Löin vetoa Pentti Linkolan kanssa

Tein jokunen vuosi sitten tällaisen kollaasikuvan ja siihen liittyvän runon. Yhdistin siihen neljä kuvaa, lampimaiseman ja Pentti Linkolan kuvan (molemmat Jorma Ahola), Venuksen A.Cabanelin taulusta Venuksen syntymä, sekä netistä löytyneen kotkasiluetin. Runossa muutin Venuksen metsän emäntä Mielikiksi, kansalliseen tyyliin.

Vasta jälkeen päin huomasin, että Aholan maisemakuvaa hallitsee kultainen leikkaus, joka siihen oli ilmeisesti tullut Joten tarkan kuvavaiston ansiosta, ja niinpä minun lisäyksenikin noudattivat sitä edelleen.

Linkola asuu ja kalastaa Valkeakosken kaupungin kaakkoisreunalla, ja tapaan häntä muutaman kerran vuodessa. Meidän välimme ovat aina olleet hyvät ja ystävälliset, aina 60-luvun alusta asti. Olen kunnioittanut hänen työtään, ja ihaillut hänen kirjoitustensa kirkasta asiaproosaa.

Eilen satuimme yllättäen tapaamaan keskustan marketissa, ja siinäpä kaksi vanhaa ukkoa sitten äityi keskustelemaan ruumiin raihnaisuudesta, joka rasittaa vähän minuakin, mutta erityisesti Linkolaa. Hänelle ruumiin sitkeänkestävä kunto on aina ollut keskeistä, minä taas miellän pään alapuolisen osani pakolliseksi lisäkkeeksi jota väistämättä joudun raahaamaan perässäni.

No sitten rupesimme juttelemaan muista asioista, ja huomasimme eräässä keskeisessä asiassa olevamme täysin erimielisiä.

Linkolan mukaan ihminen pärjää aina, mutta luonto ei pärjää ihmisen kanssa. Uhä useampi eliölaji katoaa maailmasta ihmisen toiminnan vuoksi, kunnes jäljelle jää vain yksinäinen ja onneton ihminen itse, tämä elämän järkkymätön tuhoaja.

Minun mielestäni taas elämä kyllä kestää, mutta sitä vastaan rikkova ihminen taas ei. Maapallo on kokenut monia massiivisia tuhoja elämän historian aikana, mutta selvinnyt niistä aina, ja kehittänyt yhä uusia elämänmuotoja. Ihminen sen sijaan on toimillaan tuhonnut kokonaisia biotooppeja, mutta joutunut aina kärsimään vahingon. Milloin ruoka on loppunut, milloin eroosio ja tuhotulvat ovat hävittäneet asuinalueita, milloin ilmasto tai merivirrat ovat uhanneet lakata käyttäytymästä  ihmisen toivomalla tavalla.

Minä sanoin, että kun maaemo Gaia alkaa kärsiä syöpäläisistään, se pudistelee turkkiaan päästäkseen niistä eroon. Se ajaa ihmisiä kokoon yhä suurempiin tuhoamislaitoksiin, eli megakaupunkeihin joissa vain vpienelle ähemmistölle on tarjolla terveydenhoitoa, puhdasta vettä ja jätehuoltoa. Ja sitten Gaia lähettää sinne taudin, joka hävittää suurimman osan syöpäläisistä. Luonnolla on lukuisia keinoja kiertää antibioottien vaikutus, kehitellä erilaista resistenssiä viruksiin, jopa houkutella ihminen itse tuhoamaan kaikki sen parhaimmiston yritykset paremman elämän kehittelemiseksi. Parhaillaan koemme juuri alkua tuhoisalle kansojen vaellukselle, ja alamme nähdä merkkejä taistelusta veden saannin turvaamiseksi.

Linkolan mielestä mahtavan ihmisen tulisi suojella luontoa, minun mielestäni typeränylpeän mutta heikon ihmisen pitäisi ymmärtää suojella itseään ylivoimaiselta luonnolta. Linkolan mielestä ylivoimaisen ihmisen tulisi siis rakastaa luontoa, minun mielestäni taas heikon ja vahingoittuvan ihmisen pitäisi suhtautua luontoon pelokkaan kunnioittavasti, niinkuin mihin jumaluuteen tahansa.

Emme päässeet asiasta varsinaiseen yksimielisyyteen, joten päätimme asian ratkaisemiseksi jäädä seuraamaan tilannetta. Ehkä jo ennen vuotta 2100 voimme saada aikaan suuntaa näyttävän väliraportin asiasta, ja palata jälleen keskustelemaan tästä olennaisesta kysymyksestä.