maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kristitty, vaikka ei uskovainen?



Kiistelyä Suvivirrestä yritettiin käydä monilla keinotekoisilla rajalinjoilla, jotka kaikki osoittautuivat vääriksi. Kysymyksessä ei ollut uskovaisten ja ateistien välinen taistelu, eikä myöskään uskontojen välinen taistelu. Suvivirren asemaa asettuivat puolustamaan monet uskonnottomat, jos oikein ymmärsin jopa Vapaa-ajattelijoiden liittoa myöten. Samoin sitä puolustivat islamilaiset järjestöt, joilla tietystikään ei ollut mitään huomautettavaa Jumalan mainitsemista vastaan.

Rajalinja kulki todellisuudessa uskonnollisiin perinteisiin myönteisesti tai kielteisesti suhtautuvien välillä. Ja, kuten aikaisemmin luonnehdin, myös laaja-alaisen ajattelun ja ahdasmielisyyden välillä.

Mitä tarkoitetaan uskovaisuudella? Sitäkö, että uskoo vakaasti uskontonsa dogmijärjestelmään? Jos jokin kirkolliskokous vielä sattuisi muuttamaan kristillistä uskontunnustusta, aikaisempaan uskoneista tulisi välittömästi harhaoppisia, ja monet joutuisivat muuttamaan ajattelutapaansa ja uskoaan. Näin tapahtui yli 1500 vuotta sitten, mutta voitolle jäänyt luettelo perustuu tuon aikaisiin ajatustapoihin ja käsityksiin samalla tavoin kuin häviölle jääneetkin.

Tuskin olen väärässä kun ajattelen, että maailmassa on noin 2,1 miljardia erilaista kristinuskoa, jos otetaan huomioon kaikkien kristityiksi laskettujen henkilökohtaiset käsitykset ja mielikuvat. Itse olen luonnehtinut itseäni kulttuurisidonnaiseksi kristityksi, joka ei tukeudu kirjaimellisesti uskontunnustukseen, vaan pitää sitä abstraktina ja vertauskuvallisena historian kuluessa kehittyneenä esityksenä maailmasta ja ennen kaikkea ihmisestä psykologisena ja persoonallisena olentona.

Lähdetäänpä vaikka siitä uskontunnustuksesta.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan
Kirkon selityksessä sanotaan, että "Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. Hänen olemuksensa syvyydet jäävät myös uskovalle salaisuudeksi". Tässähän se määritelmä on sellaisenaan, ja siitä seuraa, että kaikkinaiset luonnehdinnat ovat ei-järjellisiä ja siis harhaanjohtavia. Meillä on kuitenkin taipumus kokea  luonto ja maailmankaikkeus niin valtavana, että jokin ilmaisu siihenkin ihmettelyyn on tarpeen. Olkoon se siis vaikka 'Jumala', millä me emme kuitenkaan välttämättä esitä mitään luonnehdintoja esimerkiksi "persoonallisesta", kuten me sen itse ymmärtäisimme, tai "koordinaateista", vaikka kuinka ajattelisimme että kaiken pitää kumminkin sijaita jossain. Olemmehan kuitenkin maailmankaikkeuden lapsia, ja koostumme sen toiminnan tuloksena syntyneestä aineesta, joka noudattaa maailmankaikkeuden lakeja. Samat lait toimivat niin kvarkeissa, ihmisessä kuin galaksiryhmissäkin. - Tämä kohta uskontunnustuksesta on siis yllättävän helposti hyväksyttävissä, myös noine runollisine lisäluonnehdintoineen.

