moraalisen närkästyksen tueksi osan luvusta KVINNOGUNST OCH TOBAKSRÖKNING, eli Naisten suosio ja tupakanpoltto. En yritäkään säilyttää vanhanaikaista ja juhlallista kieliasua.


Naiset avioituvat joskus oikeitten hyveen sankarien kanssa, mutta älkäämme tästä päätelkö että he rakastaisivat sellaisia. Päin vastoin, naiset ovat kaikkina aikoina osoittaneet välinpitämättömyyttä ja suoranaista halveksuntaa sellaisia miehiä kohtaan, jotka eivät koskaan eivätkä vähääkään horjahtaneet hyveitten polulta. Sen sijaan he ovat antaneet suosionsa runsaasti tulvia sellaisten syntisten yli, joiden ylin mielenkiinto kohdistuu lauluun, peliin ja pikarinkilinään.

Koska elämän nautinnoista pidättäytyminen näinmuodoin on naisten silmissä ollut enemmän miinusta kuin plussaa, niin on päivänselvää etteivät naiset koskaan ole osoittaneet minkään laista nyrpeyttä tupakkaa ja sen miehisiä palvojia kohtaan. Itse asiassa he vaistomaisesti kokevat epäluuloa niitä miehiä kohtaan jotka eivät tupakoi. He epäilevät sellaisten miesten olevan jotenkin vinoutuneita, omahyväisiä ja epämiehekkäitä. He tulkitsevat välinpitämättömyyden tupakkaa kohtaan merkiksi sielun kuivettumisesta ja kyvyttömyydeksi terveesti nauttia elämästä. Voiko mies, joka ei välitä tupakan houkutuksista, myöskään ihastua pariin kirsikkahuulia, liljanvalkeaan kätöseen - ei! Nainen tajuaa vaistomaisesti, että mies joka ei ymmärrä hyvän sikaarin päälle, ei myöskään täysin voi arvostaa naisen suloja. Tämän vuoksi nainen ei luota tupakoimattomiin.

R. Hofstätterin kliinisestä, psykologisesta ja sosiologisestu tutkimuksesta "Die rauchende Frau" (Tupakoiva nainen) valitsemme muutamia selventäviä sitaatteja:

Olga Wohlbrück: Tupakoimattomat ovat jotenkin epämiellyttäviä. Heistä tulee mieleen jotain sairasta, kuivaa askeesia. Miehet joilla ei ole tarvetta käyttää jotain narkoottista ovat vailla mielikuvitusta, ja ne jotka eivät tarvitse mitään stimulanssia eivät ole herkkiä tuntemaan mitään miellyttävää.

Bruno H. Bürgel: Turkkilainen sananlasku kehottaa varomaan miehiä jotka eivät polta ja jotka eivät rakasta koiria ja hevosia. - Olen tavannut vain kourallisen miehiä jotka eivät polta, ja he kaikki ovat olleet epämiellyttävää väkeä, huumorintajuttomia pedantteja.

Maria Stona: Tupakointi antaa meille naisille alitajuisesti vaikutelman voimasta - siksi pidämme tupakoitsijoista. Tupakoimattomat tapaavat mutustella makeisia. Tämä on meistä heikkouden merkki, ja herättää meissä halveksuntaa.

Ernst v. Wolzogen: Pitäisikö miesten tupakoida? Miksikä ei, jos he ovat sen tarpeessa. Ja tupakan tarpeessa ovat kaikki ne joilla hermot eivät oloe terästä. Sen vuoksi haluaisin varottaa kaikkia naisia myöntymästä mihinkään niin ajattelemattomaan tekoon kuin pyhä avioliitto hyvepellen kanssa, jotka eivät usko tarvitsevansa mitään piristävää tai sulostuttavaa myrkkyä.

Peter Eck: Välttäkää savukkeen hienostuneen nautinnon halveksijoita, väistykää sen tieltä joka kiistää sikarin tai piipun valloittavan miellyttävyyden! Psykologia antaa teille hyvän neuvon: tupakoimaton on epäseurallinen, ahdasmielinen ihminen ja ihmisvihaaja. Aivan epäolemättä kaikki vannoutuneet tupakanvastustajat ovat melkoisen rajoittuneita, kylmiä ja elämälle vihamielisiä.

