Isä lähtee kohta takaisin sinne jonnekin (Kuva: Elsi Rydman)
Suuren kirje- ja valokuvamassan pohjalta kirjoitan parhaillaan perheeni historiaa. Aika jota kuvaan on järkyttävä, dramaattinen ja traaginen. 1930-luvun lopun lämpimistä kesistä ja toivorikkaasta vauraudesta kirjoitin tässä aikaisemmin. Viime vuonna ilmestyneestä Talvisodan Ässärykmentti -kirjasta löysin pari saman suuntaista sitaattia:
Kesän 1939 kokeneet muistelevat sitä mielellään kauneimpana, mitä Suomessa on koskaan vietetty.(Sampo Ahto: Talvisodan henki)
Koskaan ei Suomen taivas ole ollut niin sininen, koskaan ei aurinko ole säteillyt maamme yllä niin kuin muistorikkaana kesänä 1939.(Jarl Gallén: Tionde regementet)
Viimeinen rauhan viikko oli helteinen ja sateeton. Matkailun kannalta se oli ennätyksellinen. Miljoonat ihmiset lojuivat hiekkarannoilla Terijoelta ja Hangosta aina Rivieralle ja Brightoniin saakka. Sodan alkaessa Eurooppa oli uimapukusillaan.(Max Jakobson: Diplomaattien talvisota)
Ja tuon kaiken piti loppua niin yllättäin, karkealla ja helvetillisellä tavalla. Oma perheeni selviytyi talvisodasta sentään kohtalaisen hyvin, isäni haavottui vain lievästi. Mutta jo lähisuku kärsi pahoin, ja se sukulaistalo jossa me niin pitkään olimme sotaa paossa menetti heti nuoren isäntänsä. Lukuisat kirjeet ja kortit kertovat riviensä väleissä hirvittävästä ahdistuksesta. Vihollisen karkean ja raa'an häikäilemättömän yllätyshyökkäyksen 30.11. jälkeen kesti kymmenen päivää, ennenkuin isäni Kannaksen Kuolemajärvellä edes tiesi, olimmeko me hengissä. Hänellä oli kaksinkertainen vastuu ja huoli: viimeisillään raskaana ollut vaimo ja pieni lapsi, ja oman maan kohtalo, jonka puolustustaistelussa hän oli myös vastuussa alaistensa hengestä.
Niinpä isän kirjeet ja kortit ovat täynnä luottavaisuutta ja uskoa asioiden selviämiseen, kaikki menee oikein hyvin, mitä nyt välillä vähän vaihdettiin korsua, tai oli muita töitä. Ja äiti lähettää takaisin samanlaisia, kaikki menee hyvin, ei mitään huolta. Kuitenkin kirjeet saattoivat myöhästyä kolmekin viikkoa. Jopa siskoni syntymästä kertonut riemukas sähkösanoma tuli perille vasta viiden päivän päästä. Ja kaiken aikaa, näissä oloissa, kyti jäytävä pelko oman perheen ja koko maan kohtalosta.
Kaiken tämän hirmuisuuden keskellä yritän saada jälkipolville kertomusta aikaan, mutta havahdun kaiken aikaa siihen, että mielessä pyörii monenlaista ennen niin syntisen kiellettyäkin ajatusta. Entäpä jos sota olisi kulkenut toisella tavalla? Entäpä jos läntinen apu olisi päässyt tänne ajoissa? Entäpä jos länsimaat ja Saksa olisivat lykänneet keskinäistä väliensä selvittelyä? Entäpä jos Neuvostoliitto olisi sortunut, ja raja pysynyt Syvärillä? Entäpä jos Saksa olisikin voittanut sodan jollakin tavalla, tai välttänyt edes oman tuhonsa?
Tällaisten ajatusten esittäminen julkisesti (kuten tässä) herättää vieläkin raivoa monissa ihmisissä. Minun on vaikea ymmärtää heitä, mutta vuosikymmenien pituisella, ulkoa pakotetulla propagandalla on ollut tehonsa. Silti täytyy myöntää, että kun näkee esimerkiksi tällaisen liikennemerkin, se kouraisee syvältä. Kuva ei ole 1930-luvulta, vaan sen kuvasi äskettäin bloggeriystäväni hikkajii Imatralla käydessään.
Ei pidä koskaan sanoa ei Karjalalle. Pitää ikuisesti yrittää löytää sellainen poliittinen ratkaisu, joka olisi hyväksyttävissä sekä Suomelle että Venäjälle.