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan
Kristus käytti itsestään mielellään ilmaisua "Ihmisen poika", ja ilmaisi tavallaan, että me kaikki olemme "Jumalan lapsia". Tämä ei oikeastaan ole mitenkään ristiriidassa edellisessä kohdassa sanotun kanssa. Tässä kohdassa olemme tulleet historiallisen perinnön alueelle, enkä näe mitään erityistä syytä loukkaantua historialle, vanhallekaan. Se on sellainen kuin on. Tästäkin siis selviämme mielenrauhaa menettämättä.

joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana...
Tämä jakso kertoo ydinkohdat siitä kertomuksesta, joka on uskonnolle keskeinen. Historiantutkijat voivat löytää täsmällisempää tietoa noista tapahtumista, ja koska kertomuksella ei ole lääketieteellisiä tarkoitusperiä ja ulottuvuuksia, voimme kaikessa rauhassa hyväksyä Marialle kunnianimeksi vaikka "Ikuinen neitsyt". Se on pelkkä sopimuskysymys.

...nousi kolmantena päivänä kuolleista, istuu Jumalan ... oikealla puolella...
Suuren kertomuksen loppuun on sijoitettu jälkikäteinen seremoniallinen huipennus, Paavalilta peräisin. "Oikealla" tarkoittaa seremoniallisesti eri asiaa kuin "vasemmalla", se on kristinuskoa paljon vanhempi perinne, eikä sen tarkoitus ole ottaa kantaa esimerkiksi tasa-arvokysymyksiin. Tässä on siis vain ikimuistoinen seremoniallisuus takana, eikä sillä oikeastaan ole mitään erityisiä uskonnollisia ulottuvuuksia. Antaa siis mennä.

ja Pyhään Henkeen
Tämä on mitä symbolisin ilmaisu asiasta joka ei millään suoralla tavalla ole konkreettinen tai fyysinen. Mistä ne tulevat, ihmiskunnan suuret oivallukset? Oivalluksen saanut yksilö ei voi sitä selkeästi selittää, joten on ihan käytännöllistä puhua sen sijaan Pyhästä Hengestä, tai ainakin Hengestä. Tämäkään kohta ei tuota isompia ongelmia.

pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden
jossa on iso joukko toisistaan eroavia yksilöitä, niin hyvässä kuin pahassakin. Samanmieliset löytävät aina toisensa, se on luonnollista. Pyhäksi koettujen asioiden parissa toimiva seurakunta on tietysti myös mielestään pyhä, ja mikä me olemme tätä moittimaan?

syntien anteeksi antamisen
Tämä on psykologisesti ja sielunhoidollisesti tärkeä asia, ja muun muassa vakuuttaa pahoja tehnyttä siitä, että hän voi pelastua pahanteosta jos vain itse todella niin haluaa.

ruumiin ylösnousemisen
Tätä ei todellisuudessa väitetä, vaan että maailman lopulla sielut saavat uuden ruumiin. Tämä on niitä kauniita tulevaisuuskuvia, joita olisi lapsellista ottaa tosiasiaväittäminä. Pelastaudumme taas symbolien ja kertomuksen sisäisen logiikan taakse.

ja iankaikkisen elämän.
Tätäkään ei tarvitse ottaa yksoikoisen konkreettisesti. Koska emme edes voi varmasti tietää kuoleman takana olevista asioista eikä niiden ajallisuudesta tai fysikaalisuudesta, tämä kohta jää näillä tiedoin hartaaksi toiveeksi. Minä en voi tästä mitään tietää, enkä siksi ota kantaa.

Yllättävä tulos! Uskontunnustuksessa ei ole kovinkaan monta kohtaa, jota ei tavalla tai toisella voisi niellä. Vain se kirjaimellinen, lapsenomaisen konkreettinen ymmärtäminen on... niin, lapsellista. Mutta kuten Paavali sanoi: "Kun olimme lapsia, ajattelimme lapsen tavoin". Tämäkin on siis ymmärrettävää.

Kun nyt panen vaakakuppiin tämän uskontunnustuksen hankalat tai arveluttavat yksityiskohdat, ja toiseen vaakakuppiin sen vuosituhantisen suurenmoisen arkkitehtuurin, musiikin, taiteen ja kirjallisuuden, ja niiden päälle vielä yleisinhimillisen ja hyvin säilyneen eettisen ajattelun (osittain suoraan Kristuksen sanoista lähteneen), ei ole epäilystäkään siitä kumpi puoli on painavampi. Tätä tarkoitin kun kuvasin itseäni kulttuurisidonnaiseksi kristityksi.

