Tuntematon sotilas, tänään

Kun itsenäisyyspäivänä televisiosta ei tullut muuta kuin glitteriä, muotinäytöstä ja kiljuntaviihdettä, katsoin C Morelta Louhimiehen uuden Tuntemattoman. 

Tällainen elokuva on parasta katsoa ikäänkuin teknisesti ja analysoiden. Muuten se piilevä katkeruus ja viha ottaa vallan ja sumentaa ajatuksen. Eihän se viha ja pelko sieltä sisimmästä koskaan voikaan lähteä, vaikka elämä muuten onkin parasta rakentaa pragmaattisuuden pohjalle. 

Eniten julkisuudessa ehkä puhuttiin Louhimiehen ideasta laajentaa ilmaisua kotirintamalle päin ja autenttisen materiaalin käyttöön. Minusta se oli aika välttämätöntä, kun elokuva oli jo kolmas samasta romaanista, ja voi olettaa että valtaosa vanhemmista katsojista on sen lukenut. Mietin vain miten kirjaa tuntemattomat nuoremmat sukupolvet tuon elokuvan käsittävät. Se on täynnä pieniä viitteitä romaaniin, joskus vajaan repliikinkin pituisia, jotka vanhemmille ovat aivan selviä, mutta joita nuoremmat eivät ehkä edes huomaa. Itse romaani taas on täynnään vihjeitä ja viittauksia asioihin, jotka kirjoitushetkellä olivat lukijoille itsestään selviä.

Itse kuulun niihin viimeisiin sukupolviin, joilla on käytännön kokemusyhteys sota-aikoihin ja romaanin kirjoitusaikaan. Monet nuoremmat ovat kääntyneet aihepiiriä vastaan, normaalin ikäpolvivaihtelun tapaan. Mutta uusimmat sukupolvet ovat ilmeisesti taas osoittaneet mielenkiintoa näitä kohtalonvuosia kohtaan, ja siinä sivussa ehkä myös tutustuneet Linnan romaaniin.

Pystyykö Louhimiehen elokuva siis olemaan itsenäinen ja itsensä perusteleva taideteos? Antamaan aiheesta riittävän tarkan ja todenmakuisen kuvan? Mielestäni pystyy, ja jopa varsin hyvin. Juuri tuo ikäänkuin romaanin ulkopuolisen aineiston liittäminen kerrontaan saattaa olla eduksi, ja jopa kerrassaan välttämätöntä. 

Mutta se ei ole sellainen elokuva jota itse haluaisin katsoa uudestaan ja uudestaan. Kaikessa realismissaan se on jopa tuskallista nähtävää, ja kaivaa sielunpohjalta esiin asioita joita ei yhtenään viitsisi pureskella. Eräässä mielessä se siis on jotenkin kertakäyttötavaraa, toki sellaisena erityisen sopiva kansallisen muistopäivän materiaaliksi.

Moni on kehunut  Louhimiehen elokuvaa juuri ajanmukaisen modernista otteesta. Siinä käytetään hyväksi uusia tekniikoita, ja se on tietysti hyvin tehokkaasti lisännyt aistien kokemusta. Mutta tässä mielessä tekninen ero aiheuttaa myös näköharhan. Elokuvallinen ilmaisu ei ole lopultakaan riippuvaista pelkästä tekniikasta. Edwin Laineen versio on erinomainen omassa vanhassa tyylissään. Mollberg taas tavallaan aukaisi tietä Louhimiehelle.

Mitä itse Linnan romaaniin tulee, yleinen käsitys näyttää olevan, että sen käännökset ehkä Stormbomin ruotsinnosta lukuunottamatta eivät pystyisi välittämään samanlaista sanomaa vierasmaalaisille, kuin suomalaisille. 

Mielenkiintoinen näkökulma juuri tuohon viittaamaani vihjeisyyteen. on Tommi Melenderin artikkeli, jossa todetaan vähän omankin käsitykseni mukaisesti, että Linna ei ajatellut kirjoittavansa kansainväliseksi kääntyvää teosta, vaan omille maanmiehilleen, joille lukuisat vihjeet ja assosiaatiot olivat kotoisia ja ymmärrettäviä.

Luin myös Independentin huonon arvostelun Tuntemattoman uudesta englanninnoksesta. Kriitikko tuskailee oudonnimisestä henkilögalleriasta, josta ei millään saanut selvää, ja haukkui kirjailijaa myös latteista ilmaisuista! No, ilmaisut olivat kääntäjän, ja nimistö jonkin kaukaisen pikkuheimon mongerrusta. Tulevaisuuden kannalta tämä on hyvä pitää mielessä. 

Olemme yhä aika lailla yksin tässä maailmassa. Vain Ruotsissa meistä saatetaan ymmärtää jotain, kiitos suomenruotsalaisen vaikutuksen, ja osittain yhteisen historian.