perjantai 7. joulukuuta 2018

Tuntematon sotilas, tänään

Kun itsenäisyyspäivänä televisiosta ei tullut muuta kuin glitteriä, muotinäytöstä ja kiljuntaviihdettä, katsoin C Morelta Louhimiehen uuden Tuntemattoman. 

Tällainen elokuva on parasta katsoa ikäänkuin teknisesti ja analysoiden. Muuten se piilevä katkeruus ja viha ottaa vallan ja sumentaa ajatuksen. Eihän se viha ja pelko sieltä sisimmästä koskaan voikaan lähteä, vaikka elämä muuten onkin parasta rakentaa pragmaattisuuden pohjalle. 

Eniten julkisuudessa ehkä puhuttiin Louhimiehen ideasta laajentaa ilmaisua kotirintamalle päin ja autenttisen materiaalin käyttöön. Minusta se oli aika välttämätöntä, kun elokuva oli jo kolmas samasta romaanista, ja voi olettaa että valtaosa vanhemmista katsojista on sen lukenut. Mietin vain miten kirjaa tuntemattomat nuoremmat sukupolvet tuon elokuvan käsittävät. Se on täynnä pieniä viitteitä romaaniin, joskus vajaan repliikinkin pituisia, jotka vanhemmille ovat aivan selviä, mutta joita nuoremmat eivät ehkä edes huomaa. Itse romaani taas on täynnään vihjeitä ja viittauksia asioihin, jotka kirjoitushetkellä olivat lukijoille itsestään selviä.

Itse kuulun niihin viimeisiin sukupolviin, joilla on käytännön kokemusyhteys sota-aikoihin ja romaanin kirjoitusaikaan. Monet nuoremmat ovat kääntyneet aihepiiriä vastaan, normaalin ikäpolvivaihtelun tapaan. Mutta uusimmat sukupolvet ovat ilmeisesti taas osoittaneet mielenkiintoa näitä kohtalonvuosia kohtaan, ja siinä sivussa ehkä myös tutustuneet Linnan romaaniin.

Pystyykö Louhimiehen elokuva siis olemaan itsenäinen ja itsensä perusteleva taideteos? Antamaan aiheesta riittävän tarkan ja todenmakuisen kuvan? Mielestäni pystyy, ja jopa varsin hyvin. Juuri tuo ikäänkuin romaanin ulkopuolisen aineiston liittäminen kerrontaan saattaa olla eduksi, ja jopa kerrassaan välttämätöntä. 

Mutta se ei ole sellainen elokuva jota itse haluaisin katsoa uudestaan ja uudestaan. Kaikessa realismissaan se on jopa tuskallista nähtävää, ja kaivaa sielunpohjalta esiin asioita joita ei yhtenään viitsisi pureskella. Eräässä mielessä se siis on jotenkin kertakäyttötavaraa, toki sellaisena erityisen sopiva kansallisen muistopäivän materiaaliksi.

Moni on kehunut  Louhimiehen elokuvaa juuri ajanmukaisen modernista otteesta. Siinä käytetään hyväksi uusia tekniikoita, ja se on tietysti hyvin tehokkaasti lisännyt aistien kokemusta. Mutta tässä mielessä tekninen ero aiheuttaa myös näköharhan. Elokuvallinen ilmaisu ei ole lopultakaan riippuvaista pelkästä tekniikasta. Edwin Laineen versio on erinomainen omassa vanhassa tyylissään. Mollberg taas tavallaan aukaisi tietä Louhimiehelle.

Mitä itse Linnan romaaniin tulee, yleinen käsitys näyttää olevan, että sen käännökset ehkä Stormbomin ruotsinnosta lukuunottamatta eivät pystyisi välittämään samanlaista sanomaa vierasmaalaisille, kuin suomalaisille. 

Mielenkiintoinen näkökulma juuri tuohon viittaamaani vihjeisyyteen. on Tommi Melenderin artikkeli, jossa todetaan vähän omankin käsitykseni mukaisesti, että Linna ei ajatellut kirjoittavansa kansainväliseksi kääntyvää teosta, vaan omille maanmiehilleen, joille lukuisat vihjeet ja assosiaatiot olivat kotoisia ja ymmärrettäviä.