Tiedän, että moni kirjaimellisesti ajatteleva hyvinkin pillastuu tästä jutusta. Mutta sille he eivät voine mitään. Toivottavasti joku sentään ymmärtää edes suunnilleen mitä tarkoitin.

9 kommenttia:

  1. Aika vekkulia. Mutta toisaalta tunnenhan minä sellaisen kristityksi itseään nimittävän henkilön, jonka mielestä ihmiskunnan Herra ja kuningas, ja Jumalan ainoa poika, ei todellakaan voinut syntyä mihinkään aasintalliin, ja pitää sitä myöhempänä vääristelynä.

    Puhut lapsenomaisesta kirjaimellisesta tulkinnasta 'lapsellisena'.

    Olen monasti kuullut viitattavan Matteuksen evankeliumin kohtaan 18:1-4 nimenomaan kehotuksena lapsenomaiseen uskoon. Lapsille tavallisesti kerrotaan tarina Golgatasta tai jouluevankeliumi sellaisenaan ilman mainintaa että tämä pitäisi käsittää saduksi; oletuksena on että sen uskoo todeksi. Päinvastoin, nämä tarinat luetaan vakavassa hengessä.

    Jos kristinuskon jumala tulisi ymmärtää persoonattomaksi, koko maailmankaikkeutta kuvaavaksi abstraktiksi termiksi, miksi sitten kristillisessä perinteessä puhutaan hänestä persoonallisena olentona ja aktiivisena toimijana, joka puhuu profeetoille ja lähettää suojelusenkeleitä, opetetaan rukoilemaan häntä jotta hän vaikuttaisi maailman tapahtumiin?

    Onko tämä 'vertauskuvallisuus' sellainen asia, jonka kaikki jakavat mutta jota ei saa sanoa ääneen, samaan tapaan kuin tavanomaisessa teatterissa näyttelijöiden oletetaan näyttämällä pysyvän roolissaan eikä keskustelevan metatasolla?

    Toki jos uskontunnustukseen ja kristinuskon kertomukseen suhtautuu tarpeeksi vertauskuvallisesti ja tulkiten, ja vaikkapa eräät vanhatestamentilliset kohdat suoraan ohittaen, voisi sen luultavasti kirjoittaa sellaiseksi selväsanaiseksi ja konkreettiseksi julistukseksi jonka moni kaltaiseni ateistikin allekirjoittaa.

    Mutta minä, Kari Rydman tai kukaan mukaan ei yksin voi antaa mieleistään merkitystä tai tulkintaa esimerkiksi uskontunnustukselle muuten kuin omassa mielessään. Jos lausut uskontunnustuksen kuten se on kirjoitettu suhtautuen siihen niin epäkonkreettisesti kuin haluatkin, eivätkö muut sen kirjaimellisemmin ymmärtävät kuitenkin katso tarkoittavasi sitä mitä heidän mielestään sanot?

    Kielen sanat ja lauseet saavat merkityksensä ihmisyhteisössä; paha on mennä sanomaan jotain ja sitten väittää tarkoittaneensa jotain aivan muuta kuin mitä nuo sanat ja lauseet muiden mielestä tarkoittavat.

    --
    (Anonyymi kommentoija on sama 'nyymi joka taannoin Suvivirren yhteydessä mainitsi tämän blogin kommenteissa mainitsi uskontunnustuksen; liittyneekö blogistin tämänkertainen kirjoitus jotenkin siihen vai ylitulkitsenko?)

