Sekalaista pientä

Ohimennen kuulin televiisorissa jonkun muistelevan vanhaa pilaväännöstä "Amalia armas, kippuravarvas, käsillänsä käveli ja heiniä söi!". Hämmästyttävää että tätä rienausta ei huomattu leikata pois! Tässähän pilkataan sekä vammaista/poikkeavaa, että suoranaisia ilmastotekoja! Käsillänsä kävellessä ei jää niitä jalanjälkiä, ja kasvisravintoon siirtyminen parantaa ainakin moraalista statusta, josta ylpeänä nauttien voikin sitten syntisempien joukossa syöksyä kohti väistämätöntä tuhoa.

*

Valkeakosken Haka on nousemassa jalkapallon ylimpään sarjaan takaisin.

Hakan historiassa on käsittämätöntä loistoa, mutta myös käsittämättömiä käänteitä. Suomen mestari putosi ykköseen, voitti sen, voitti Cupin ja sitten taas mestaruuden. Tällaisten käänteiden selvittäminen on hyvin salamyhkäistä hommaa. 

Samanlainen tapahtui 70-luvulla, jolloin HIFK johti jääkiekon mestaruussarjaa ylivoimaisesti, mutta hävisi sitten kaikki loput ottelunsa, niin että Ässät vei lopulta mestaruuden. Yle oli hyvissä ajoin valmistanut dokkarin tästä ylivoimaisesta seurasta, ja joutui lähettämään sen heti Ässien mestaruuden jälkeen... Opettajatoverini Jorma Rikala ei koskaan suostunut avaamaan tapahtumaa minulle, niin että se jäi mysteeriksi. 

- Hakan omistajana olen kyllä huolissani siitä miten seura pärjää taloudellisesti mestaruusliigassa. Kallista hommaa...

*

Näin Voipaalassa pienikokoisia neitoja hempeissä mekoissaan. "Ovatpa koreita!", niitä ihasteltiin. No tottakai olivat koreita - kaikki neidot ovat koreita. Taidehistoriakin sen kertoo, "neito" on kreikaksi κόρη, koree. Neito joka ei ole koree ei myöskään ole neito!

Klassinen koree-veistos Πεπλοφόρος, ”Peploksenkantaja”




*




Katsoin Teemalta Woody Allenin tuoreehkon komedian Midnight in Paris (2011). Kepeydestään ja satumaisuudestaan huolimatta se herätti paljon ajatuksia. Ydinajatuksena oli, milloin oli jonkun paikan "kultainen aika"? Päähenkilölle se oli Pariisin 20-luku, yhdelle hänen 20-lukulaiselle(!) ihastukselleen "Belle Époque" muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin. Niinpä... Mutta mietin myös, miksi jonkun kaupungin "ihania aikoja" aina muistellaan juhlien, juominkien, tanssiaisten ja välkkyvalojen avulla. Niinhän se oli iloinen Viipurikin, Rooman 50-luku tai Pariisin eri aikakaudet. Allenin elokuvassa toki päädyttiin siihen, että Pariisi on parhain sateella...

*

Uni kuin oppikirjasta:

Olen palaamassa Helsingistä joltain keikalta takaisin Koskiin. Veljeni on mukana. Löydän lompakkoni, merkillistä kyllä, siellä on visakortti, maksan sillä. Visakortti on yhäkin tallella, ja lompakko. Yhä ovat, aivan outoa, työnnän ne varmuuden vuoksi povitaskuun etteivät huku.

Sitten olen kotona Töyräänkadun vanhassa puutalossa. Se seisoo paikallaan yhä, vaikka kaikki talot ympäriltä ovat jo poissa. Huoneen nurkassa näkyy paikkailtua hirttä, laudat on naulattu vähän vinoon, mutta pysyvät lujasti kiinni. Tiedän että talo pysyy niin kauan kuin asun sitä.

Sen vuoksi päätän tarkastaa talon poskiontelot, silmäkuopan, sisäkorvan ja leukanivelen, niissä on jotain pikkuvikaa ja vähän särkyä.

Portailla juoksee vastaan iloinen veljentytär. Sen vuoksi veljeni siis on mukana, hakee tytön takaisin Helsinkiin. Veljentytär kertoo kuulleensa hassun jutun. Hän alkaa kertoa sitä, mutta hiljaisella äänellä, vain veljelleni. Välillä hän vilkaisee minua. Miksi hän puhuu näin salaa?

Selvähän se on. Ma tean, et ta ei räägi minuga, sest ma suitsettan… 

Eestinkielinen lause tosiaan päätti unen…