lauantai 10. toukokuuta 2014

Koiruoho, ruusunkukka



P. Mustapään eli Martti Haavion Koiruoho, ruusunkukka on takuulla suomalaisen runouden näteimpiä lemmenlauluja. Tein musiikin niin, että melodian kaksi osaa sopivat toistensa päälle, ja näin syntyy vähitellen intohimoinen nousu sen melodian toistuessa.

Tätä kappaletta en ole julkaissut millään levyllä tähän mennessä. Nauhoitus on jäähyväiskonsertistani Sääksmäen kirkossa 4.5.2008. Ritvalan maineikas Kööri laulaa, Kiira Piiroinen soittaa viulua, ja minä säestän ja johdan.

7 kommenttia:

  1. Fantastisen soljuva sävellys, se jäi ensi kuulemalla mieleen, mutta on pitänyt kuunnella monta kertaa uudelleen. Onnittelut ja kiitokset!

    VastaaPoista
  2. Hieno kappale! Teit oikea ratkaisun, kun jätit pois runon ensimmäisen säkeistön, jossa Mars välkkyy vihaisena; se ei oikein sovi umpirakastuneeseen tunnelmaan.
    Kiitos myös monista hienoista vanhoista kuvista blogissasi.
    Sirpa T.

    Tuskin enää muistat, mutta teimme aikoinaan kouluradioon aamunavauksia. Sinä sävelsit, Kaarina Helakisa sepitti koukuttavia kertomuksia, ja minä olin pelkkä kuiva "asiantuntija".

    VastaaPoista
  3. Pitäisihän tuo saada levyllä julkaistuksi....

    VastaaPoista
  4. Iso kiitos kauniista, upeasta laulusta!

    Juhani K

    VastaaPoista
  5. Mitäpä, jos tuon laulusi haluaisi kuulla radiosta? Oletko toimittanut jäähyväiskonserttisi
    nauhoitteen Ylen äänitearkistoon? Toimittaisitko tai tekisitkö jonkin muun sopimuksen, jotta radiostakin voitaisiin tuotostasi toivoa?

    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin kerran. Ei kelpaa. Erilaisia (teko)syitä. Viulu ei vastaa radion vaatimaa tasoa. Vaikea sijoittaa mihinkään genreen. Ei kovin hyvä esitys. Jne. Vanha virsi, vihamiehiä on radiossa edelleen. Eräs nuori oopperalaulaja nauhoitti Topelius-laulusarjani, mutta häntä varotettiin: "Ei ole hyväksi urakehityksellesi".

      Poista
    2. Millainen se Topelius-laulusarja on? Ja kukahan tämä "eräs nuori oopperalaulaja" mahtaa olla? Toivoisin sitten sitä, jos kerran tätä Mustapäätä ei voi toivoa.

      JK.Miten olet onnistunut hankkimaan itsellesi vihamiehiä Yleen...?

      Poista