Ruma sormi! Symbolifunktio ja aikuiset.

Pikkulasten yhteydessä puhutaan niin sanotun symbolifunktion kehityksestä. Se tarkoittaa symbolisten merkkien, esimerkiksi jotain osoittavan sormen tajuamista. Ennen symbolifunktion kehittymistä lapsi katsoo sormea, ei sitä mitä sormi osoittaa. Olen huomannut, että  jopa joillakin koirilla tuo funktio myös toimii.

Sen sijaan monet aikuiset ovat mahdollisesti ideologisen altistumisen seurauksena menettäneet tämän tuiki tärkeän kyvyn. Ilmiö näkyy verkossa ja esimerkiksi Facebookissa kuta kuinkin päivittäin. Some-raivoa herätellään ja sitä singotaan suruttomasti, ja useimmassa tapauksessa kommentoijan poliittinen ideologia paistaa kauas.

Otetaanpa esimerkiksi eläkkeellä olevan poliisijohtajan arvio siitä, että vastaanottokeskuksissa ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden keskuudessa voisi olla kytemässä kielteiseksi miellettävää järjestäytymistä. Poliisijohtaja sanoo tulleensa tähän tulokseen julkisia raportteja luettuaan. Vaikka agendatietoinen toimittajakunta tuo hänen mielipiteensä julki hyvin raflaavasti, eläkeläisjohtaja itse asiassa vain toteaa asian olevan todennäköinen, mikä tarkoittaa selvästi yli 50% mahdollisuutta toteutua.

Sen sijaan, että vastustajat reagoisivat poliisipäällikön arvioon joillakin vasta-argumenteilla, he käyvät itse henkilön kimppuun. He luovat hänestä olkiukon, joka on aina puhunut pehmoisia, joka puhuu mitä sattuu, ja joka ilmeisesti pyrkii politiikkaan persuna. Keskusteluun osallistui koko joukko julkisuudesta tunnettuja henkilöitä, ja he olivat hyvin yksimielisiä siitä, että tällaisia vääriä mielipiteitä ei saisi esittää, tai että sellaiset olisi ainakin nonchaleerattava.

Myönnän, etteivät vain hyvinä ja oikeamielisinä itsensä näkevät henkilöt paljasta symbolifunktion tajunsa puutteita. Näin tapahtuu toisinkin päin. Kun joillekin on syystä tai toisesta kehittynyt vahva usko vaikkapa herrojen kaikinpuoliseen kierouteen, se ohittaa useimmissa tapauksissa minkä tahansa eteen tulevan eittämättömän faktan, ja dilemmasta päästään taas näppärästi kiinnittämällä huomio johonkin muuhun.

Tässä toinen esimerkki. Saara Aalto on suomalainen viihdelaulajatar, joka on menestynyt englantilaisessa kykyjenetsintäkilpailussa. En ole kuullut Aallon laulavan, mutta huomannut että toimittajat eri medioissa ovat kirjoittaneet hänestä hyvin vastakkaisin tavoin. Eräissä lehdissä hänestä julkaistiin varsin vähätteleviä arvioita, kun taas Ilta-Sanomat kirjoitti hänestä suorastaan haltioituneesti. Lehti julkaisi Aallosta lapsuudenkuvan, jossa tämä seisoi pianon edessä läpsytellen käsillään koskettimia, ja julisti otsikossa: SAARA AALTO SOITTI PIANOA JO ALLE 2-VUOTIAANA!

OSA ILTA-SANOMIEN JULKAISEMASTA
SAARA AALLON LAPSUUDENKUVASTA.

Minusta tämä Aallon suurta lahjakkuutta kuvaamaan laadittu otsikko oli naiivisuudessaan jonkinlainen journalistinen ennätys, ja kerroin sen Facebookissa. Joka ikinen seisomaan oppinut lapsi läpsyttelee pianoa, mikäli sellainen kodissa on, ja sen tekevät myös monet kissat ja koirat. Jos joku "soittaa pianoa", sillä tarkoitetaan jotain aivan muuta, tietoista musiikin tekemistä. Lehden julkaisema kuva ei kerro mitään Aallon lahjakkuudesta, mutta ei se tietysti kumoakaan sitä.

Mitä tapahtui? Joukko kommentaattoreita pahastui minuun perin pohjin, ja oli vakuuttunut siitä että halusin vähätellä Aaltoa. Mikään ei auttanut. Moneen kertaan toistin, etten kirjoittanut laulajattaresta mitään, vaan toimittajan ylinaiivista otsikosta. Jokainen kommentti käsitteli Aaltoa tämänkin jälkeen. Täytyy myöntää, että harkitsin joidenkin "kaverien" poistamista listoilta ylenmääräisen inttämisen ja tietoisen pahantahtoisen väärinlukemisen vuoksi.

Mitä opimme tästä? Ehkä tällaisen yleisen ohjeen:

JOS ARVELET JOUTUNEESI ALTTIIKSI IDEOLOGISELLE  VAIKUTUKSELLE, HARKITSE KAHDESTI ENNENKUIN KIRJOITAT MITÄÄN JULKISUUTEEN.  AJATTELE MITÄ VOI TAPAHTUA, JOS TODELLISUUS YLLÄTTÄEN TUNKEUTUISI AATTEESI LÄPI!