Saksalaisesta Wikipediasta satuin näkemään tämän herkullisen joki-meanderin kuvan. Siinä edessä keskellä on pian tapahtumassa puhkeaminen, jossa vesi aukaisee tiensä taas suoremmaksi, jolloin entinen jokikiemura jää jäljelle umpilampena, niinkuin aivan alhaalla ja taempana on jo tapahtunut.
Välittömästi mieleeni tuli näiden hämäläisten seutujen kuuluisin luonnonmullistus kirjoitetun historian ajalta. Kesäkuun 10. päivänä 1604 alkoi Längelmäveden pinta laskea hurjaa vauhtia, ja sen vanhan laskujoen luusua kohti Roinetta jäi kuiville. Jäljelle jäi pätkiä ikivanhan Sarsan joesta, paikasta jonka varrella ihminen on asunut reippaasti 8000 vuoden ajan.
Tämä Ihari oli muinainen koski, joka itse asiassa on ehtinyt kuohuta kahteenkin suuntaan. Järvet tuolla seudulla olivat nykyistä laajempia, ja maan kohoaminen ja tavallista sateisempi sää puhkaisi lopulta Pälkäneveden ja Mallasveden moreeniharjun, ja syntyi nykyään jo aivan rauhallinen Kostianvirta Pälkäneen keskustassa.
Tässä on Matti Hakulisen selostus Valkeakosken ylävesistön historiasta. Melkoista melskettä, jonka seurauksena Längelmäveden pinta laski viitisen metriä siitä mitä se vielä 9. kesäkuuta 1604 oli nykyiseen verrattuna.
Hämäläisten vesistödraamaan liittyi sitten Kaivannon kanavakatastrofi 1830, joka ei ollut ihan niin hirmuinen kuin Kontiolahdella Höytiäisen möhläys 1859. Ja, tietysti, se valtava purkaus joka synnytti Imatran kosken, se olisi ollut hulppeaa katsottavaa. Jos katsojia olisi noina muinaisaikoina sattunut ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti