Kuninkaan paluu ja rohirrim

Katselin tässä osia Tolkienin Sormus-sarjan kolmannen osan filmatisoinnista, ja löysin pieniä herkkuja joita aiemmin en ollut havainnut. Esimerkiksi örkkiarmeijan rummutus: siinä lyötiin bisarristi 2 + 3 eli viiteen, mikä luonnollisesti korosti joukon epäluonnollisuutta. Tai kun mieleltään järkkynyt Minas Tirithin käskynhaltija Denethor oli lähettänyt koko ratsuväkensä ja poikansa Faramirin varmaan kuolemaan, hän kuunteli surullista hobbittilaulua, ja söi kirsikoita joiden punainen mehu valui suupielistä kuin veri.

Koko sarjasta sen 3. eli viimeinen osa on aina puhutellut minua eniten. Varmaan se on jonkinlaisen saksalaisen keskiaikaromantiikan tulosta. Mitäpä muita Rohanin urheat ratsumiehet olivat kuin tuhannen vuoden takaisia germaaniritareita? Useimmat henkilön- ja paikannimet ovat muinaisgermaanista juurta, tai ainakin muistuttavat niitä, Isengardista ja Helmistä alkaen.

Koko asetelmahan tässä "maailmansodassa" on niin perieurooppalainen! Siinä ollaan kuin Wienin porteilla ikään, ja torjutaan perivihollista, joka aina on tullut idästä, olipa se sitten minkä niminen tahansa. Jopa alueita voidaan kuvitella maittain. Shire eli Kontu on tietysti leppoisaa Englantia, Rohan Saksaa ja Gondor ehkä Itävalta-Unkaria... Ja ehkäpä ruhtinas Imrahil Kaunis toi joukkonsa apuun Italiasta? Mitään täsmällistä vastaavuutta on toki tarpeetonta ja ehkä vahingollistakin hakea, mutta perieurooppalainen mielikuvitus pääsee tässä aika vapaasti laukkaamaan.

Tietysti koko trilogiasta on etsitty symboliikkaa, suorastaan vertauskuvallisuutta. Monet ovat korostaneet sen kristillistä perustaa, mutta innokkaimmillaan niin puhkiteologisella kuurninnalla, ettei sellaiseen ole järkevää lähteä mukaan. Mutta tokihan eurooppalainen myytistö on mukana tavalla tai toisella. Jopa Kristus-myyttikin on ajatuksena lähellä, kun seuraa Frodon tuskaista matkaa kohti ratkaisua - ja sen jälkeen poistumista ihmisten maailmasta Lännen maille. Jopa hänen kätensä vuotaa verta tulivuorella joka on kuin Golgata ikään.

Parempi olisi tietysti puhua ikivanhasta myytistöstä suurena sammiona, josta riittää ammennettavaksi niin uskonnoille kuin tarinankertojillekin. Monet myytit ovat rakenteeltaan sellaisia, että niistä voi löytää syvyyksiä mielin määrin. Myös vaikkapa Éowynin sankariteko lopputaistelussa (kuva yllä) on vanha myytti, jota vaikkapa Jeanne d'Arcin kannattajat hyödynsivät 1400-luvulla.

Hupaisa yksityiskohta on Rohanin ratsumiesten monikollinen nimi Rohirrim, joka on puhtaasti hebrean mukaan rakennettu. Tämän ovat jotkut kieltäneet, mutta kyllähän ajatus sopii erinomaisesti sellaiselle joka on lukenut paljon sanokaamme keskiyläsaksalaisia tekstejä. Siellähän saattaa törmätä hebreasta lainattuihin monikollisiin sanoihin kuten cherubim - suomeksi käännettynä voidaan sanoa, että "cherubim lauloivat", kuten nyt kai Tolkienin kohdalla on sanottava "rohirrim ratsastivat". Kuulostaa oudolta suomeksi, mutta muilla kielillä ei niinkään.

Tuliko Aragornista hyvä kuningas? Mikä oli puolihaltianeito Arwenin osuus Keski-Maan uudelleen rakentamisessa. Siitä on asiantunteva ja kiintoisa kirjoitus tässä.

Ainoa minua askarruttanut kysymys Tolkienin teoksessa on koko asetelman mustavalkoisuus. Se toki sopii tähän eurooppalaiseen perinteeseen. Mutta entäpäs jos Sauron olisikin voittanut? Mitä sitten olisi tapahtunut. Ihmiset olisivat kadonneet, haltiat lähteneet, örkit jääneet. Eipä Sauronilla olisi paljon hurrattavaa tuloksessa... Sehän läsähtäisi kokoon, ja pimeys peittäisi kaiken. Tylsä olotila jopa Sauronille? Mutta kuolemasta ja pahuudesta nuo Mordorin kaltaiset sanat ainakin englantilaisessa perinteessä kertovat, ajatellaanpa vaikka morlokkeja tai Moriartyä. Ja lähtökohtana täytyy olla latinan 'mors', kuolema.