Korkean paikan kammo

Harold Lloyd

Akrofobia eli korkean paikan kammo lasketaan tautien joukkoon, mikä minusta on melkoisen väärin. Varsinkin silloin kun tämä kammo vahvistuu iän mukana, näkisin kammon olevan puhtaasti itsesuojelua varten synnytetty. Se varjelee liiasta innokkuudesta ja ajattelemattomuudesta, sillä kulunut ruumis ei enää kykene leiskuvimmista sankarteoista selviämään.

Minulla akrofobia on kunnioittevalla tasolla. Ei pienintään mahdollisuutta katsella vaikka Harald Lloydin trapetsitemppuja pilvenpiirtäjien seinillä. Neljän kymmenen iässä jaksoin vielä kiivetä Pietarinkirkon portaat aina kupolin yllä olevaan lanterniiniin saakka, mutta sitten tuli reaalitodellisuus vastaan. Kaide ei juuri metriä ylittänyt, lattia oli vähän kallellaan ulos päin, ja sankarifotografi joutui takertumaan kaikilla ruumiinosillaan putoamista estämään.

Korkeanpaikan kammoni on itse asiassa kyllä jo lapsuuden aikaan syntynyt. Opin näet hiihtämään Helsingin saariston jäillä. Isoisä, isä ja minä siellä sivakoimme leveillä laudoillamme koskemattoman valkoista vapautta pitkin. Saaristolla on sellainen ominaisuus, että siellä täällä on pieniä matalia kallioluotoja. Niiden takia oltiin hyvin varovaisia. Luotoa kiivetessä oli epäilyttäviä ylämäkiä, mutta pahempaa kuitenkin seuraavat alamäet. Niissähän vauhdit saattoivat kiihtyä vaarallisen suuriksi. Tämän vuoksi kallioluodot olikin aina syytä huolellisesti kiertää.

 Arvioni mukaan noin yhden sentin, eli kengän korkuinen uhka on vielä kestettävissä. Mutta jos joutuisin käyttämään kymmenen sentin korkoja, uhka olisi jo eittämätön. Pallit ja tuolit ovat jo täysin ajattelun ulkopuolella.

Luonnollisesti akrofobia ulottuu myös piilotajunnan  alueille. Minulle näytettiin suurella innolla kuvia kallioista, vuorista ja torneista. Putosin tietysti itse, tai vielä mieluummin joku läheinen ihminen. Kunnes tajusin, että oli aika helppoa hämätä pahantahtoista unidramaturgia. Sen kun vain ovelasti muuttaa mäkimaat tasangoiksi, ja tornit mummonmökeiksi. Yleensä tämä onnistuu.

Vain muutamia juttuja olen tässä hiljakseen ihmetellyt. Miksi en koskaan ole saanut tarpeekseni Alpeista? Ja miksi ihmeessä maastohiihdon kilpailut varsinkin perinteisellä tyylillä latuja pitkin ovat niin loputtoman innostavia - kunhan ne toki on ulkoistettu ammattilaisten hoidettaviksi?

-ottaa vai -oittaa?

Alottaa vai aloittaa?

Kielitoimistolla on listattuna sääntöjä  ja niiden poikkeuksia runsain  mitoin. Mutta eiväthän kaikki -ottaa ja -oittaa -verbit ole vaihtoehtoja, vaan niillä saattaa olla jopa eri merkitys!

Mitä sanotte esimerkiksi tästä listasta?

tiedottaa = levittää tieto(j)a.

tiedoittaa = täyttää joku lista tai database tiedoilla eli hakusanoilla selityksineen.

helottaa = auringon havaittu olemus.

heloittaa = varustaa heloilla.

kirjoittaa = tuottaa kirjoitusta johonkin.

kirjottaa = lisätä värejä ja hahmoja johonkin.

tavoittaa = lisätä tapoja johonkin, esimerkiksi käyttäytymiseen.

tavottaa = saada kiinni jostain, yhyttää.

tasoittaa  = lisätä tasoja johonkin rakennelmaan.

tasottaa = tehdä tasaiseksi.

peloittaa = lisätä pelkoja johonkin, vaikkapa mieleen.

pelottaa = tuntea pelkoa.