Luin myös Independentin huonon arvostelun Tuntemattoman uudesta englanninnoksesta. Kriitikko tuskailee oudonnimisestä henkilögalleriasta, josta ei millään saanut selvää, ja haukkui kirjailijaa myös latteista ilmaisuista! No, ilmaisut olivat kääntäjän, ja nimistö jonkin kaukaisen pikkuheimon mongerrusta. Tulevaisuuden kannalta tämä on hyvä pitää mielessä. 

Olemme yhä aika lailla yksin tässä maailmassa. Vain Ruotsissa meistä saatetaan ymmärtää jotain, kiitos suomenruotsalaisen vaikutuksen, ja osittain yhteisen historian.

11 kommenttia:

  1. Minulle jäi siitä sellainen olo, kuin olisin katsonut variaatioita elokuvasta tuntematon sotilas. Se ei minulle oikein pysynyt kasassa.
    Jotenkin se jäi vaivaamaan, että Rokasta leivotaan sankaria. Mollberg esitteli suorastaan isoisällisesti sotilaista huolta pitävän papan. Louhimies luomuviljelijän ja rakastavan perheen isän. Romaanissa Linna kuitenkin kuvailee sadistisen psykopaatin, joka nauttii tappamisesta ja herää eloon, kun saa ottaa ihmisiä hengiltä. Laine yritti ohjata mahdollisimman tarkkoja kopioita kirjan hahmoista, mutta kirjan kirjoittamisen ja elokuvan ohjaamisen aikaan ei psykopatiaa juurikaan tunnettu, joten Rokka jäi aika vaisuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rokkako sadistinen psykopaatti?

      Kirja on kyllä täynnä erilaisia psykopaatteja, pellejä ja muuten kaheleita, mutta Rokka ei heihin kuulu. Rokka kuuluu samaan sarjaan realisteja kuin Hietanen, Vanhala, Määttä ja Rahikainen.

      Poista
    2. Minkä teoksen Rokasta oikein kirjoitat?
      Ei Tuntemattoman Rokka ole psykopaatti vaan jotain paljon kauheampaa: nopeaälyinen, tarkkakätinen realisti. Auktoriteetit eivät hetkauta, asia edellä mennään. Siksipä ei esikuvansa Pylkäs ole marskin ritari, jatkuvasti sukset istissä nipojen upseereiden kanssa. Ei kivien asettelu polun varteen kiinnostanut tai muu joutava pokkurointi.

      Rokka kuuluu kuitenkin pieneen vähemmistöön, kansainvälisesti 2% - suomessa 5%. Näin suuri määrä miehistä ampuu ilman suoranaista, välitöntä uhkaa vihollista kohti tappaakseen. Suomalasiten miesten keskuudessa tuo osuus on siis 5%, muissa kansallisuuksissa 2%. 1% miehistä on psykopaatteja - sisältyy edellä mainittuihin osuuksiin. Iron mistres kirjoitti aiheesta mainion bloggauksen aikoinaan.

      Ei se, että tappaa epäröimättä ole psykopatian merkki,Broningin kirja "Aivan tavallisia rivimiehiä - 101. reservipoliisipataljoona ja lopullinen ratkaisu Puolassa" kertoo tavallisista miehisrä jotka osallistuivat kansanmurhaan olematta psykopaatteja. Rikollisia, eivät psykopaatteja.

      Blogin aiheeseen: erikoisesti Laineen ja paljolti Mollen elokuvat olivat kirjan elokuvasovituksia, Louhimiehn elokuva kirjan inspiroima teos.

      Maumau-mies

      Kun tahto, taito ja pelisilmä kohtaavat on jälki hirmuista - tuntematon taitaa olla ainoa sotaromaani jossa romaanihenkilön teot ovat vaisumoia kuin tosielämän esikuvansa - 50 vs. 80 tapettua vihollista saarrostuksen torjunnassa.

      Lehto ja Karjula sen sijaan olivat ainakin psykopatiaan taipuvaisia.

      Poista
    3. Kirjassa on paljon psyykeltään erikoisia persoonia - Honkajoki kärjessä - mutta erikoisin lienee kuitenkin Viirilä.

