Strano 2

Kävelin Stranon mutkittelevaa pääkatua pitkin. En aivan tarkkaan tiennyt mihin ilmansuuntaan, sillä taivas oli tasaisen pilviverhon peittämä, eikä auringon suuntaa voinut havaita. Valo oli kuitenkin sen verran kirkasta, että pieniä varjoja näytti syntyvän kaikkialle.

Välillä katu leveni pieniksi puistoiksi, joiden suihkulähteet heräsivä solisemaan aina kun niitä lähestyin. Erään puiston ympärillä oli isompia ja hyvin koristeellisia rakennuksia. Yksi niistä näytti olevan kaupungintalo, yksinkertaista renessanssityyliä, ja sen vierellä oli pieni kirkko, ehkä romaanista tyyliä, mutta koristeltu hennoin rokokoosävyin. 

Siellä täällä oli pieniä kauppoja, joista tuli ulos ihmisiä ostospussia kantaen. Ihmisiä kulki oikeastaan melko harvassa, mutta aina kun lähestyin jotain rakennusta, sieltä tuli joku ulos, tai meni sisälle. Autoja ei näkynyt, mutta jokunen aasi tyhjää kärryä vetämässä. 

Päätin katsastaa kirkon, kuten tapani kaikkialla Italiassa on. Se oli tyhjä, ei ketään istunut penkeissä, eikä pappia tai muuta henkilökuntaa näkynyt. Alttaritaulu oli varsin merkillinen, kuin yhdistelmä Boschia ja surrealismia, mutta kiinnitin huomiota lasimaalauksin koristelluista ikkunoista tulvivaan auringonvaloon, joka osui kauniisti alttarille. Merkillistä, taivashan oli kauttaaltaan pilvessä.

Päätin käydä lähimmässä kaupassa ostamassa Stranon kartan. Sellaisen hankin aina, kun tutustun uuteen kaupunkiin, ja ihmettelin miten en kysynyt sellaista jo albergossani. Väistin kaupasta tulevaa asiakasta, huolitellusti pukeutunutta naista jolla oli parikin kantamusta käsissään. Sisällä ystävällinen kauppias valitteli, että kauppa suljetaan juuri, ja tavara on loppunut, mutta hän antoi minulle kuitenkin kaupungin esitteen. Se oli värikäs ja kaunis, mutta minkäänlaista karttaa siinä ei ollut. Kysyin kauppiaalta olisiko lähellä jäätelöbaaria, mutta hän naurahti, osoitti rintamerkkiäni, ja sanoi että albergossani ainakin on.

Esitteessä oli kuvia kujista ja kujien ylle rakennetuista kaarien tukemista huoneista. Kaikkialla roikkui amppeleita täynnä hehkuvan värisiä kukkia. Kukkia oli kaikkialla, ruukuissa talojen seiniä vasten, katoillakin kasvoi pieniä puita. Katsoin ympärilleni. Mitenkä en ollut huomannutkaan tähän mennessä tätä kukkien loistoa? Mutta kukkasten tuoksu ei kuitenkaan täyttänyt ilmaa, kuten puutarhoissa yleensä.

Pääkatu loppui sitten yllättäen jykevään muuriin, joka ilmeisesti kaartui kumpaankin suuntaan kaupungin ympärillä . Siinä ei ollut minkäänlaista porttia tai edes aukkoa, josta olisi nähnyt kaupungin ympäristöä. Aloin olla nälkäinen, joten päätin palata takaisin albergooni.