pinnoittaa = lisätä pinnoja johonkin, vaikka lasten sänkyyn.

pinnottaa = tehdä pinta johonkin.

jonottaa = seistä jonossa.

jonoittaa = järjestää lauma ihmisiä jonoihin.

alottaa =  alkaa jotakin.

aloittaa = järjestellä esim. vaatimuksia tai luonnehdintoja alakohtaisesti.

teloittaa = varustaa teloilla.

telottaa = tappaa.

katkerottaa = lisätä juomaan katkeroa.

katkeroittaa = tehdä katkeraksi.

aidoittaa = varustaa aidalla.

aidottaa = antiikki- tai taidekauppiasta voi aidottaa, kun hän seuloo kopioita syrjään.

paikoittaa = sijoittaa vaikkapa auto sopivalle paikalle.

paikottaa = keilailija heittää ns. paikkoheittoja.

rokottaa = pistää neulalla vasta-aineita johonkuhun.

rokoittaa = lisätä rokkotauteja väestöön.

saunottaa = pestä asiakas saunassa.

saunoittaa = sijoittaa saunoja alueen asuntoihin.

Ja sitten bonuksena seuraavat:

kengittää = varustaa joku, vaikka hevonen kengillä.

kengättää = tunne joka monella naisoletetulla saattaa syntyä kenkäkaupan ikkunaa katsellessa.

Hyvää uutta vuotta merkitysten ja mielteiden parissa!

Tämä on huumoria!

Sattuipa silmään verkkolehteä selatessa, miten sarjakuvissakin on muodikkaat ja merkitsevät sääntönsä. Otsikkokuvat viestivät katsojalle tietyin totutuin keinoin.

 

Ylemmissä kuvissa eläinhahmot liikkuvat lukusuuntaan vasemmalta oikealle lennokkaasti. Molemmissa jalat ovat 30 asteen kulmassa. Ovat siis ratkiriemukkaan eloisia, millä ehkä tarkoitetaan jotain tosi hauskaa. On kuvissa merkittävä erokin. Kamalan luonnon otus katsoo suoraan lukijaa, ja viestittää siis esiintyvänsä juuri sinulle, ja laukovansa lennokkaita vitsejä. Wagner-sika taas katsoo eteenpäin, ei tee itseään tykö - ei tosiaan - ja laukoo miessikamöläytyksiä Viiville. 

 

Tuo viihdeohjelmista tuttu itseään tykö tekevä esiintyminen on välillä raivostuttavaa. Katso, me tehdään tätä hurjan hauskaa höpöilyä 'juuri sinulle'! Naura hei, naura nyt hei, naura nyt perkele, ja jollet tiedä missä sinun pitää nauraa, ääliömäinen yleisöhekotus kertoo sinulle missä tällä kertaa oli vitsi. Jopa Muumi-leffan laulussa "Muumipappa esiintyy", siis tekee perheineen showta - juuri sinulle!

 

Fingerpori-kuvassakin on yllättäen tuo 30 asteen kuvasommittelu, ja "äly"-laitettakin näytetään lukijalle, vaikka siitä ei sen kummempaa ole nähtävissä. Sen sijaan viimeisessä kuvassa kulma on muuttunut 45 asteeseen, on siis sen verran lennokkaampi, ja tyyppi katsoo melkein sinua päin. Avoin suu kertoo että nyt täältä tulee vitsiä niin maan helvetisti, kilahda vaan ja naura itsesi kuoliaaksi.

Useimmat meistä tuntevat kylähumoristin. Kun tämä huomaa sinun kävelevän vastaan, hän jo puolensadan metrin päässä vetää suunsa korvasta korvaan, katsoo sinua intensiivisesti, ja sorvaa mielessään jotain puolihävytöntä letkautusta 'juuri sinulle'. Raivostuttavaa. Hänestä ei pääse eroon vaihtamalla kadun toiselle puolelle. Hänkin vaihtaa.

Vitsiaddiktit ja päälle tunkevat humoristit ovat yhteiskunnan kannalta melkein yhtä kamalia kuin häjyt aikoinaan. Olen ollut kahdella harrastussivustolla, joilla oli tarkoitus keskustella erilaisista asioista ainakin suunnilleen vakavasti. Molemmat menivät tukkoon ja lopetettiin, kun mukaan tullut humoristi alkoi täyttää niitä vitsipläjäyksillään, jopa monta kertaa päivässä.