"Poikkeus vahvistaa säännön", me lisäämme varovaisesti. Mutta jos mies elää vailla alkoholia ja tupakkaa, voi olla varma siitä, että hänen sielussaan kasvaa pelkkää rikkaruohoa ja ohdakkeita.

Viimeisinä sanoinani ennen kuin kivitätte minut, vetoan Sun Tzun viisaaseen lauseeseen: "Tunne vihollisesi!". Jopa "Mein Kampf" on hyödyllistä luettavaa muillekin kuin juutalaisille! Ja myönnän: tämän jutun kirjoittamiseen on mennyt kaikkiaan kolme tai neljä piipullista erästä skottiruutuun pakattua tuotetta...

Lisäys: Hofstätterin kirjanen on luettavissa faksimilena osoitteessa  http://www.api.or.at/wzfs/beitrag/WZ_18_1995_12_07_Reprint.pdf
Luin kirjan, ja se on täysin asiallinen, eikä sisällä yllä mainittuja henkilöitä ja sitaatteja. Nimistä päätellen vähän tuota kyllä ounastelinkin.

Lisäys 2: Sattuneesta syystä ilmoitan, että yllä oleva kursivoitu teksti ei edusta minun mielipidettäni, ja on julkaistu osoitukseksi siitä miten eri lailla menneinä aikoina on asioihin suhtauduttu. Vastoin jonkun väitettä tällaisen tekstin julkaiseminen ei kuitenkaan ole laitonta, enkä poista sitä blogistani.

12 kommenttia:

  1. Voi hikkis, olen tullut niin monta kertaa kaapista että ovi on pitänyt vaihtaa! Esimerkiksi tein testin "Oletko miehekäs mies vai naisellinen nainen". Piti valita suunnilleen että ooppera vai metsästys, historia vai golf, runous vai autokilpailut, ja tulokseni oli: "Onnittelen, olet naisellinen nainen!". No sitten vähän tuumiskelin ja huomasin että edelleenkin tykkään tytöistä, ja niin minä sitten feministien painostuksesta hyväksyin sisäisen naiseni, ja tulin kaapista lesbona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KR

      hih! selvä sukulaissielu.
      Pahus vaan kun en osaa säveltää. ;(

      Poista
  2. Niin. Mutta ei pidä unohtaa niitä, jotka ovat kuolleet tupakan seurauksena keuhkosyöpään, tai piipunpolttajia, jotka ovat kuolleet suusyöpään....Näistä "keuhkosyöpäläisistä" minulla on paljonkin kokemusta eri sairaaloiden keuhko-osastoilta. Sairaat tukehtuvat hengiltä, se ei ole kaunista katseltavaa, jos ei kaunista koettavaakaan.Niin kävi ketjupolttajamiehelleni, joka kuolemantuomion lääkäreiltä saatuaan vaihtoi piippuun.
    Toisaalta isäni keuhkoissa ei ruumiinavauksessa todettu mitään patologisia muutoksia, vaikka hän oli sentään ehtinyt polttaa lähes 50 vuotta....
    Menikö liian vakavaksi? Ei ollut tarkoitus pilata tupakoitsijoiden/piipunpolttajien tunnelmaa...

    Hienoa Kari, että hyväksyt sisäisen murusesi!

    V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalla on luultu että kääntämäni teksti on minun omaani, ja että se edustaa minun mielipidettäni. Näinhän ei ole, ja sanon sen selvästi myös tekstissä. Itse asiassa juuri mainitsemistasi syistä tuo 20-luvun kirjanen ja kepeäksi tarkoitettu teksti on niin korni. - Itse toivon vähitellen pääseväni irti tupakasta, joka on monesti kyllä tarjonnut nautinnollisia hetkiä. Mutta niin ovat monet muutkin asiat, jotka vanhuuden vuoksi ovat painuneet muistojen unholaan...

      Poista
    2. Miten ihmeessä joku voi käsittää, että kursivoitu teksti edustaisi sinun mielipiteitäsi...Ethän nyt ole varsinaista mielipidettäsi sen kummemmin ilmaissut.

      Niin niitä nautintoja putoilee vuosien ja vuosikymmenten myötä pois itse kultakin... Pitäisi kai löytää uudenlaisia nautintoja tilalle...

      V.

      JK.Muista vielä vapauttaa sisäinen murusi!

