maanantai 31. maaliskuuta 2014

Suvivirsi ja lapsellinen ajattelu

Suvivirsi-taistelun seuraaminen ei ole ollut kovinkaan ylentävää puuhaa. Eritasoisia argumentteja on viskelty suruttomasti sinne tänne, ja valitettavan suuressa osassa kommentaareja ja julistuksia ajatuksellinen taso on ollut surullisen heikko. Olen jo muutamaan kertaan sanonut, että kiihkomielisten ateistien vuodatuksia voi verrata seitsenvuotiaan lapsen pettyneeseen raivoon, kun tämä huomaa että joulupukin naamion takaa paljastuukin naapurin setä. Yhtä lailla lapsellista on kirjainuskovaisten ajattelu. Jos yksikin kirjain muutetaan, koko rakennelma sortuu.

Monen on vaikea ajatella, että joulupukki silti olisi olemassa, abstraktina ja sympaattisena hahmona tutussa kertomuksessa, jota jouluisin näytellään perheissä ja yhteisöissä. (Sillä on toki myös kristillinen pohja Pyhässä Nikolauksessa.) Vielä vaikeampaa useimmille lienee ajatella uskontoja eräänlaatuisen henkisen kehityksen ilmenemismuotoina, jotka kukin omalla tavallaan vertauskuvallisesti ja tarinoiden muodossa ovat yrittäneet selvitellä ihmisen ja hänen maailmansa outoja ja salaperäisiä asioita.

Oli se jonkun mielestä kivaa tai ei, Eurooppa on syntynyt ja kehittynyt viimeiset vajaat kaksituhatta vuotta kristillisen yhtenäiskulttuurin puitteissa. Kristillinen perintö näkyy jokapäiväisessä elämässä kaikin tavoin, riippumatta ihmisten henkilökohtaisista mielipiteistä tai uskonnollisesta ajattelusta. Seitsenpäiväisellä viikolla on uskonnollinen taustansa, viikonpäivillä samoin. Pohjoismaiden liput ovat kristillisiä symboleja, suurjuhlat pääsiäinen ja helluntai istuvat tiukasti yleisessä perinteessä. Suurella osalla etunimistä on juutlainen ja kristillinen pohja. Kuolleitten muistopäivällä ja pyhäinpäivällä on kristillinen tausta, vaikka kuolleita toki voidaan muistella uskonnosta riippumattakin.

Kaiken kristillisen perinteen poistaminen länsimaisesta yhteiskunnasta on toivoton yritys. Siinä menevät juhlien ja laulujen ja lippujen ohella myös kulttuurin suurteokset. Suurenmoinen arkkitehtuuri, Matteus-passiot ja puolet taidemuseoiden sisällyksestä - kaikki enemmän tai vähemmän myös sivistyneen eurooppalaisvaltion tukemia asioita.

Monet Kristuksen lauseet ovat keskeisenä osana yleisessä eurooppalaisessa etiikassa, ja sama koskee myös vaikkapa Paavalia. Tokihan uskontoja on käytetty ja käytetään yhä tekosyynä valtapolitiikalle ja pahanteolle, vastoin niihin yleisesti rakennettuja eettisiä pyrkimyksiä. Kristinusko on tässä mielessä jo varsin rauhottunut, osa islamista sen sijaan ei.

Lapsenomaisen kirjaimellisesti ajattevalle on vaikea selittää, että Suvivirressä kiitetään Jumalaa symbolisesti kaikesta kesän ihanuudesta. Määritelmällisesti ihminen ei voi Jumalaa kuvata, hän/se on jotain joka on ihmisen ajattelukyvyn ulkopuolella. Jumalasta ei edes voi esittää kantoja tai luonnehdintoja "yliluonnollisen" tai "luonnollisen" olemuksen asteikolla. Mutta kirjaimellinen ateisti törmää sanaan "Jumala", ja saa hepulin. "Jumalia ei ole!", hän hädissään huutaa, huomaamatta että esittää väitteen joka on aivan yhtä epämääräinen kuin kaikki mielikuvat mahdollisesti olemassa olevastakin Jumalasta.

