Pyhyyden tunnusmerkeistä II

[Jatkoa vuonna 1993 kirjoittamastani esitelmästä].

Saksalainen teologianprofessori Rudolf Otto luonnehtii (vuodesta 1917 lähtien yli neljänä kymmenenä painoksena julkaistussa) tutkielmassaan 'Das Heilige' näitä sanoin selittämättömiä uskontopsykologisia perusasioita, sekä muodostamiensa ja määrittelemiensä saksankielisten uudistermien, että perinteisten latinalaisten käsitteitten avulla. Hänen lähtökohtansa on, että pyhyyden perustava olemus on kategoria sinänsä, "sui generis", mutta myös "ineffabilis", "sanoin selittämätön". Tässä on eräitä hänen luettelemiaan pyhyyskokemuksen ominaisuuksia:

- Vähäisyydentunne, mitättömyys, "Kreaturgefühl" musertavan ylivoimaisten ilmiöitten edessä.

"Abraham vastasi: "Minä olen rohjennut puhua sinulle, 

Herra, vaikka olenkin vain tomua ja tuhkaa." (1.Moos. 18:27)

- Mysterium, ihme ja selittämättömyys. Sen erityislaji varsinkin muinoin oli mysterium tremendum, peljättävä ihmeellisyys, johon sisältyy myös pelon ja vavistuksen sekainen tunne tavoittamattomasta lähestymättömyydestä - tai sitten alkeellinen käsitys demonien pyhästä kauhistuttavuudesta.

- Fascinans, lumoavuus, häikäisevyys, viehättävyys, joka herättää ihmettelynsekaista ihastumista.

- Augustum, ylevyys, ylhäisyys, grandiositeetti, joka eroaa jokapäivän raadollisesta kokemuksesta.

- Majestas, ylivaltaisuus, joka alistaa voimallaan (ja myös, jos niikseen tulee, rangaistusuhallaan) kokijansa maan tomuun, sekä

- Tuonpuoleisuus, transcendenttisyys, "etwas ganz Anderes", johon kohdistuu niin ihmettelevän kunnioittavaa alistumista kuin autuasta antautumistakin.

Nämä termit eivät sellaisinaan kerro paljonkaan Rudolf Otton syvällisestä tutkimuksesta ja sen sisäisestä logiikasta; ja vielä vähemmän itse tutkimuksen kohteesta. Olennaista kuitenkin on, että pyhyyskokemus on viime kädessä irrationaalinen, mutta ihmisen rakenteelle mahdollinen ja olemuksellinen asia. Ihme, käsittämättömyyden nöyrä kunnioittaminen, mitättömyydentunne ylivoimaisen suurten asioitten edessä, kaikki nämä ovat tiedon lisääntyessä tietysti muuttaneet mirabiliksen ja mysteriumin muotoa.

 

Auringon- tai kuunpimennykset eivät ihmisten enemmistölle enää teknisessä mielessä liene mysteerejä, joita on yritettävä järkeistää uskonnollisin myytein; mutta ne ovat edelleen mahtavia ja mieleenjääviä tapahtumia kaikessa kosmisessa valtavuudessaan. Niihin, kuten muihinkin suuriin luonnonilmiöihin liittyy kaikesta tiedostamme huolimatta tuntemuksia, joita saksalainen kuvaisi pyhyyttä luonnehtivilla sanoilla 'Ehrfurcht', 'Schauern' ja 'Entzücken'. Geenimanipulaatioiden ja hiukkasfysiikan aikana 'ihmeen' rajat ovat siirtyneet kauemmas, mutta itse kokemuksen olemus ei ole muuttunut. Eli kuten Otto sanoo, tällaiset asiat, kuten pyhyyden syvällinen kokeminen eivät ole "ankarasti ottaen opittavissa, vaan pelkästään viritettävissä ja herätettävissä - kuten kaikki mikä tulee Hengestä".

Meidänkin aikanamme voi suuri biologirunoilija kuvata luonnonkokemukseen liittyvää pyhyyden tunnetta näin tehokkaasti:

Salomaa on tehty, jotta siellä ei asuttais,

jotta siellä jumala yksin olla sais

astuskellen sammalmattojansa,

ympärillään koko luomisen kansa.

Meidätkin hän kaiketi mukaan tulla sois

kunhan malttaisimme jättää tärkeytemme pois,

viipyä vaistojen salamyhkäisten ajeltavana,

huulilla hyvin yksinkertainen, harras sana,

ristiriidaton tänne, jossa kuulla saa

kuinka käpy oksalta maahan putoaa,

jossa on monta pyhästi puhdasta puuta,

ihmistä jos ei, on sitä enemmän muuta.

Ja tästä Hellaakosken runosta pääsemme suoraan lopulliseen aiheeseemme, pyhyyden kuvaamiseen tunnusmerkkien ja symbolien ja taiteen kautta.

(Jatkuu).