Ritvalan helkavirsien lopussa on kaksi lyhyttä runoa. Niistä Tuomen synty on aineksiltaan ikimuinainen, ja heijastelee ihmisten vanhoja selityksiä siitä miten maailma ja ympäristö on syntynyt.
TUOMEN SYNTY
Hikos hirvi juostuansa, joi hirvi janottuansa, heränteestä lähtehestä.
siihen kuolansa valutti, siihen karvansa karisti, siihen heitti haivenensa.
Siihen kasvoi kaunis tuomi, tuomehen hyvä herelmä.
Joka siitä oksan otti, se otti ikäisen onnen,
joka siitä lehvän leikkas, se leikkas ikäisen lemmen.
Tämän lyyrisen runon ainekset ovat yleiset ja suositut koko Suomessa, Vienaa ja Viroa myöten. Helkajuhlaa varten niistä valikoitui helluntaita ja kevättä varten sopivat.
Hirvi oli saaliseläimenä muinoin ylivoimaisesti tärkein, mikä näkyy mm. muinaisista kalliopiirroksista ja -maalauksista. Siksi se oli myös myyttinen ja ”yliluonnollinen”. Janoava hirvi on koko Euroopassa tunnettu symboli, ja tunnettu jopa Vanhan testamentin psalmista. Se esiintyy monenlaisissa yhteyksissä, esimerkiksi saalistusloitsuissa. Tässä helkavirressä on otettu mukaan vain tämä myyttinen toimija.
Heränteinen on pulppuava, jopa talvella sula lähde, vertaa sanaan ”hersyvä”.
Muinaisen perinteen mukaan kaikella oli "synty"-syynsä. Puiden syntyä kuvaavissa loitsuissa ”siemenenä” oli hyvin usein hirven karva.
Monilla kansoilla oli ajatus maailmanpuusta, joka piti taivaan pystyssä ja paikoillaan. Saksassa ja Skandinaviassa se oli usein saarni tai marjakuusi, suomensukuisilla tammi. Helkajuhlassa maailmanpuu on ajatuksena korkeintaan taka-alalla, eivätkä muinoiset Ritvalan tytöt varmaankaan edes sellaista enää ajatelleet. Mutta koska kaikilla asioilla piti olla ’syynsä’, pyhillä puillakin, myös tuomi oli usein tämä pyhä tai tärkeä puu. Varsinkin kevään juhlassa, kun sekä maan kasvua että naisten hedelmällisyyttä pyrittiin edistämään, tuomi oli kukkiensa ja tuoksunsa takia mitä keskeisin symboli. Tuomella oli joskus jopa varottava maine, sitä ei joidenkin mielestä pitänyt istuttaa lähelle tyttöjen aittoja, nämä kun voisivat saada tuoksusta mieleensä muutakin!
Ikuinen onni ja ikuinen lempi olivat kaikkialla yleinen laulunaihe, ja olihan lehtipuitten oksia tapana myös sijoitella talojen ja muiden paikkojen koristeiksi. Tähän hedelmällisyysrituaaliin tämä avoimen eroottinen aihe sopii täydellisesti.
LOPPUTOIVOTUS
hyvä on toiste tullakseni, parempi palatakseni
ennen tehdyille teloille, alotuille anturoille.
Kenenkä telat tekemät, kenen anturat alomat?
Jeesuksen telat tekemät, Maarian anturat alomat.
Jeesuksen telat tekemät, Maarian anturat alomat.
Nämä olivat muinoin hyvin yleisiä sanoja hyvästijätöissä myös Suomessa ja Virossa. Mutta nämä ”telat” ja ”anturat”? Monet tutkijat ovat arvelleet, että niihin heijastuvat keskiajalla kulkeneiden munkkien kantoalttarien pohjat, toiset pitävät sanoja symbolisina. Itse olen taipuvainen edellisiin. Virallinen kirkko ei oikein pitänyt näistä kilpailijoistaan, dominikaanimunkeista, vaeltavista (ja halvemmista) hengenmiehistä, ja Sääksmäen kirkkokin on alunpitäen jo rakennettu nykyiselle paikalle, viiden kilometrin päähän. Ritvalassa oli siis ”kilpailija”, papit olivat mustasukkaisia, ja heillä oli vaikea sietää toista kilpailijaa, joka ehkä oli vielä vähän harhaoppinen ja vihattavan muinaisuuden merkitsemä. Oliko valta ja raha tämänkin ristiriidan takana?
Seuraavaksi käsittelen helkavirsien kolmea legendaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti