Elämä - unta vai kuvitelmaa?

Ylen ihmeelliseltä tuntuu, että olen nyt neljänneksi vanhin kaikista tunnetuista suorista esi-isistäni. Jos sinnittelen vielä kaksi ja puoli vuotta, olen meistä toiseksi vanhin. Isoisäni isoisä, Kiikan Ruotsilan kartanon isäntä ja mm. Sääksmäen kruununnimismies, eli 82 1/2 vuotta, hänen niinikään virkamiesisänsä  paria kuukautta vähemmän. Isäni ennätykseen tuskin arvattavassa tulevaisuudesss kyetään: viittä viikkoa vaille sata vuotta.

Tällaisessa tilanteessa sitä tietysti miettii kaikenlaista, kuten että "Mitäs tämä nyt sitten oli?" tai "Oliko tässä kaikessa yhtään järjellistä hetkeä?" - Olen juuri valmistanut pienen kirjan läheisilleni (yleiseen jakeluun se ei näillä näkymin ainakaan vielä pääse). Kirjanen perustuu tähän blogiin ja käsittelee uni- ja mielikuvitusmaailmoita, sekä farao Ekhnatonin aikaista Egyptiä, ja sen nimenä onkin "Egyptiläinen unikirja". Sen esipuheen voin kuitenkin julkaista tässä.

*

Mestari Zhuangzi näki kerran unta että hän oli perhonen, joka lepatteli ympäriinsä onnellisena, eikä tiennyt olevansa Zhuangzi. Sitten hän äkkiä heräsi, ja oli aivan ilmiselvästi mestari Zhuangzi. Tästä syntyi merkittävä pulma. Oliko hän siis mestari Zhuangzi joka oli uneksinut olevansa perhonen, vai oliko hän sittenkin perhonen joka nyt uneksi olevansa Zhuangzi?

Mikä on todellisuuden ja unen ero? Onko niissä lopultakaan mitään olennaista eroa? Isäni eli lähes satavuotiaaksi. Viimeisinä tietoisina aikoinaan hän oli jo vuoteenomana, kaikin puolin siinä hoidettavana. Mutta omasta mielestään hän oli yleensä työpöytänsä takana, ja piti ympärillä puuhaavia hoitajia asiakkainaan. Kaikenlaista kerrottavaa heistä aina löytyi, kunnes kontakti ympäröivään maailmaan vähitellen hiipui.

Tästä keskusteltiin taannoin pyöreässä lounaspöydässäkin. Presidentti oli uutisten mukaan sanonut joistakin Venäjään liittyvistä asioista jotakin. Miten noita puheita pitäisi tulkita, pohdittiin. Jättikö hän jotain sanomatta? Tiesikö hän jotain, mitä me emme tiedä? Ja onko sillä oikeastaan mitään väliä? Minä sanoin, että juuri nyt minusta tuntuu että istun pyöreässä pöydässä ja keskustelen mukavia mukavien ja fiksujen ystävieni kanssa, ja että se lopultakin on minulle itselleni tärkeintä. Jatkukoon vain tämä, ihan mielellään jatkukoon.

Ja sitten palasin työpöytäni ääreen, ja kirjoitin kaikesta tästä. Ilmeisesti. Jonkinlainen kriteeri voisi olla, jos tästä kirjasesta olisi myöhemmin toisten ihmisten tekemiä havaintoja. Heille tulisi sellainen käsitys että minä olen näin jättänyt itsestäni näkyvän jäljen - mutta itselläni ei siitä voisi enää olla varsinaista tiedonväärtiä kokemusta.

Ihmiset näkevät unia, kuten monet muutkin eläimet, ja he käsittävät ympäröivän maailman kukin omalla tavallaan. Jotkut kosmologit mietiskelevät, olemmeko kaikki lopultakin pelkkiä hologrammiolentoja jonkun demiurgin tietokonepelissä. Ja toisten mukaan me voimme havaita maailmankaikkeudesta vain alle viisi prosenttia, sen näkyvän aineen verran. Noin 25 prosenttia siitä massasta voisi olla jotain “pimeää” ainetta, ja loput 70 prosenttia olisi sitten jotain näkymätöntä energiaa. Tähtitieteilijä Fred Hoyle arveli joskus yli puoli vuosisataa sitten, että tyhjyys itse synnytti silloin tällöin uusia hiukkasia. “Jatkuvan luomisen teoriaksi” ajatusta kutsuttiin, ja niinpä Hoylesta tuli myös tieteiskirjailija, joka kehitteli tarinoita asioista joita emme oikein voi ymmärtää.

Unet ovat myös usein tarinoita, ja niistä on tarinoitu ainakin niin kauan kuin kirjallisia lähteitä on jäänyt luettavaksemme. Julkaistiin myös “Egyptiläis-kaldealaisia unikirjoja”, joissa etsittiin unien merkityksiä. Siinäpä me sitten olemme myös näiden egyptiläistemme kanssa kuin tarinassa ikään. Emmehän edes tarkoin tiedä miten he itseään ja toisiaan nimittivät. Nyt käytämme heistä historian muokkaamia nimiä, ja yritämme laatia uskottavia tarinoita heidän elämästään.

  
Tuo 3400 vuoden takainen farao Ekhnatonin ja kuningatar Nefertitin aika pysyy kieh-tovana tänäänkin, aivan samoin kuin se kiehtoi muinoin Mika Waltaria. Hänen egyptiläisensä tulivat yhä uudestaan ullakon työhuoneeseen puhumaan, ja niin he ovat tehneet minullekin. Varsinkin kaunis prinsessa Meritaton, jonka odotan milloin tahansa kävelevän minua vastaan.

Kuvitelma kohtaa silloin toisen kuvitelman.

(Meritaton saattaa esiintyä 

<< tämän,

tai tämän >>

näköisenä.

Mikäli näette tällaisen

neidon, älkää ilmoittako

siitä minulle).