VastaaPoistaLänsivaltojen avulla olisi voinut ollut ikäviä seurauksia:
VastaaPoista- Apua ehdotettiin myöhään, vasta helmikuussa 1940. Ranskalais-brittiläinen avustusretkikunta olisi kuljetettu maahan Norjan kautta. Tosiasiassa länsiliittoutuneita kiinnostivat Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Suomen malmikentät, sillä kolmannes Saksan raudan tarpeesta tyydytettiin ruotsalaisella malmilla. Englantilaisten joukkojen ensisijaiseksi tehtäväksi määriteltiin Kiirunan-Jällivaaran malmikenttien miehittäminen, vasta toissijaisesti oli tarkoitus tukea Suomen sotaponnisteluja.
- Apujoukot olisivat olleet perillä aikaisintaan maalis-huhtikuussa. Suomi olisi joutunut taistelemaan paljon pidempään täysin loppuun ajetuilla joukoilla. Tappiot olisivat olleet pahempia, ja venäläiset olisivat epäilemättä vallanneet Viipurin ja edenneet syvälle maahan ennen apujoukkojen tuloa.
- Neuvostoliitto olisi ajautunut sodassa Saksan kanssa samalle puolelle. Saksan hyökkäyksen alettua lännessä Ranska ja Englanti eivät olisi enää kyennyt tukemaan Suomea. Pahimmassa tapauksessa Suomeen olisi noussut maihin myös Wehrmachtin joukkoja, ja maa olisi joutunut kahden rintaman sotatantereeksi ja tyystin tuhotuksi. Tätä kehitysvaihtoehtoa esim. Ylikangas ei lainkaan huomioi pohtiessaan Rytin ja Tannerin motiiveja Saksaan tukeutumiselle.
Saksahan oli ilmeisesti tulossa tänne myös, ainakin Pohjanlahtea varmistamaan, ja niitä malmikenttiä. Pitäneekö paikkansa, että Göring vastusti Hitleriä asiassa ja tavallaan "pelasti" Suomen?
VastaaPoistaRauha asemasodan aikana ei olisi pitänyt. Tännehän slobo olisi tullut heti kerettyään. Paitsi jos Neuvostoliitto olisi luhistunut.
Talvisodan ihmeisiin kuuluu kyllä myös tuo rauha kutakuinkin viimeisellä mahdollisella hetkellä.
En osaa oikein tähän asiaan kantaa ottaa. Olen ymmärtämässä, että isänmaamme oli suurpolitiikan pelinappula, mikä on kurjaa.
VastaaPoistaLapsuudestani lähtien tunsin läheisesti kaksi Karjalan pakolaisperhettä, joita oli alkuun ryssitelty, sittemmin heitä heidän sitkeän ja uutteran työnsä ansiosta kunnioitettiin suuresti.
Yhteistä näille tuntemilleni karjalaisille oli se, että he eivät hyväksyneet koteihinsa minkään sortin ampuma-asetta. En sellaisia heillä nähnyt, eivät harrastaneet esimerkiksi metsästystä.
Kotiaan joskus kaipailivat, kukapa ei kaipaisi. Oikeastaan suurin menetys länteen muutettuani on se, kun täällä ei ole karjalaisia. Heidän oudon ja mukavan kuuloinen puheensa ja kaikinpuolinen ystävällisyytensä on syöpynyt mieleeni lähtemättömästi.
Suomalaisille upseereille oli kuulemma jo 1940 varattuna majoitus katynissa, mutta talvisota ei mennyt ihan neuvostoliitonsuunnitelmien mukaan..
VastaaPoistaKari
VastaaPoistaPoistin omasta blogistani eilisen osalta kommentteja. Siinä meni samalla myös Sinun arvokas ja hieno kommenttisi.
Olen pahoillani.
Ajattelin niin, että tyhjennän sen osion, kun korvani alkoivat punoittamaan ja tänään tulleet kommentit olivat jo vähän tuohtuneita.
Niissä ei käsitelty kuningashuonetta, eikä vessan hanoja.
Ajattelin, että, koska ajat todella näyttävät nyt olevan tämmöisiä, väistyn herkkänahkaisten lukijoiden tieltä.
Pahoittelen kommenttisi poistamista. Tein sen raskain mielin ja pelkurin sydämin.
Tuus
Tillman
Tillman, ymmärränhän minä sen että sarkasmini oli vähän tuiman luonteinen. Arvaan kuitenkin mistä suunnasta nuo kommentit tulivat, joten ymmärrän myös tuon osion poistamisen. Joskus vaan on viisampaa varoa ärsyttämästä, vaikka mieli tekisi.
VastaaPoistaEnsin, olen täysin kannnakselainen. Tämä sen mukaan, koska valehtelijoita on kuitenkin.
VastaaPoistaOtetaan huomioon se, että minua ei olisi olemassa ilman tätä täyttä katastrofia kannakselaisille. Voisin olla olematta, jos Kannas olisi.