Samalla symbolisella ja abstraktilla lailla voi suhtautua muihinkin kristinuskon suurten kertomusten yksityiskohtiin. Suosittu aihe on ollut esimerkiksi Marian neitsyys, jonka parissa puberteettiset kommentaattorit ovat innolla ilakoineet. Ja jos Jeesus sikisi parthenogeneettisesti, hänen olisi vieläpä pitänyt olla nainen! Mutta kertomus Mariasta ja hänen esikoisestaan ei ole lääketieteellinen kertomus. Puuttumatta sanojen merkityksiin yli 2000 vuoden takaisessa juutalais- ja kreikkalaismaailmassa, voidaan yhtä hyvin hyväksyä "neitsyys" jonakin vertauskuvallisena asiana, ja ainakin kunnianimenä. Mitä sitten? So what? Itse tarinan lähtökohdathan ovat itse asiassa vanhempiakin kuin tämä erityinen kertomus.
_______

Tähän yhteyteen liittyy vielä useasti harmittelemani kovin yleinen viehtymys maagiseen ajatteluun. Siinä siis on olettamuksena, että jokin "pahaksi" mielletty entiteetti, kuten karhu, paholainen tai Venäjä on jätettävä puheesta pois, muuten se maagisesti ilmestyy paikalle kaikkine kamaline seurauksineen. On puhuttava hyssytellen, ettei "se" huomaa.

Tässä mielessä tulee sivumennen sanoen mieleen se hämmästyttävän yleinen havainto, että Neuvostoliittoa ihailleet vasemmistolaiset sankoin joukoin yhäkin ovat asenteeltaan Venäjä-myönteisiä, vaikka tuon maan nykyinen politiikka ja ideologia ovat mahdollisimman kaukana ihanteellisesta sosialismista, kommunismista nyt puhumattakaan. Oliko vasemmistolaisuuden todellisena pohjana sittenkin opportunistinen ajattelu voittajan puolella olemisesta?

Eduskunnan televisioidussa Ukraina- ja turvallisuuspoliittisessa istunnossa muuan naisedustaja parahti, että "Moskovassa kyllä kuullaan mitä täällä puhutaan". Tämä jos mikä on sekä maagista että opportunistista ajattelua. Jos Paha kuulee syntiset puheet, se tulee ja syö. Tai todennälöisimmin joku, joka ilmoittautuu Pahan legitiimiksi edustajaksi.

9 kommenttia:

  1. "Moskovassa kyllä kuullaan mitä täällä puhutaan". Vieläköhän siellä on se Tiltu, joka sota-aikana lähetti terveisiä Savoon Sorsakoskelle, että "Turhaan te kuusenhavuja laitatte sinne tehtaan katolle. Kyllä me tiedetään, missä se on."

    VastaaPoista
  2. Suvivirsi on kaunis laulu - pitääkö sitä ihmisen "uskoa" kaikki, mitä laulaa? Ja jos ei usko, kieltää kaikkia muitakin laulamasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotahan minä juuri yritin sanoa!

      Poista
    2. Minä valitsin isäni yhdeksi hautajaisvirreksi Suvivirren.(Hautajaiset olivat joulun tienoilla.) Isä ei halunnut (uskaltanut?) erota kirkosta, vaikkei hänellä kirkon kanssa mitään tekemistä ollut.
      Kuolleille "on ikuinen suvi" - miksipä ei siis Suvivirttä hautajaisiin?
      Ja ainakin kaikiki hautajaisvieraat osaavat sen laulaa!

      Vieno

      Poista
  3. Ymmärtääkseni vapaa-ajattelijoita kismittää kaikista eniten se, että kirkko saa verotuloja, ja näin sen toimintaa joutuvat tukemaan sellaisetkin, jotka eivät sen oppeihin usko eivätkä niitä kannata.

    Mitä sitten, voitaisiin kysyä.

    Eikö yhteiskunnassa, joka koettaa ymmärtää kaikkia jäseniään jollain tavalla, toimita muutenkin näin? Eiköhän aina jokin osa kansasta ajattele melko karvaita ajatuksia sanokaamme poliittisten puolueiden, erilaisten järjestöjen, taiteen ja kulttuurin, urheilun tai ns. heikomman aineksen saamista tuista, joihin jokainen joutuu osallistumaan, vaikka inhoaisi perussuomalaisia, Kokoomusta, Demareita ja kepua tai ammattiliittoja, urheilua, oopperaa tai kuvataidetta tai saattaa menestyjänä ja pärjääjänä pitää KELAn/sosiaalitoimiston tuilla elävää ihmistä kelvottomana ja laiskana.