    VastaaPoista
  2. Minusta tuo on ihan hyvä kuvaus siitä, miten kristinuskoa kulttuurimielessä arvostava voi uskontunnustuksen nähdä. Itsehän sen tunnustaa vasta kun sen lausuu, eikä kenenkään ole mikään pakko sitä lausua, jos se sotii omatuntoa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä olisi tuostakaan ihan varma. Jos lausut ääneen mainitunlaista tekstiä, sinulla on lausuessasi omat mielleyhtymäsi ja "tulkintasi", jos tuota sanaa nyt voi edes käyttää. Lausumalla tekstin toisen kuullen ilmaiset hyväksyväsi tekstin, mutta sillä toisella on todennäköisesti omat mielleyhtymänsä, jotka oletettavasti eivät ole yhteneväisiä omiesi kanssa. Siispä itse voin aivan hyvin lausua tuon ääneen (osaan sen yhtä hyvin latinaksi, koska se on minulle kristinuskon kieli aivan samoin kuin arabia on musulmaaneille).

      Poista
    2. No joo, totta. Ajattelin tuota lausumista lähinnä messun yhteydessä, jossa tunnustetaan yhteinen usko ennen ehtoollista. Eli kun yhdytään kirkon yhteiseen uskoon, niin silloin se ei enää ole pelkästään oma tulkinta. Itse koen, että eukaristia on se raja. Jos siihen osallistuu on pakko uskoa, tai muuten tekee sen omaksi vahingokseen :)

      Poista
  3. KR

    pölähtipä mieleen Tapio Rautavaaran Korttipakka =
    https://www.youtube.com/watch?v=x_ymt1Zl8S0

    VastaaPoista
  4. Onpa se hyvä Kari, että olet löytänyt uskosi. Ja kertonut siitä meille muillekin.

    VastaaPoista
  5. Voi Kari, voisinpa minäkin selvittää uskontunnustuksen itselleni yhtä helposti kuin sinä!
    Ei vain onnistu.


    Vieno

    VastaaPoista
  6. Uskontunnustusta jos alkaa yliprobletisoimaan ollaan pian mun-jumala-on...
    -uskonnon harjoittajia. Itse tunnustan paradoksin: kristillisen uskon klassiset muodot (esim. katolisuus, jopa protestantismi ovat suurin piirtein totta, sellaisenaan, en pulikoi, en tee omaa tunnustusta, mutta samalla tuo klassisen kristinuskon kuvaus uskosta, sen kohteesta ja sisällöstä on vain noin 0,0000000000000001 prosenttia tai promillea Suuren Tuntemattoman sisällöstä. Kristinusko ei ikään kuin tyhjennä Jumalaa, ei todellakaan, ehkä k-usko on vain pelastumiseemme annettu väliaikaiseen käyttöön tarkoitettu pelastusrengas, ei mikään selitys Jumalan ulottuvuuksista. Vähän sama kuin planeettamme ja koko Kosmoksen mittasuhde-ero. Uskontunnustus ei ole mikään ongelma. Jos on, ovat hengelliset ongelmamme aika pieniä. Jos ne ovat noin pieniä, olemme aika vahvoilla. Jos me olemme niin vahvoilla, mihin me tarvitsemme Kristusta...? Summa summarum: uskontunnustus on paras mahdollinen tunnustus maan päällä, jopa parempi kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus....

    t. taantumuksen torvi

    VastaaPoista
  7. Kun uskonnollisia kysymyksiä käsitellään, minua kiinnostava kysymys on se, millainen todelllisuus _oikeasti_ pohjimmiltaan on. Minua ei siis kiinnosta se, voidaanko jotkut uskontojen opinkappaleet tulkita symbolisesti jollain järkevää muistuttavalla tavalla (kuten sinä näytät tekevän), vaan se, ovatko ne _oikeasti_ tosia. Tämän kysymyksen suhteen en ole koskaan löytänyt yhteistä keskustelupohjaa kaltaistesi uskontoa symbolisesti tulkitsevien kanssa, koska he näyttävät oman uskonnontulkintansa myötä menettävän kykynsä ymmärtää kysymyksen siitä, millainen todellisuus _oikeasti_ on.

    VastaaPoista