Kyllä hauskuuskin voi olla raivostuttavaa.

Kalenteri fantasiatarinoita varten

Unissa tai puoliunissa aivot kehräävät kokoon ajatuksensirpaleita, joista pitemmällä miettimisellä ja kirjallisilla ambitioilla voisi sommitella jonkinlaisia fantasia- tai scifikertomuksia. Niinpä nyt tuli mieleen, minkälaisen kalenterin tänne tulleet alienit olisivat meille kivikauden ihmisille rakentaneet.

Sen kalenterin tulisi tietysti perustua aurinkoon, ei kuun vaiheisiin. Yksinkertaisesti sanoen vuosi alkaisi luonnostaan talvipäivän seisauksesta, Kalenteriin kuuluisi 12 kuukautta, järjestettyinä kolmen kuukauden ryhmiin. Kussakin kuukaudessa olisi 30 päivää. Käytän sanaa 'kuukausi', vaikka kuun vaiheista ei nyt olekaan kyse.

Kalenterin erikoisuus on siinä, että kolmen kuukauden jaksojen välissä on yksi tai kaksi vuodenaikoja erottavaa päivää, jotka eivät kuulu itse kuukausiin. Kun talvikausi alkaa meidän joulukuumme 20. päivän jälkeen, ylimääräisiä juhlapäiviä olisi kaksi, ja ensimmäinen 30 päivän talvikuukausi alkaisi siis meidän joulukuumme 23. päivänä toinen talvikuukausi alkaisi meidän tammikuumme 22. päivänä, ja niin edespäin. Kolmannen kuukauden jälkeen tulee kevätpäivän tasaus, noin meidän maaliskuumme 20. päivänä, ja silloin on taas yksi ylimääräinen kuukausiin kuulumaton juhlapäivä.

Näin jatketaan, niin että kesäpäivän seisauksena on yksi, ja syyspäivän tasauksena taas yksi ylimääräinen juhlapäivä. Näin vuodessa on siis viisi suur-ajanjaksoja erottavaa erityispäivää, ja ymmärrettävistä syistä joka neljäs vuosi talvenalkua juhlitaan vielä kolmannella ylimääräisellä juhlapäivällä.

Tämän systeemin mukaan neljä vuodenaikaa siis alkavat kukin meidän kuukausiemme 20. päivän tienoilla. Talvi alkaa nykyjoulukuun 23. päivänä, kevät maaliskuun 22. päivänä, kesä juhannuksesta, ja syksy syyskuun 21. päivän tienoilla.

Kuukausi voisi jakaantua 5- tai 10-päiväisiin viikkoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa päivien nimet voisivat perustua lukusanoihin, kuten nytkin monissa kielissä.

Tällainen kalenteri olisi paljon yksinkertaisempi kuin meidän historiallisista syistä johtuva kalenterimme. Jos juhlapäiviä pitäisi järjestää useammin, joka kuun 30. päivä voisi olla sellainen. Vuodenajan vaihtuessa näin voisi talven jälkeenkin siis olla kaksi juhlapäivää, joista jälkimmäinen siis olisi se 'ylimääräinen' päivä vuodenaikojen välillä.

Koko järjestelmä perustuu siis lukujen kymmenjärjestelmään, joka kymmensormiselle ihmiselle on luontaisin. Järjestelmästä puuttuisi koko kuun vaiheisto, sillä siihen ei kytkettäisi mitään epärationaalisia uskomuksia. Kuu jäisi vain ihmisten esteettiseksi iloksi.

Tällainen pälähti tänä yönä mieleen, ja nyt menen katsomaan tulisiko aivoista joitakin vihjeitä kivikausilaisten kouluttamiseksi ja heidän elämänsä parantamiseksi.

Maja Rydman, unohdettu suomalainen runoilija 6 (Lisäyksiä)

Gösta Stenman ja Bertha Andersson vastanaineina.

Bertha tyttärineen. Maja on tässä n. 15-vuotias.

