Monet someystävät ovat innostuneet tekemään Ilta-Sanomien testin, jossa katsotaan pystyykö vastaaja todistamaan olevansa Helsingistä tuleva pakolainen. Muualta Suomesta ei testin mukaan ole tarvetta paetakaan, minkä minä kyllä ihan hyvin ymmärränkin.
Itse en selvinnyt testistä. Olen näet muinaishelsinkiläinen, mamu eli maallemuuttaja melkein neljänkymmenen vuoden takaa. En edes tiedä mitä raitiotielinjoja pääkaupungissa enää on, tai mitä reittejä ne mahdollisesti ajavat. Paikalla jos satun käymään, käytän aina taksia, sillä en edes tiedä miten julkinen liikenne siellä toimii, tai mistä voi hankkia sellaisessa vaadittavan piljetin. Itse asiassa sain kauhun sikäläistä paikallisliikennettä kohtaan jo kolmisen kymmentä vuotta sitten, kun yritin matkustaa Pasilan tv-studioilta paikallisjunan kyydissä rautatieasemalle. Ihmettelin kun konduktööriä ei tullut, ja vielä enemmän sitten kun sellainen todella tuli ja ilmoitti että minua odottaa hirmuinen sakko kun matkustan liputta. Sellaisen olisin voinut kuulemma hankkia jostain loppupään vaunujen osastosta. Mistäpä maalainen sellaista tietämään...
Yllä on I.K.Inhan valokuva (vanhan) ylioppilastalon nurkalta kohti Aleksanterinkatua vuodelta 1908. Kuten huomataan, ei Stockmannin tavarataloa vielä ollut rakennettu, ja siihen menisikin vielä pari kymmentä vuotta. Mutta itse asiassa minun Helsinkini ei eroa paljonkaan tuosta Inhan kaupungista. 1930-luvun lopun Helsinki on vieläkin tutumpi, ja sitä tuttuutta jatkui aina 60-luvulle asti. Silloin Helsinkiä kohtasi pommituksiakin pahempi tuho, kun liike-elämä alkoi toden teolla tuhota uusrenessanssi- ja jugend-kaupunkia.
Suuri osa Inhan veljen Usko Nyströmin kerrostaloista oli jo rakennettu vuonna -08. Isoisäni asui niistä kolmessa; minä tunsin hyvin viimeisimmän Katajanokalla. Jostain syystä isoisäni kävi kuvaamassa muutamia Nyströmin taloista joi rakennusvaiheessa - ehkä hän jopa tunsi arkkitehdin. Minä sitten tavallaan tutustuin Nyströmin veljesten nuorimpaan, Solmu Nyströmiin, sillä tämä oli tehnyt meidän klassisen saksankirjamme.
Sen verran perehtynyt olen 1900-luvun alun Helsinkiin, etten siellä eksyisi. 1930-luvun lopun Helsingistä minulla on jo muistojakin. Merkillistä muuten on, että vaikka useasti unissa käynkin "Helsinki"-nimisessä suurkaupungissa, koskaan en ole nähnyt siellä sodan jälkeisiä moderneja rakennuksia. 1920-luvun klassisismi on ilmeisesti "minun Helsinkini" tuorein rakennustyyli.
Näyttää siis pahasti siltä, että minun henkinen taustani pohjautuu 70 - 100 vuoden takaiseen maailmaan. Palaisin mielelläni sinne takaisin, parilla edellytyksellä. Pari maailmansotaa saisi mielellään nykykokemuksen nojalla pyyhkiä pois, samoin erinäiset sisällissodat. Ja tämän nykyisen siunauksellisen tietotekniikan veisin kyllä mukanani. Keskustelisin silloisessa Ansichtsbuchissa luontevasti Mika Waltarin ja Volter Kilven kanssa, herättäisin konservatiivisuudellani pahennusta jopa Koskenniemessä, ehkä peräti myös isässäni, mutta isoisäni Walterin kanssa olisin kyllä hyvät kaverit, kuten aina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti