perjantai 20. elokuuta 2010

Kauheat kehtolaulut

Aleksis Kiven 'Seitsemässä veljeksessä' Seunalan Anna laulaa lasta nukuttaessaan kaunista mutta itse asiassa kauheaa kehtolaulua. Tämä suomenkielisen kirjallisuuden huikein runo "Tuonen lehto, öinen lehto" kertoo näet kuolemasta. Äärimmäisen kauniisti - mutta sittenkin kuolemasta.

Kivi jatkoi tässä ikivanhaa perinnettä, jossa äidit lasta nukuttaessaan lauloivat puhetta ymmärtämättömille vauvoilleen oman aikansa ja oman kokemuksensa raaoista tosiasioista. Lapsen syntymä merkitsi muinaisina (ja lähes nykyisinäkin) aikoina hyvin keskeisesti kuolemaa. Lapsen - tai äidin.

Suomalaisesta synkkyydestä käy esimerkiksi tyypillinen länsisuomalainen sanonta: "Kuinka kaunis lapsi! Ei elä kauan". Ehkä tässä on takana myös taikauskoinen ajatus, että Kuolemaa näin hämätään, ja se tulee vahingossa säästäneeksi lapsen.

Kansanrunousarkiston lukemattomista kehtolaulutoisinnoista otan tähän vain yhden, kohtalon kannalta vähän uhmakkaan:

Pium paum pilililipaum, Maskun kellot soiva.
Kaik lapsek kuoleva mut Matti yksi´ elämä jää.


Itsekin olen joutunut soveltamaan muinaista tapaa. Kun kirjoitin orkesterikappaleen esikoiseni muistolle, sijoitin siihen, sisällön ja muodon kannalta ratkaisevaan paikkaan, hänelle muinoin tekemäni kehtolaulun. Taikauskoa tai ei, olen nyt hyvin iloinen etten tehnyt kehtolaulua muille lapsilleni...

Minua on vuosikausia askarruttanut eräs ruotsinkielinen kehtolaulu, joka ehkä alun perin on peräisin Norjan puolelta, tai sitten paljon kauempaa Euroopasta. Se on säilyttänyt puolen vuosituhannen takaisen kuvauksen tien varrelta, tässä Evert Tauben versiona:

Byssan lull, koka kittelen full,
där komma tre vandringsmän på vägen.
Den ene ack så halt, den andre o så blind,
den tredje säger alls ingenting.


(Byssan lull [lulla = nukuttaa vauvaa], keitä kattila täyteen,
tuolla tulee tietä pitkin kolme vaeltajaa. Yksi on rampa, toinen on sokea
ja kolmas on peräti mykkä.)

Olen nähnyt vanhoja piirroksia, joissa kuvataan ilmeisen kauhurealistisesti tietä pitkin vaeltavia, paikasta toiseen liikkuvia surkimuksia. Tie itsessäänkin oli entiseen aikaan pelottava. Sitä pitkin toki pääsi kauas ulos omasta maailmasta, jos uskalsi, mutta sitä pitkin saattoi myös tulla kamaluuksia aivan lähelle. Kaikki kauhut, tappajat, sodat, taudit ja muut surkeudet tulivat aina tietä pitkin. Jos niiltä halusi välttyä, oli mentävä metsään, kauas pienimmistäkin poluista. Sen suomalaiset tiesivät muinoin, ja näyttävät tietävän vieläkin.

Lapsia ja synnyttäjiä kuolee tänään paljon vähemmän kuin taannoin. Mutta kammoja ja kauheuksia pelätään tänään yhtä lailla kuin ennen. On Venäjää, on EU:ta, on islamisteja ja globalisaatiota, työttömyyttä ja murhamiehiä, vierasta puhetta, outoja ajatuksia.

Näkyvätkö nämä kauhut tämän päivän kehtolauluissa? Miten tänään vauvat nukutetaan?

Uinu lapsi, tai EU sut vie...?

Tauti tuli tietä pitkin,
NATO naukuen perässä
?

1 kommentti:

  1. Järkytyin sydänjuuriani myöten tajutessani tänään, että mielestäni Sininen uni menee
    samaan osastoon Sydämeni laulun kanssa.
    Lasta (ja siinä sivussa vähän itseäänkin)
    lohdutetaan, että kuolema on vähän saman
    kaltainen asia kuin nukkumaan käyminen
    lampun sammuessa ja yön saapuessa.

    Katri Laitinen

    VastaaPoista