Der Mensch ist ein Abgrund?

Der Mensch ist ein Abgrund, es schwindelt Einem, wenn man hinunterschaut [. . . ] . Mich schwindelt . . .

Katsoin Teemalta varsin hyvän ruotsalaisen esityksen Alban Bergin oopperasta Wozzeck. Se on monessa mielessä painajaismainen antiooppera, myös estetiikaltaan. Se on musiikiltaan kuin humalan läpi tunkevaa soittoa, kaikki vääristynyttä - jopa niin, että kun siinä hetken aikaa häivähtää perinteisesti kaunista, se vasta tuntuukin vihlovalta ja hirveältä. Ja kuitenkaan sen edessä ei voi sulkea silmiään ja korviaan.

Teksti on 23-vuotiaana kuolleen neron Georg Büchnerin kirjoittama, ja hänen kuolinvuodeltaan 1837. Tätä vuosilukua olen aina ihmetellyt. Näin moderni teksti noin varhain? No, olihan silloin myös William Blake tai William Turner, joita myös on ensi alkuun vaikea kuvitella ajalleen.

"Ihminen on syöveri, pyörryttää kun sinne alas katsoo... Minua pyörryttää..."

Büchnerin aikana ja vielä paljon myöhemminkin ihmisen epätoivoista pahuutta selitettiin onnettomilla olosuhteilla, nälällä, sairaudella, julmuudella ja toivottomuudella. Büchner kirjoittaa eräässä kirjeessään Straßburgista:

"Ich komme vom Christkindelsmarkt, überall Haufen zerlumpter, frierender Kinder, die mit aufgerissenen Augen und traurigen Gesichtern vor den Herrlichkeiten aus Wasser und Mehl, Dreck und Goldpapier standen. Der Gedanke, daß für die meisten Menschen auch die armseligsten Genüsse und Freuden unerreichbare Kostbarkeiten sind, macht mich sehr bitter."

Andersenin pieni tulitikkutyttö on myös noilta ajoilta. Alkava industrialismi aiheutti hirvittäviä ongelmia, ja lopulta vastareaktiona kommunismin. Sitäkin on kokeiltu, mutta pelastusta ei sekään tuonut. Meillä ei Euroopassa enää juuri ole nälänhätiä, sosiaaliturvan ja terveydenhoidon piirissä kun täällä päin yleensä ollaan. Mutta eivät nuo sairaat mielensyöverit ole minnekään kadonneet. Täydellä mahalla on leppoisampi olla mielisairas. Sopivasti tulee mieleen viimeisin ampumatapaus. Aivan yleinen käsitys monilla on, että se mitä himoitsee saadakseen, on saatava millä keinoin tahansa. Aivan kuten keijukaiskuningas Goethen Erlkönig-runossa kuiskaa kuolevalle pikkupojalle:

Und bist du nicht willig, so brauch ich Gewalt!

Näiden synkkien ajatusten joukkoon sattumalta lipsahti vielä huomio YouTubesta. Siellä on muutama video, jossa 86-vuotias nainen tekee huikeita voimisteluliikkeitä nojapuilla ja matolla. Kommentit oli pakko poistaa, sillä niin karkeita ja inhottavia kommentteja alkoi tulvia sisään. Näitä verkko-oksennuksia ei voi selittää vain muutamilla sekopäisillä murkkupojilla. Samanlaisia kirjoittavat jopa ilmeisen hyvin toimeentulevat aikuiset verkkolehtien kommenteissaan.

Kuinka suuri osa yhteiskunnasta on sairastunut tähän vihan ja halveksunnan tautiin? Pelkään että jopa hyvinkin puolet, mikäli korviaan on pitänyt auki. Yhä vaikeampi on ylläpitää uskoaan siihen että ihminen olisi luonnostaan hyvä, että normaali terve ihminen oppii empatian ja myönteisen sosiaalisuuden, mikäli häntä ei siitä estetä.

Katsokaa ympärillenne, seuratkaa medioita! Jokainen iltapäivälehti on täynnä sairaan mielen aikaansannoksia. Niissä kieriskellään, niillä myydään, niitä pidetään jopa normaalina ja esikuvallisena nykyihmisen käytöksenä. Pintapuolinen kaksinaismoralisointi ei peitä mitään. "Katsokaa tästä!" "Klikatkaa, klikatkaa, klikatkaa!"

Bloggeri Ironmistress kirjoittaa Takkirauta-sivuillaan toistuvasti, että ihminen on p-skakuorrutettu p-skiainen p-skatäytteellä. Minä olen ollut sitä mieltä, kuten yllä sanoin, että terve normaali ihminen on aika lailla empaattinen ja sosiaalisesti myönteinen, ellei häntä siitä estetä. Todistustaakka on minulla, ja se käy yhä vaikeammaksi. Wozzeckin sanoin:

Wir arme Leut'!