    Oma lukunsa on tuo, että tunnustuksellista kristillisyyttä pidetään julkishallinnossa (Räsänen) tai vaikkapa koulussa (virret) pahana. Eiköhän tuo ole kuitenkin vakaumus monien joukossa, ja sille kuuluu ihan sama arvo kuin kaikille muillekin. Jos ei olla samaa mieltä, niin pakkoko on uskoa saatikka meteliä nostaa.

    Olkoon itse kukin uskossaan tai muussa vakaumuksessaan varma. Jos asianosainen on fiksu, hän jopa kunnioittaa toisten vakaumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, Äijä... Metelistä päätellen fiksut joko vaikenevat, tai heitä ei juuri ole.

      Poista
  4. Naiivein kaikista oli ns. Vapaa-ajattelijain (jotka valitettavan usein syyllistyvät mitä ahtaimpaan ajatteluun) johtajan inte, että kaikki uskontoon vivahtavat tilaisuudet ovat mahdottomia koulussa järjestää, koska se, mihin ihminen uskoo, ei saa paljastua. Ajatusvirhe on karkea. Se, että koulussa kysytään, osallistuuko oppilas joulukirkkoon, ei tietenkään paljasta uskonnollista vakaumusta suuntaan tai toiseen. Ihmisen sisimpiin tunteisiin (joihin uskonnollinen vakaumus kuuluu) ei tietenkään voi millään keinolla nähdä. Koulun joulukirkosta jättäytyvä saattaa kokea joulun voimakkaasti, ja tilaisuudessa käyvä on kukaties hyvinkin ateistinen ajatuksiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiihkoilijat yrittävät myös trendikkäästi uhriuttaa itsensä. Maalataan kuvia käytävässä värjöttelevästä yksinäisestä lapsesta, joka ei voi olla muiden kanssa kevätjuhlassa. Voisipa kysyä, kuka lapsen tilaan on syyllisempi, enemmistön kannattama perinne vaiko lapsen omat kiihkomieliset vanhemmat?

      Poista
    2. Mutta millainen olisi yhteiskunta jossa ryhmäpaineen tai peräti auktoriteetin määräyksen vuoksi pitäisi käydä joulukirkossa? Eihän siitä mitään haittaa olisi, uskonnollinen vakaumushan on mielensisäinen asia ja mielen sisäänhän ei ulkopuoliset näe (hyvä jos päänkopan haltija itse), joten samahan se on tunnustaa yhteinen uskomme ja rukoilla kuten "Herramme Jeesus Kristus on meille opettanut"?

      Suvivirrestähän kohu nousee juuri siksi, että se on henkilökohtainen muisto jokaiselle. Epäilen monien 'vapaa-ajattelijoiden' laillani muistelevan omia kokemuksiaan; uskoisin näistä asioista on peruskoulun loppuvuosilla oma vakaumus jo muovautunut. Asioihin toisaalta poystyy edes yrittämään vaikuttaa vasta aikusiällä. Tämä seikka ehkä tekee joidenkin kannasta ja sen ulosannista kiihkomielisemmän kuin olisi tarpeen.

      Omilta kouluvuosiltani muistan saaneeni opettajan hiljaisen hyväksynnän olla laulamatta kerta en todellakaan osaa (ja yläkoulussa tästä oltiin muutenkin vähemmän tarkkoja kuin alaluokilla), mutta kiusalliseksi koin aina sen kun pitää nousta seisomaan sen viimeisen (ainakin viimeisen tavallisesti laulettavan?) säkeistön aikana.

      Ei sillä että uskoisin seisomaannousun (tai vaikkapa Mekkaan päin kumartelun) ketään tai mitään tuonpuoleista oliota kiinnostavan, mutta se että minun vaaditaan käyttäytyvän kuin uskoisin ja kunnioittaisin olentoa, johon en usko? Kuin tunnustautuisin peräti kristityksi?

      Hyvät tavat ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan vaativat etten jää istuskelemaan kun toiset osoittavat kunnioitustaan mitä kohtaan sitten *he* osoittavatkaan sitten osoittavatkaan, mutta eikö hyviä tapoja olisi ettei kanssaihmisiä asetettaisi tilanteiseen, jossa kiusallista on sekä tapojen noudattaminen että noudattamatta jättäminen?

      Poista