      JK 2..Kiitos kuitenkin tuon tupakkitekstin suomentamisesta!

      Poista
    3. Näihin asioihin suhtaudutaan niin kiihkeän tunteenomaisesti. Mutta joskus on heitettävä vierastupaan epäasiallisesti tai aggressiivisesti tunkeutujia ulos. Tämä on kuitenkin minun kotipiiriäni, jossa voin nauttia teistä mukavista kommenttituttavista! :)

      Poista
  3. VAU... Ellei 45-vuotinen (nyttemmin päättynyt) tupakin, piipun ja sikarin poltto ole tuhonnut kaikkia muistisolujani, olen 85,6-prosenttisen varma, että hyllyssäni on ainakin ollut tuon Brummel & Co:n kirjan SUOMENNOS... Tarttee tarkistaa hyllyt (ja googlata antikvariaatit). Nimim. Keuhkoahtauma - vaan oli se ajoittain hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedian mukaan ei. Sen sijaan saman kirjoittajan "Mannen i sino prydno" on suomennettu ("Hieno mies") ja vieläpä julkaistu näköispainoksena 2000-luvun alussa! Heti kun löydän tuon kirjan, kerron sen sisältämistä herkuista.

      Poista
  4. Hyvä ja hauska teksti! Kiitos.

    Mutta mikä voisi tänä päivänä olla naisten silmissä samanlainen houkutteleva miespahe kuin tupakka tuolloin oli? No, tietenkin: kunnon punainen liha! Siitä liian usein nauttivahan on suuri ekosyntinen. Tunnustan oitis....olen. Nauta, lammas, sika ovat taivaallisia lahjoja oikein laitettuna. Tosin kohtuus kaikessa. Lihaa korkeintaan 5- 7 kertaa viikossa.

    Jos ennen vanhaan heikkouden (alitajuinen) merkki oli makeisia mutustuleva mies niin eikö se ole nykyään pupujen ruokaa kunnon palapastin sijaan järsivä urospuolinen ilmastonmuutospanikoija?

    Vaikka kuinka ylitiedostava vihernainen väittäisi vastaan niin pitääkö hän sittenkään todellisena miehenä miestä joka alistuu "akkain" - ja terveys- ja ympäristövirkamiesvaltaan ja syö lautasmallin(!) mukaan, tai vielä pahempaa, mutustelee tofua, tms. ekoruokaa. Eli tekee niin kuin "äiti" käskee.

    Itse syön mielelläni kasviksia ja eläimiä. Ugh! Tupakkaa,en ole koskaan polttanut
    ( sen kasvatus se vasta epäekologista onkin, hah ha). Suosin myös kotimaisia sieniä ja marjoja (lihan kanssa tietenkin). Toivon että niiden käyttö on sitten ehkä edes vähän feminiiniä.

    t. taantumuksen torvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys tuo... Ja arvostan pyrkimystäsi kohtuullisuuteen lihan syönnissä. Aivan hyvä on tuo korkeintaan 7 kertaa viikossa! :D

      Poista
  5. Tupakka herättää kiivasta keskustelua, ja nähtävästi lukijoissasikin on ihmisiä, jotka näkevät tekstin, mutta jättävät huomiotta kontekstin. Ei muuten voi kuvitella, että tuo olisi oma mielipiteesi. Juuri sillä tavalla saadaan aikaiseksi mediamyrskyt ja kansankiihottamisoikeudenkäynnit täysin turhasta.

    Olet ihan oikeassa siinä, että rumat kommentit saa vipata roskiin oikopäätä (eikä siinä tarvi kenenkään ruikuttaa, että "sen kanssa ei saa olla eri mieltä", koska erimielisetkin kommentit voi esittää asiallisesti) mutta minkähänmoinen taistelu täällä olisikaan syntynyt, jos ne olisi julkaistu :)

    Joskus laitettiin hammastahnaan ja ihovoiteisiinkin radiumia, ja mainostettiin sitten, että kylläpä tulee säteilevä iho ja loistavat hampaat. Se oli silloin muotia, ennen kuin tajuttiin sen vaarallisuus, ja sama päti tupakkaan. Jos olisit kirjoittanut suomennoksen jostain radioaktiivisen aineen ihailusta, niin monikohan olisi ajatellut sitä Sinun mielipiteenäsi...?

    VastaaPoista