Tässä talossa Svenska teaternia vastapäätä

sijaitsi Stenmanin taidepalatsi. Aluksi talossa

oli venäläinen poikakoulu, ja sittemmin myös

Uuden Suomen toimitus.

Tukholman Storgatan 10 oli Stenmanin Ruotsin päämaja

ja asunto. Samassa talossa toimi sitten joitakin vuosia myös

Majan "Stenmans dotter" -galleria.

Mr. Bramwell, tämän kertomuksen hämmentäjä ja eräitten tapahtumien ainoa, hiukan arveluttava lähde, tuli Suomeen liian myöhään osallistuakseen talvisotaan, mutta sai työpaikan Turun yliopistosta apulaisopettajana syksyllä 1940 ja keväällä 1941.

Samoissa töissä hän oli myös Åbo akademissa. Vastoin kertomuksiaan hän palasi Englantiin sotilastehtäviin. Sodan loputtua Bramwell palasi marraskuussa -46 Turkuun opettamaan, ja oli kesän -47 vapaana. Antoiko hän opetusta Turussa syksyllä -47? Entä Pariisin-matka Majan kanssa? Lehtoriksi Helsingin yliopistoon hänet valittiin elokuusta -48 Majan kuoleman jälkeen. Hän erosi 1. vaimostaan virallisesti -48, ja solmi avioliiton samana vuonna Joan Rossellin kanssa. Tämä avioliitto arvatenkin purkautui 1952, jolloin Bramwell jätti Helsingin ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi Ranskaan.

Ensimmäisen vaimonsa kanssa hänellä oli kaksi lasta, syntyneet 1939 ja 1945. Myös Bramwell siis jätti pienen lapsensa kotiin.

Kaukaa Bramwellin ei tarvinnut hakea toista vaimoaan, sillä hänkin työskenteli Helsingissä. Pari arvatenkin erosi Bramwellin lähdön jälkeen -52. Seuraavana vuonna vaimo jätti Helsingin, ja muutti ilmeisesti pian sen jälkeen Yhdysvaltoihin.

Ajankohdat sopivat melko hyvin Bramwellin kertomuksen kanssa yhteen. Kun selviää opettiko tämä Turussa syksyllä, ja kuinka pitkään, vuoden 1947 loppupuolen tapahtumat voivat saada uskottavan selvityksen, ja Bramwellin voi katsoa kertoneen riittävän todennäköisen tarinan.

Valokuvat ovat Eino Krohnin Stenman-kirjasta, josta niiden tekijätiedot puuttuvat. Tekstikuvat ovat Helsingin yliopiston henkilökuntamatrikkelista.

 

Maja Rydman, unohdettu suomalainen runoilija 5

 Maj-Lis Stenman, sittemmin Maja Rydman, lopuksi Maj-Lis von Wachenfeldt (1911 Helsinki - 1948 Pariisi) eli vaiherikasta elämää taidekauppias-isänsä avustajana ja kirjoittajana.  Sota-ajan tapahtumat vaikuttivat siihen monin tavoin ratkaisevasti. Epätoivoinen rakastuminen brittikirjailijaan, ja merkittävä osallistuminen Helene Schjerfbeckin viimeisten vuosien elämään vaikuttivat Majaan syvästi. Monet merkit viittaavat levottomuuteen, jopa henkiseen tasapainottomuuteen. Siihen liittyy myös lyhyt pika-avioliitto Atos Wirtasen kanssa.

Nyt, 1943 alkoi Majan elämän viimeinen vaihe. Hän muutti lopullisesti isänsä luo Ruotsiin, ja solmi Tukholman suomalaisessa kirkossa kolmannen avioliittonsa saman vuoden joulukuussa neljä vuotta vanhemman Thorolf von Wachenfeldtin (1907-78) kanssa. Tämä vanhaan saksalaisperäiseen aatelissukuun kuulunut kartografi ja lentäjä oli ilmeisesti ollut talvisodan aikana Suomessa, ja tehnyt tiedustelu- ja kartoituslentoja (http://surfcity.kund.dalnet.se/swedish_aviators/sweden_wachenfeld.htm).

