tiistai 8. lokakuuta 2019

Taidosta ja kauneudesta


Julkaisin tällaisen kuvan eräällä toisella sivustolla, ja korostin menneitten aikojen kuvanveistotaiteen mestarien taitoa ja heidän töittensä kauneutta. Lisäsin tekstiini vielä eräältä pedagogiselta sivulta löytämäni luonnehdinnan ns. nykytaiteesta:
"Nykytaide on kiinnostunut kauneuskäsitysten kyseenalaistamisesta ja rumuudesta." 
Elämme raakaa, sivistymätöntä ja sairasta barbarian aikaa, lisäsin tähän.
Tietysti jouduin kiivaaseen väittelyyn hyvien taidealan ystävieni kanssa. Näyttäisi siltä, että tapamme määritellä termejä on hyvin erilainen. Törmään muutenkin jatkuvasti siihen, että käsitteitten sisältö on muuttunut vuosikymmenten mittaan. Vailla vaikeuksia puhuin edellisten sukupolvien edustajien kanssa, nyt niitä vaikeuksia tulee yhtenään. Yritänpä selvittää asiaa.

Lähdetäänpä liikkeelle triviaalista käsiteparista "järki - tunne". Yleisesti katsotaan näiden olevan toisilleen vastakkaisia, niin että voisimme laatia tällaisen asteikon:

tunne O---------------O järki

ja sijoittaa jonkin kannanoton tuolle asteikolle. Tässä teemme kuitenkin ratkaisevan virheen. Kuvittelemme että tunne "sokaisee" reagointiamme, ja vähentää järkevää päättelyä. "Tunteen" vastakohta ei ole "järki", vaan "tunteettomuus". "Järjen" vastakohta ei ole "tunne", vaan "järjettömyys". Voimme aivan hyvin kuvitella tilanteen, jonka ratkaisussa sekä järjen että tunteen osuus lähenevät sataa prosenttia. Samoin voimme kuvitella tekijät eri suuruisiksi. Miten näitä mitattaisiin, jääköön nyt käsittelemättä.

Samalla tavalla voimme purkaa näennäisen vastakohtaparin "hyvä - huono". Tavallista on, että määrittelemme "hyväksi" sellaisen teoksen josta pidämme, ja "huonoksi" sellaisen josta emme pidä. Meidän on pakko jakaa nämä käsitteet osiin, esimerkiksi "taitamaton...taidokas" ja "tylsä...viehättävä. Voimme ennenaikaan hyvin lähteä siitä perusolettamuksesta, että tekijällä on oltava riittävä määrä taitoa pystyäkseen tuottamaan tarkoittamansa teoksen. Tämäkään ei nykyisessä taidemaailmassa enää välttämättä ole arvo sinänsä. Kovasti on innostuttu tahallisen avuttomasti tehdystä "Huonotaiteesta" ("Bad Painting"). Tällä kuulemma pyritään eroon "teknisen taitavuuden harhoista", mitä ne sitten lienevätkään. Tuloksena on eräänlainen taiteen itsemurha, jossa "taitaminen" ei enää ole sinänsä arvokasta, jossa mikä tahansa on yhtä hyvää, ja jossa "taiteen" määritelmäksi riittää että tekijä tai joku muu sen ilmoittaa taiteeksi.

Mutta tämä ei vielä riitä tuon jälkimmäisen arviointiparin käsittelemiseksi.

Me joudumme jakamaan asteikon "tylsä...viehättävä"  vielä pienempiin osiin. Ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen klassinen käsite "kauneus". Siihen liittyy lukuisia ominaisuuksia, joita läpi historian on lueteltu, jalous, tasapainoisuus, sommittelu jne. Joskus esitetään yllä esitettyyn tapaan selvästi virheellinen käsitepari "rumuus - kauneus", "Kauneuden" vastakohta on "kauneudettomuus", "rumuus" on ennemminkin käsitettävissä yhdeksi kauneuden alaluonnehdinnaksi. Ovathan taitavat mestarit kautta historian tehneet myös tahallisen rumia tai kauhistuttavia teoksia esimerkiksi hirviöitä, demoneja tai Goyan tapaan sotaa käsitellessään. Kauneuden käsite on paljon syvempi kuin mikään triviaalisesti "kauniiksi" arvioitu sokerinen hempeily.

Kauneudella on tekemistä jo antiikin ainoina tähdennetyn sommittelun kanssa. Hämmästyttävän usein sillä näyttää olevan matemaattinen ja fysikaalinen perusta. Yksi syy siihen lienee ihmisen tavassa havainnoida asioita. Ihminenhän on samaa olemusta kuin sekä eloton että elollinen luonto, jossa matemaattinen järjestyneisyys on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Olen näillä sivuilla kauan sitten etsinyt ja kuvaillut kauneutta vuodesta 2009 alkaen. Oikella olevasta palkista saa esiin blogiluettelon. Joukossa on myös kritiikkiä taiteen arvottamisen ja tulkinnan kliseitä kohtaan. Siitä minun on ilmeisesti vielä kerran kirjoitettava, ne kun näyttävät nykyään kaikin tavoin sotkevan taidekäsityksiä. - Mutta otsikon kuviin palatakseni, ylärivissä vasemmalla on vanhimman töiltään tunnetun veistäjämestarin Thutmosiin muotokuva kuningatar Nefertitistä, 2400 vuoden takaa. Sen vierellä on Leokhareen Apollo, sekä myöhäishelleenisen työryhmän Laokoon-veistos. Alarivissä vasemmalla on Michelangelon Pietà, Berninin Pyhä Theresa, sekä Canovan Eros ja Psykhe. Kaikki sellaisia mestariteoksia, joiden tasoisia ei myöhemmin juuri ole nähty. Kysymys herää, miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti