perjantai 30. joulukuuta 2016

Niin kaunis on...? Synkeä parahdus.

Tulin vahingokseni 45 vuotta sitten tehneeksi laulun, joka onkin hyvä, ja kovin suosittu. Se on tehty nk. klassisen musiikin perinteen mukaisesti, niin että melodia, bassolinja ja soinnutus kuuluvat yhteen, eikä niitä ole soveliasta muuttaa - enempää kuin tietysti sanojakaan. Tällaisena sävellyksenä "Niin kaunis on maa" on periaatteessa tekijänoikeuslain suojaama.

Mutta niinpä ei käytännössä olekaan. Minulle on kerrottu, että laulu on luokiteltu nk. iskelmäksi, jolla ei ole samanlaista suojaa kuin klassisella musiikilla. Niinpä Teosto ei valvokaan tuon laulun julkaisijoita, sovittajia ja esittäjiä juuri mitenkään.

Kävin läpi laulustani YouTubeen lähetettyjä versioita noin kaksi ruudullista, eli pienen osan tarjonnasta, ja tulos oli masentava. Lukemattomat iskelmälaulajat ja muut yrittäjät ovat käyneet apajalla, kuittailemassa itselleen lisätuloja minun "keksinnölläni". Jotkut esitykset ovat kuin suoranaista pilkantekoa, jotkut kuin välinpitämättömästi huitaistuja. Joukossa on tietysti myös täysien amatöörien lähettämiä esityksiä, enkä niistä haluaisi sanoa mitään, vaikka moni yritys onkin  jäänyt vain yritykseksi.

Mutta kun ammattilaiset ovat asialla, silloin on syytä sanoa tiukastikin. Viihdemusiikissa on yleisenä tapana, että kukin sovittaja kusaisee mukaan omat tunnushajunsa, usein vähääkään välittämättä siitä mitä säveltäjä on tarkoittanut. Se tarkoitus näkyy julkisesti saatavilla olevista nuoteista, joihin on merkitty kaikki tarpeellinen. Klassisen musiikin puolella sovittaminen tarkoittaa sävellyksen siirtämistä sellaisenaan esimerkiksi uusien soittimien muodostamalle yhtyeelle. Bachia voidaan soittaa urkujen tai jousiorkesterin sijasta harmonikalla tai puhallinyhtyeellä, ja klassisen musiikin sovittaja siirtää alkuperäisestä kaiken uuteen versioon, jossa ainoastaan soittimen erikoisluonne tai rajoitukset muuttavat sävelkulkuja.

Mutta viihdemusiikin käytännöt ovat erilaisia, ja muistuttavat mitä tahansa massatehtailtuja korvikemössöjä. Jos klassinen säveltäjä (kuten minä) kirjoittaa johonkin äänilinjaan tauon, se tauko kuuluu sävellykseen, ja toistuu sovitusten vastaavissa kohdissa. Mutta viihdemusiikissa kaikki tauot ja muut poikkeavuudet ikäänkuin täytetään samalla totunnaisella massalla yhtenäiseksi puuroksi. Suurin osa "sovittajista" on sitäpaitsi jättänyt ymmärtämättä erään soinnutuksen tärkeimmän kohdan. Ensimmäisen säkeistön sanalla "ystävä" on merkittävä riitasointu, joka purkautuu aivan tietyllä tavalla. Se on usein siis korvattu yksinkertaisemmilla soinnuilla, jolloin koko idea katoaa.

Muuan sovittaja ilmoittaa YouTubessa, että minun soinnutukseni ei anna tilaa luovuudelle. Ei sen ole tarkoituskaan. Jos sovittajalla on paljon luovuutta, tehköön sitten omia sävellyksiä.

Näin kauan sitten, olisiko ollut vielä 70-lukua, Fazerin uuden koululaulukirjan nuoteissa tämän laulun, uudestaan tavanomaiseen tylsään tapaan soinnutettuna. Ilmoitin firmalle, että jos sen on pakko parantaa minun soinnutustani, niin kappale ei ole heidän korkean tasonsa arvoinen, ja kielsin sen painamisen. Nyt en enää voi tehdä yhtään mitään. Jos Fiskarsin saksia kopioidaan huonosti muualla, iso firma nostaa asiasta suuren melun. Minä en ole suuri firma, vaan bladi yksinäinen maalaissäveltäjä, jolla ei ole käytännössä edes tekijänoikeuslain suojaa.

Koska laulua soitetaan usein kirkoissa, olen lukenut että sitä on suunniteltu otettavaksi mukaan jonkinlaisiin virsikirjoihin. Ilmoitan täten, että en hyväksy asiaa, en ainakaan jos laulua jollakin tavoin muutetaan, musiikiltaan tai sanoiltaan. Ja toivon myös, että kappale pääsisi takaisin esimerkiksi koulujen kevätjuhliin, joissa sitä vielä muutamia vuosikymmeniä sitten paljon esitettiin. Se ei ole pelkästään kuoleman laulu, vaan mitä suurimmassa määrin myös elämän.

Epämiellyttävää, että katsoin tällaisen parkumisen tässä vaiheessa tarpeelliseksi. Mutta olen vielä hengissä. Kuolleillehan saa sitten tehdä mitä lystätään...

5 kommenttia:

  1. Hyvä kun eres ärähdit... Asiasta voisi enenpikin kirjuuttaa...
    Tukijoukko Puujaan korwesta

    VastaaPoista
  2. KR
    selkeä ilmoitus.
    Kummallista!

    Elä silti katkaise 'mailaa' niin kuin Tomek Vaasassa: http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-2000005027441.html

    VastaaPoista
  3. Vahingossa kuultu Suojatie projektin mainos youtubessa sattui maallikon korvaan. Kirjaimellisesti. Onneksi ei ollut helposti irtoavia paikkoja hampaissa...

    VastaaPoista
  4. Word. Kaunis kappale ja suomalainen klassikko. Sitä soitetaan tulevaisuudessa vielä sukupolvien ajan. Ainakin kirjoitit tuolla sävellyksellä nimesi suomalaisen musiikin historiaan. Sinne ei oikeasti kovin moni säveltäjä pääse.

    VastaaPoista
  5. Arvoisa säveltäjä Kari Rydman!
    Kiitos tuosta kauniista laulusta, sitä ei todellakaan saa muuttaa mitenkään vaan esittää mahdollisimman hyvin juuri sellaisena kuin sen olet tehnyt. Laulun sanat ja kaunis melodia riipaisevat sydäntäni sen verran syvältä, että kyynelet kirpoavat silmiin.

    Oikein hyvää ja lämminta joulun odotusta!

    Terveisin,
    Eero Tillanen

    VastaaPoista