(Marien kansanlaulutekstejä vapaasti suomeksi muotoileminani. Ahdingossa elävän sukulaiskansan laulusto on todellinen aarreaitta.)
Vesi vierii, ranta jää.
Lintu lentää, pesä jää.
Minä lähden, sinä jäät.
Näemmekö milloinkaan?
Ikkunasi ohi kuljin,
näkeväni sinut toivoin.
Katsonut et kertaakaan,
Laulusikin vaikeni.
-
Kädessäni kaunis kukka,
toisessa on linssi kirkas.
Missä kulta, kukankaunis,
missä katse, lasinkirkas?
Yksi vain on liina mulla,
likainen se ainoani.
Yksi liina, likaliina,
Toista ei, on ainoani.
Yksi vain on kulta mulla,
mutta vihainen on kulta.
Yksi kulta, mutta tyly.
Toista ei, on ainoani.
-
Korkealla, korkealla villisorsat lentelevät.
Takaisin ei niitä saa, ei vehnänjyvin, herkkujyvin.
Kuudentoista ikäiseksi tyttö ei voi nuorentua,
vaikka hälle kuinka usein nisupullat syötteleisi.
Korkealla, korkealla villihanhet lentelevät.
Palannut ei mikään niistä, houkuta ei rukiinjyvät.
Kahdenkymmenen ja kahden ikään poika nuorentua
ei voi, vaikka ateriat rukiinleipäiset vain söisi.
-
Kedon kukkasia poimin,
liljan sinisen.
Varovasti kukan taitoin,
rintaan sidoin sen.
Neulan otin, jotta kukka
putoaisi ei.
Tuli hento tuulenhenkäys.
Kukkaseni vei.
-
Mistä kuuluu käen kukku, käen kukku kaukainen?
Kaukaa, kaukaa, lehvästöstä koivumetsän valkoisen.
Mistä kuuluu harmonikan riemusoitto kaukainen?
Kaukaa, kaukaa, keskuudesta poikajoukon iloisen.
Mistä kuuluu satakielen kaunis laulu kaukainen?
Kaukaa, kaukaa, puutarhasta, omenapuiden keskeltä.
Mistä kuuluu kanteleiden kaunis soitto kaukainen?
Kaukaa, kaukaa, keskuudesta neitojoukon suloisen.
-
Keskiyöllä kuljen hiljaa puutarhani hämärään.
Rakkaani on saapumassa kohta alle syreenein.
Satakieli laulaa jossain onnellista lauluaan.
Saavu, rakkain syreenien tuoksuun, saavuthan!
(Tämä teksti on sovitettu alkuperäisen laulun rytmiin. Jotta sen koko sisältö aukenisi, runoa olisi laajennettava. Ehkä teen sen joskus. Alkutekstin kirjoittajan nimi tiedetään, hän on vuorimarilainen G.Matyukovsky.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti