Ulosmenenkö, sisäolento?

Joskus 60-luvulla meitä oli nuorta porukkaa Jyväskylän kulttuuripäivillä. Ilta-auringon hiipuessa ja kesäyön hämärässä istuskeltiin ja juotiin vähän valkoviiniä ja keskusteltiin ja fantisoitiin.

Joku muisti kieliopin termejä ja niitä vanhoja havainnollisia suomenkielisiä sijamuotojen nimityksiä. Tuota pikaa puheet alkoivat muuttua niiden kaltaisiksi. ”Ulosmenenkö?” ”Ei, olen sisäolento!” ”Ehkä vähän otantoa?”…

Piti sitten keksiä luonnehdinta Erkki Salmenhaaran tyttöystävälle Anjalle. Yksimielisesti totesimme, että hän on ’kiltintö’.

Mutta jospa kääntäisimme puheet toisin päin, korvaisimme suomalaiset termit latinalaisilla? Kertoisimme tarinan, mutta ottaisimme kansanvälisesti sivistyneen otteen. Vaikkapa näin:

(Sivistymättömille moukille on pakko suomentaa nämä korkeahenkiset sanat!)

Ikkunasta tuijotti joku essiivi (1), joka huomasi, että Maijalla on selvästi mahassaan inessiivi (2). Essiivi huomasi, että Maija ja Matti ovat innokkaasti illatiivissa (3). Juuri kun edelliset harrastivat sitä, Matin vaimo teki yllättävän allatiivin (4). Seuranneen tilanteen komitatiivi (5) oli eksessiivi (6). Niinpä Matista pian tuli lopulta adessiivi (7), ja siksi hänen mielenrauhassaan vallitsi abessiivi (8). 

1. Olento

2. Sisä-olento

3. Yhdyntä (Lönnrot)

4. Ulkotulento

5. Seuranto

6. Eronto

7. Ulko-olento

8. Vajanto