Minulle on jäänyt täysin epäselväksi missä ja miten Maja oli kolmanteen aviomieheensä tutustunut, samoinkuin se mikä tämän suhde Stenmanin galleriaan oli. 'Stenmans dotter' -galleria Esplanadilla siirtyi kuitenkin viimeistään tuolloin Gösta Stenmanin gallerian yhteyteen Tukholman Storgatanille, ja se keskittyi pääosin moderniin taiteeseen, kun isän päägalleria alkoi pitäytyä vanhemmassa ja taloudellisesti ehkä turvallisemmassa taiteessa.

Maja osallistui kirjoittajana joidenkin taidekirjojen julkaisuihin. Vuonna 1945 hän kirjoitti esipuheen ja elämäkerran Honoré Daumier -kirjaan, ja samana vuonna johdannon Tyko Sallisen nuoruutta esittelevään teokseen. Ja 1946 tuli aika kirjoittaa johdanto Helene Schjerfbeck In Memoriam -julkaisuun. Kahdessa ensimmäisessä kirjoittajanimenä on yhä Maja Rydman, viimeisessä Maja Rydman - von Wachenfeldt. Majan galleriatoimista minulla ei ole mitään tietoja. Gösta Stenman oli näinä vuosina useasti sairaalahoidossa, ja galleriakin oli ajoittain suljettu - mutta mitä teki Maja? En tiedä.

Stenmanin arkiston penkomiseen minulla ei ole mahdollisuutta - ehkä sieltä löytyisi jotakin. Sekä Eino Krohnin Stenman-kirjassa (WSOY 1970) että Camilla Hjelmin Stenman-väitöskirjassa (2009) Maja jää johdonmukaisesti varjoihin. Näyttäisi siltä että hänen viimeisen vuotensa elämäntapahtumat ovat aiheuttaneet syvän haavan sukupiirissä. Samaan viittaavat ne nimettömät puhelinsoitot vuonna 2004, ensimmäisen Maja-kirjoitukseni jälkeen, joissa tivattiin mistä olen saanut luvan kirjoittaa Majasta.

Maaliskuussa 1947 Gösta Stenman avasi galleriansa viimeisen näyttelyn, jonka esittelylehden johdannossa arveli jättävänsä taidekaupan nuorempiin käsiin, eli Majalle, jonka avustajaksi ensimmäisenä mainitaan - Eric Rydman! Ilmeisesti Majan ja Ericin välit eivät olleet katkenneet, ja mies oli tullut Ruotsiin häntä avustamaan.

Maaliskuun 19. päivänä 1947 tapahtui kauan pelätty katastrofi. Sairaalloinen Gösta Stenman kuoli vain 59 vuoden ikäisenä. Neljä päivää myöhemmin Maja synnytti pojan. Voimme vain kuvitella, miten Maja näki tilanteen ja elämänsä. Mutta tästä eteenpäin olemme vain toisen käden epävarmojen tietojen varassa, nimittäin Mr. Bramwellin.

Kävi näet niin, että brittiläinen kirjailija James Bramwell oli sodan päätyttyä palannut 1946 Suomeen, ja alkanut luennoida Åbo akademissa ja Turun yliopistossa. Hän kertoo muistelmissaan The Unfinished Man ottaneensa yhteyttä Majaan sillä seurauksella että tämän intohimoinen rakkaus oli jälleen syttynyt liekkeihin. Bramwell väittää, että Majan sieluntila oli hyvin tasapainoton, ja että he viettivät kesällä aikaa kahdestaan Taalainmaalla, ja lähtivät loppuvuodesta Pariisiin.

Mikäli tämä pitää paikkansa, Majan on täytynyt jättää pieni lapsensa suvun haltuun, ja katkaista muutenkin välinsä sukuihin ja isännättömäksi jääneeseen galleriaan. "Shame and Scandal in Family" olisi näin tehnyt Majasta ja hänen muistostaan tuskallisen ja vaiettavan. Se selittäisi toki hyvin hänen syrjäyttämisensä kiistämättömän merkitsevästä sivuroolista Stenmanien historiassa. 

