Tässä vain satunnainen huomio kielten ja asenteitten/perinteitten eroista.
Vain skandinaavisilla kielillä, itämerensuomalaisilla kielillä, hollannilla, venäjällä ja puolalla (plus sattuneesta syystä esperantolla) on oma sana 24 tunnin pituista ajan mittayksikköä varten.
Ruotsin dygn on ilmeisesti sukua sanalle dag. Eestin ööpäev on rakennettu kuten esperanton tagnokto. Muut kuin mainitut kielet käyttävät vähän samantapaisia, puhekielessä harvinaisia konstruktioita, tai sitten tunti-ilmaisua 24.
Suomen vuorokautta on selitetty esimerkiksi myllyjen käyttöoikeudella, joka siis kullakin talolla saattoi olla vuorokauden pituinen. Jos näin on, sana ei ole aivan ikivanha.
Mutta miksi vain pohjoisilla kansoilla ja purjehtivilla hollantilaisilla on oma sana? Hatusta vedetty selitys:
Pohjolassa varsinaisen valoisan päivän pituus vaihtelee aivan olennaisesti eri vuodenaikoina. Talvella työpäivää oli jatkettava pimeälle, mikäli mahdollista. Kesällä nukuttiin myös valoisaan aikaan. Pohjoiset ja hollantilaiset merenkulkijat joutuivat luonnollisista syistä laskemaan aikaa vuorokausittain. Päivän ja yön vaihtelu ei merkinnyt merellä niin paljon kuin umpimantereella.
Joku lukija saattaa olla asiasta paremmin perillä. Korjatkaa päättelyäni, olkaa hyvä.
Juuri tällä tavalla vuorokausi on perinteisesti kielitieteessä selitetty: kun 24 tunnin jakso on erityisen ilmeinen. Kirjallisissa lähteissä sana esiintyy ensimmäisen kerran Ericus Schroderuksen tulkkisanakirjassa vuodelta 1637. On vaikea sanoa varmasti, oliko vuorokausi kielessä jo Agricolan aikana, mutta tämä ei vain sitä sattunut teksteissään käyttämään. Joka tapauksessa sana ei korvaani kuulosta aivan ikivanhalta.
VastaaPoista