Helkavirret 4: Uskollinen Inkeri, ja viime hetken pelastus?

Inkerin virsi, joka nykyisin on ainoa balladi jota Ritvalassa lauletaan, on alun perin Skandinaviassa levinnyt tanssilaulu. Tunnetuimmassa ruotsalaisessa versiossa se on nimeltään Lagmansvisan, ja siitä tuli Lalmanti, Ingasta tuli Inkeri. Mutta tarinan ainekset ovat yleisemmätkin.

1. Rakastunut neito, tai kuten tässä jo lapsena ritarille kihlattu tyttö joutuu odottamaan häitään, sillä mies joutuu lähtemään sotaan. Hän saattaa viipyä kauankin, mutta neito lupaa odottaa.

2. Kilpakosija uskottelee ritarin kuolleen, tai neito viedään väkisin toisen miehen vaimoksi. Häitä vietetään, mutta neito kieltäytyy viimeiseen saakka. - Yleisesti levinneissä balladeissa toki neito jopa suostuukin, mutta häiden aikana se kuollut ritari saapuu yllättäen, kauheine seuraamuksineen.

3. Neito siis odottaa viimeiseen saakka, ja näkee purjeen merellä. Hän tuntee purjeen, ja tietää että mies on palannut.

Tämä laivan tulo (usein viimeisellä hetkellä), ja tutun purjeen huomaaminen on tavattoman suosittu aihe monissa tarinoissa. Se on löytänyt tiensä jopa Wagnerin oopperaan Tristan ja Isolde.

Monissa balladeissa rakastettu siis saapuu viime hetkellä, ja "he saavat toisensa". Mutta Ritvalan kertomuksessa tarinan loppu jää auki. Tutkijatkin ovat erimielisiä lopputuloksesta. Mutta oletan että muinaiset neidot ovat mielellään tulkinneet lopun myönteisesti.

Inkerin virsi

Inkerin, ihanan neidon Lalmanti, iso ritari varasi vakuhun naida,
antoi kättä kätkyelle, isoin kimpuin kihlaeli, suurin sormuksin lunasti.
"Kokotteles vuotta viisi, vuotta viisi, vuotta kuusi, sekä seitsemän kevättä,
kanssa kaheksan keseä, ynnä syksyä yheksän, talvikausi kymmenettä.

Kun sa kuulet kuolleheni, kaiketi kadonneheni, ottaos uros parempi,
älkös sä pahempatani, älkös sä parempatani; ota muutoin muotohises."

Eerikki, vähä ritari, valhekirjat kannatteli, valhekirjat kiiruhulta:
"Lalmanti on sodissa voittu, pantu maahan paineluissa."

Inkeri ihana neito vietihin vihintupahan.
Väen kihlat annettihin, väen ei vihille saatu
eikä miehin eikä miekoin eikä uljasten urosten
eikä vaimoin valittuin eikä neitten kaunokaisten.

Inkeri, ihana neito, istui se lutin solassa, sekä istu että itki,
katsoi itään, katsoi länteen, katsoi poikki pohjoisehen.
Näki kykkärän merellä: "Jos sä lienet lintuparvi, niin sä lähdet lentämähän;
jos sä lienet kalaparvi, niin sä vaipunet vetehen,
jos sa lienet Lalmantini, laske purtes valkamahan."

"Mistäs tunnet Lalmantikses?"

"Tulennasta tunnen purren, tulennasta, laskennasta,
toisen puolen purjehesta: uusi on toinen purjepuoli,

toinen silkkiä sinistä, silkki Inkerin kutoma, kauan neidon kaiehtima."

"Minun nuori veljyeni, ota ohrilta orihis, iduilta ikälihanen,
maatajalka maltahilta; aja vastaan Lalmantia!"

"Terve, nuori näälämiehen', kuinka Inkeri elävi?"
"Hyvin Inkeri elävi: viikkokausi häitä juotu,
toinen lahjoja ladeltu, kolmas anttu antimia!"

(Kuva Manessen koodeksista 1300-luvun alusta: Ritari ja hänen rakastettunsa haukkametsästyksen jälkeen).