Mämmilää voisi huoleti kutsua sarjakuvaromaaniksi tai oikeammin romaanisarjaksi. Kuten Linnan Täällä Pohjantähden alla se kuvaa erään aikakauden yleisiä aatteita ja tapahtumia, mutta sijoitettuna helposti tunnistettavalle paikkakunnalle. Tragiikka ja komiikka vyyhtiytyvät toisiinsa kuten oikeassakin elämässä. Henkilöitä on hienokseltaan tyypitelty ja hiukkasen karrikoitukin, mutta vain sen verran, että heihin syntyy karaktääriä - ilman että realistinen perusote hämärtyy.
Koivisto tuntee paikkakuntansa ja sen asukkaat niin hyvin, että Mämmilällä on vahva kansatieteellinenkin arvo. Sen syvähämäläiset sanonnat saattavat tarttua lukijaan samalla tavoin kuin Tuntemattoman sotilaan repliikit. Itse olen huomannut että suustani tulee usein mämmilämäinen itsekuvailu "Kaikkena oon ollu, paitti en airanvittaksena"...
Mämmilä kuuluu suomalaisen kirjallisuuden pysyviin ydinteoksiin, vaikka kaikki kirjallisuudentutkijat eivät sitä välttämättä vielä ole tajunneet. Mutta syy miksi nyt otan sen esille johtuu suoraan edellisissä jutuissani esiintyneestä aihepiiristä. Mämmilän ensimmäisessä albumissa eletään 1970-luvun loppupuolta, jolloin vielä surutta murskattiin vanhoja asuinalueita, ja kaavotettiin uutta usein varsin läpinäkyvän ahneesti. Seurauksena oli melkein kaikkialla yksinäisinä törröttäviä kerrostalo-torahampaita tai murheellisen ja mauttoman mahtipontisia pankkirakennuksia. Raha ja pröystäily tuhosivat maun ja kauneuden, kuten tässä 50-vuotisjuhlan kuvauksessa (kuva suurenee klikkaamalla):
Tällä tavoin on laadittu kaavaluonnoksia kabineteissa - muuallakin kuin Mämmilässä:
Ja tässä vihdoin se kuva, joka minulle tulee aina mieleen (ja märkää silmään), kun ajattelen tapahtumia meiltä viedyssä Karjalassa. Vanha talo Mämmilän keskustassa on joutunut pankin haltuun, ja häikäilemätön pankinjohtaja Santanen pitää tulenpalavaa kiirettä sen purkamisella. Viimeinen asukas, vanha karjalaismummo kuskataan kamppeineen vanhainkotiin, ja tilalle pitäisi saada uusi lättähattumallinen pankkitalo.
Oikein veli todistaa! Arvaa, onko Si Ewl:llä kutakuinkin kaikki Mämmilät (kuten Asterixitkin - ja Lucky Luket)...
VastaaPoistaEikö näitä joskus julkaistu Kuukausiliitteessä? Mun mielestä näissä on aika osuvaa huumoria :--D
VastaaPoistaMämmilässä on aina ihastuttanut se, miten yksityiskohdat osuvat oikein. Maalaistuvat ja kerrostalokaksiot ovat sisustusta myöten tismalleen aikakautensa kuvia. Herkullinen asetelma on myös se, miten loistava sarjakuva se on ja silti täysin mahdoton myydä mihinkään ulkomaille.
VastaaPoistaMämmilää julkaistiin Kuukausiliitteessä vuodesta 1983 aina siihen asti, kunnes sarjakuva periaatteessa loppui 1996. Sen jälkeisiä Mämmilöitä ei ole julkaistu Hesarissa.
Silloin aikoinaan kun Mämmilä sarjakuva ilmestyi niin se eli pilkuntarkasti ajassa jossa elettiin.
VastaaPoistaMämmilä oikeastaan muutti käsitystäni sarjakuvasta ja olen iloinen siitä, että Otava on julkaissut kovakantisen uusintapainoksen, jossa Mämmilät ovat näyttävässä muodossa.
Tarmo Koivisto on toteuttanut vaikean tehtävän ja sen arvo säilyy.
Mämmilän hahmot ovat niin osuvasti kuvattuja sekä sisältä että päältä, että useinkin tulee tunne: tyon tyypinhän olen tavannut. Et kuitenkaan pysty sanomaan missä ja koska...
VastaaPoistaMämmilä on ainutlaatuinen ilmiö sarjakuvamaailmassa.