Jalon Ihmisen pitää huolestua

MTV:llä pn menossa varsin hyvä paneelihupailu "Pitääkö olla huolissaan". Se eroaa muista siinä ettei kukaan huuda, juontaja ei häpeile älyään eikä empatiaansa, ja kirjailijat, Hotakainen etunenässä ovat hyvällä kirjallisella tasolla.

Mutta vakavasti ajatteleva, itseään tietorikkaana ja syvällisenä pitävä ihminen kyllä huolestuu siitä, että kovin keveästi välillä ollaan huolestumatta asioista. Kyllä maailma kuulkaa on nyt jo sellainen, että lähes kaikki huolestuttaa. Ja sekin huolestuttaa että niin monet suhtautuvat anteeksiantamattoman keveästi huolestumiseen.

Huolestumisen ytimessä on se, että omasta itsestä ei niinkään huolestuta, vaan muista. Mitä sitä itsestään huolestuisi, sitähän on tiedoiltaan, ymmärryskyvyltään ja moraaliltaan sentään vahva, suorastaan esikuvallinen. Näin ollen on myös olennaista, että tämä asianhaara tuodaan kunnolla kaikkien näkyville.

Keskiajalla Euroopassa liikkui flagellantteja eli itsensäruoskijoita, jotka olivat järkyttyneitä omasta ja maailman syntisyydestä, ja yrittivät näin toisten puolesta kärsien olla esikuvallisia, ja ehkä pelastaa maailmankin. Nykyään ollaan käytännöllisempiä, ja kohdistetaan ruoskaniskuja nimenomaan muihin synnintekijöihin. Oma moraalinen ylemmyys tekee tämän toiminnan jaloksi ja vastuulliseksi, ja se tuottaa myös ansaittua pyhityksentunnetta tekijälleen.

Ei ole loppua niillä tavoilla joilla muut ihmiset voivat syntisyyttään harjoittaa. He tekevät syntiä sanoin ja teoin, ilmein ja ajatuksin. He käyttävät sopimattomiksi katsottavia sanoja ja käsitteitä - näitä on listattu sata- elleipä jo tuhatmäärin. Vähemmän tärkeää on yrittää ymmärtää miten he mieltävät sanojen merkityksen ja sisällön, sillä jo niiden käyttäminen osoittaa moraalista vajavaisuutta, elleipä suorastaan rikoksellista mielenlaatua.

Nämä sanalliset ja muutkin synnit on kohdattava kahdella tavalla. Ensin ne on tuotava julkisiksi loukkaantumalla. Jalo altruistinen moralisti loukkaantuu nimenomaan toisten puolesta, joskus jopa varmuuden vuoksi täsmentämättä kohdettaan. Loukkaantumaan ja uhriutumaan opetettu väki osaa nopeasti nähdä sorretun vähemmistöasemansa, ja ellei osaa, heitä on siinä autettava. Ei ole niin vähäpätöistä asiaa, etteikö siitä riittävästi pohtimalla pystyisi tislaamaan paheksumisen aihetta. Muuan vihreitten kellokkaista vaatii Stockmannia lopettamaan "hullut päivänsä" hulluja loukkaavina, ja onpa lasten muinoin suosimat näennäisen viattomat intiaanipäähineetkin jo todettu rasistisiksi ja loukkaaviksi.

Seuraava aste on toimiminen syntisten sanojen ja tekojen täydelliseksi estämiseksi. Se tapahtuu sensuurin, lakisovellusten ja eristämisen avulla. Perusteina olevia termejä kuten rasismi, populismi tai vihapuhe ei pidä missään tapauksessa määritellä tarkoin, sillä sellainen johtaisi helposti erilaisiin poikkeuksiin ja holtittomaan ajatustoimintaan. Riittää, kun Oikeassa Oleva Moraalinvartija nimeää jonkin toiminnan rasistiseksi tai vihapuheeksi. Näin pysytään helpommin oikealla tiellä.

Orwellin autuaallinen utopia uuspuheineen ja jokaista tarkkailevine isoveljineen on niin lähellä, mutta silti vielä kiusallisen kaukana. Lohduttautukaamme me kaikki Oikeamieliset sillä, että jo ainakin yhdessä maassa tuolla Kauko-Idässä on jo päästy innostuttavan lähelle onnen ja solidaarisuuden kaukaista mutta hartaasti odotettua onnentilaa.

Synnin palkka on kuolema. Muistakaa se, huolettomat.