      Hän on niin omituinen, että Laine ei ottanut häntä edes elokuvaansa, vaikka Viirilä oli Rokan ohella komppanian paras soturi, tehokas ja täysin pelkäämätön (Rokka sen sijaan osasi myös pelätä).

      Mutta ei Viirilääkään voi psykopaattina pitää, vaan muuten vaan täyskahelina pölvästinä. Sen sijaan Lehto ja Karjula todellakin ovat ainakin aika lähellä psykopaattia.

      Mutta Rokka siis ei. Kuvaava on hänen vastauksensa Hauhialle tämän kysyessä "miltä tuntuu ampua ihmistä?": "Mie en tiiä. Mie en oo ampunt ko vihollissii."


      Poista
    4. No eihän Rokka missään mielessä psykopaatti kirjassa ollut. Ei lähellekään. Kirjan mielenkiintoisimpia hahmoja oli tosiaan Viirilä. Hitto se oli kirjan mukaan oikea apina! Yksi komppanian urheimpia taistelijoita, jota voisi oikeasti pitää psykopaattina. Uskon, että Linna otti tuon hahmon romaaniinsa tosielämästä. En ainakaan haluaisi semmoista naapurikseni.

      Uskon, että tämäkin perustuu Linnan kuulemaan. Viirilä huikkaa perään kyselevälle upseerille ´lappiin susia nussimaan´ ja saa luodin selkäänsä.

      Poista
  2. KR

    suosikkimme voitti toisessa pyssymittelössä!
    Oisko Kaisa Rokka - murre ainakin sama.

    VastaaPoista
  3. Louhimiehen Tuntematon on vielä katsomatta. Mitä olen siitä youtube-pätkiä katsonut, se on todella hyvä. Ja käsittääkseni se pyrkii mahdollisimman realistiseen ilmaisuun.

    Hitto vie. Olin syksyllä mökillä pari viikkoa teerimetällä. Jostakin syystä tämä Väinö Linnan kirja oli vaan jäänyt lukematta. Nyt se sattui käsiin aitasta setä-vainaan jäämistöstä. Luin sen lyhdyn valossa kahdessa illassa. Luen paljon historiaa ja erityisesti sotaan liittyvää. Faktaa ja fiktiota. Mutta tämä Linnan teos oli poikkeuksellinen. Tämä on itse asiassa paras sota-romaani, minkä olen koskaan lukenut. Siitä henkii joka sivulla juuri se itse koettu. Ei tätä voisi muuten kirjoittaa, ellei olisi niitä itse nähnyt ja kokenut.

    VastaaPoista
  4. Ulkopuolisesti ja ulkomaalaisena katsottuna; se oli teknisesti ok ihan jees tylsähkö sotaleffa ilman mitään eeppisyyttä.
    Kirjan ja alkuperäisen leffan fanina katsottuna se oli mälsää uudelleenlämmittelyä.
    Digiluddiittina katsottuna se oli pelkkää nykyajan tyhmiä putousnäyttelijöitä ja paskoja efektejä.(en katso putousta, vain ohimennen 5 minuuttia koska on pakotettu silloin tällöin)
    Mutta yleensäkin ottaen se oli liian pitkä, tietyssä mielentilassa oikeastaa liian lyhyt, tiettyjen kokemuksien pitäisi kestää tuntikausia, vuorokausia, edes jotain kausia.
    En tiedä.. mitä mieltä mistään tällaisista "ilmiöistä" pitäisi olla. Minusta on moneksi, voin katsoa elokuvan missä tahansa yllämainituista mielentiloista tahansa, valinnan mukaan. Monet on tuomittu vain siihen yhteen näkökulmaan, sellaisia persoonia en ole koskaan ymmärtänyt.

    VastaaPoista
  5. ja kyllä glitter ja muotinäytöksetkin toimii välillä.

    VastaaPoista
  6. Elokuvassa minua vaivasi se pikakelaus, millä tarinaa mentiin läpi. Ihan kuin olisi Jouluoratorion kaikki kuusi kantaattia soitettu ja laulettu läpi puolessa tunnissa. Mutta myöhemmin nähtäville tullut tv-sarja oli mielestäni parempi.

    VastaaPoista