> ... Historia toisin (paremmin ehkä Suomen kannalta)
Tällaisten ajatusten esittäminen julkisesti (kuten tässä) herättää vieläkin raivoa monissa ihmisissä. Minun on vaikea ymmärtää heitä, mutta vuosikymmenien pituisella, ulkoa pakotetulla propagandalla on ollut tehonsa. Silti täytyy myöntää, että kun näkee esimerkiksi tällaisen liikennemerkin, se kouraisee syvältä.
Arvaa vaan, miten paljon (paljon) sodan jälkeen syntynyttäkin kannakselaista kouraisee.
Se vaan on, että evakko ja jälkeläiset on tottunut propagandaan. Hänen kotinsa vietiin, koska... ...jaa, siihen ei olekaan niin hyvää vastausta. Stalinin voitto Hitleristä oli parempi... ...evakko ei ole tästä asiasta kiinnostunut, mutta tietää, että hänen ja miljoonien muun kodin vei Stalin... Hän tuntee (nykyaikana) myös myötätuntoa georgialaisia kohtaan, kun heiltä vietiin koti, ja vähemmistöjä käytetään pelinappuloina, vaikka Stalin mahdollisesti suurelta osin myöskin heitä oli.
Kaiketi pidetään pahana tapana kommentoida näin vanhoja blogipostauksia... no kommentoin kumminkin.
VastaaPoistaMinen sitä suurenmoisuutta osaa nähdä tässä paljon puhutussa maanpläntissä, joka on aikain saatoissa ollut osa niin Ruotsia kuin Venäjääkin. Etenkään enää, nyt, 2010-luvulla, kun puhutaan Karjalan palauttamisesta. Jossitella aina voi, mutta toisessa maailmansodassa tapahtui paljon vääryyksiä, pahempiakin, niin kuin sodissa aina. Sodat tapaavat repiä ihmiskohtaloita rikki, peruuttamattomasti. Siinä juuri sotien suurin hirveys.
Karjalan palautus ei entisiä vääryyksiä oikaisisi ja palauttaisi meitä muistojen 30-luvulle, se synnyttäisi vain liudan uusia. Karjalassa on kaiketi jo kolme, ellei neljä sukupolvea asunut venäläisiä, eivät syyllisiä Staliniin, vain Stalinin ja hänen seuraajiensa alamaisia. Se on ollut noille venäläisille jo niin kauan koti, että vaikea olisi sanoa millä perusteella me suomalaiset enää heidät sieltä pois häätäisimme. Tuskinpa tahtoisimme heitä Suomeenkaan asumaan, Virossa näkyy mitä ongelmia sellaisesta olisi. Karkoituksilla kostamalla karkoituksia ei saada oikeutta aikaiseksi. Samaa kyytiä saisimme itse olla lahjoittamassa Tampereen pohjoispuolista Suomea saamelaisille ja heittämässä rantaruotsalaisia taasen Pohjanlahden toiselle puolen.
Karjalaa on Suomen vaikea pitää niin kauan kuin Pietari-Petrograd-Leningrad on olemassa, paitsi niin että koko Suomi kuuluisi Venäjälle. Siinä onkin jo vääryys joka ulottuu tsaari Pietariin saakka, senkin meinasi Hitler korjata; tuhota koko kaupungin ja sen väestön, antaa rauniot Suur-Suomelle Nevanlinnaksi.
Kansat ovat aina joutuneet vaeltamaan, joko valloittajien tai luonnon tieltä. Elleivät ole valloittaneet luonnolta, tai toisilta kansoilta. Tai sopeutuneet ja sulautuneet, eihän mikään kansa ole samana pysynyt. Vaeltaa täytyi karjalaistenkin, ja paha sitä enää on paikata. Normannivalloittajat nousivat maihin Britanniassa, ja alistivat ja ryhtyivät aatelisiksi, muttta pahapa sitä enää on muuksi muuttaa.
Historia ei tunne oikeutta, eikä Karjalassa voi täyttä oikeudenmukaisuuden mukaista ratkaisua saada aikaiseksi, kuten ei minkään valloittajan jäljiltä. Henkilökohtaisesti toivon ettei siitä enää ainakaan sotia tarvisi alkaa, siinä olisi vain lisää vääryyttä. Pahimpia vääryksiä ovat tehneet ihmiset, jotka suuressa raivossaan ja ankarasssa oikeamielisyydessään rankaisevat pahoja pahantekijöitä.
Minulla ainakin on nyt koti tässä missä tätä kirjoitan, opintolainalla rahoitettu väliaikainen vuokrakoti tosin, mutta rauhaisassa kotimaassa, ja oikeudesta siihen toivoisin voivani pitää kiinni, siis sekä rauhasta että kodista.
Mummini on muuten Antreassa syntynyt, tosin perheensä kanssa asui myöhemmin Viipurissakin jonkin aikaa, siis ennen sotaa ja evakkomatkaa.