Bramwellin mukaan Maja oli täysin riippuvainen lääkeaineista, ja niiden liikakäyttöön hän Pariisissa kuolikin tammikuun 15. päivänä 1948. Bramwellia kuulusteltiin murhasta epäiltynä, mutta hänet vapautettiin todisteiden puuttuessa. Bramwell palasi Suomeen, ja toimi Helsingin yliopiston englanninkielen lehtorina elokuusta 1948 toukokuuhun 1952.  Mainittakoon että Bramwell oli 1. avioliitossaan 1939-48, ja toisessa vuodesta 1948. Molemmista syntyi lapsi.

Bramwell oli kirjassaan kirjoitellut niitä ja näitä Majasta, ja keksinyt hänelle mitä ihmeellisimpiä elämänvaiheita, mm. kulissiavioliiton eestiläispakolaisen kanssa. Eräässä hänen salapoliisiromaanissaan tapahtuu Pariisissa juuri samantapainen kuolema, jossa rakastaja oli syypää naisen menehtymiseen. Potiko Bramwell syyllisyyttä? Ainakin hänellä oli kohtalokas osuus Majan tragediassa.

Maj-Lis Stenmanin, Maja Rydmanin, Maja v. Wachenfeldtin tragedialla oli vielä masentava jälkinäytös, jonka tiedot perustuvat taas asiakirjoihin. Pariiin poliisin lausunnon mukaan Majan asunnosta 18, rue Drouot löytyi Isofein-nimistä unilääkettä, ja poliisin mukaan kuolema johtui lääkkeen yliannostuksesta ja oli ilmeisesti itsemurha. Poliisi luovutti Ruotsin konsulaatille Majan passin ja löytyneet 17000 frangia. Leskirouva Bertha Stenman lensi heti tiedon saatuaan Pariisiin. Ruumis kuljetettiin Roueniin, josta se lähti 16.2.48 Tor-nimisellä höyrylaivalla Ruotsiin. Arkun mukana ei kuitenkaan ollut  tarpeellisia kuolinsyytodistuksia, eikä Majan ruumista voitu tuhkata. Ruotsin ulkoministeriön vimmattujen patistelujen jälkeen ne saapuivat huhtikuun lopulla. Maja tuhkattiin pian tämän jälkeen, ja laskettiin isänsä viereen.

Hautaustoimiston lasku Ranskassa oli 73343 frangia, jota se peri Ruotsin konsulaatilta, joka puolestaan patisti ulkoministeriötä. Vasta 1.3.49 UM voi ilmoittaa, että rouva Stenman oli maksanut laskun.

Koko kertomus Majasta oli näin kääntynyt syväksi tragediaksi kaikille osapuolille. Mutta tragedian liikkeellepanija, seikkaileva tarinakirjailija välillä hämäävine teksteineen panee minut kuitenkin hartaasti toivomaan, että Majan todellinen elämäkerta vielä joskus saadaan uskottavasti kerrotuksi. Sen tämä kiehtova nainen todella ansaitsisi, kaikesta tuskaisesta elämäntarinastaan huolimatta. 

Maja Rydman, unohdettu suomalainen runoilija 4 (Helene Schjerfbeck)

Maja Rydman (os. Stenman, 1911-48) oli jatkosodan aikana Helene Schjerfbeckin tärkeä avustaja, joka pelasti taiteilijan huonoista oloista sisämaahan Nummelaan turvallisempaan täysihoitolaan, ja toimitti tälle kirjoja, lehtiä ja tarvikkeita. Meille on säilynyt tietoja näiden kahden naisen ystävyydestä varsinkin Helenen Einar Reuterille kirjoittamissa kirjeissä. Seuraavat tekstit perustuvat näihin kirjeisiin, ja kursiivisitaatit ovat suomennoksia Helenen viesteistä. 

Helmikuun alussa 1942 olivat Maja ja hänen uusi miehensä Atos Wirtanen tapaamassa Helene Schjerfbeckiä Loviisassa. He kauhistuivat hänen olojaan, sairaana ei saanut hoitoa, eivätkä sairaalatkaan auttaneet, ja päättivät että Helene on heti saatava sisämaahan ja parempaan hoitopaikkaan. Helene ihmettelee Stenmanin tyttären seuralaista, kansanedustajaa, miettiin että ihmiset puhuivat Majan entisestä miehestä - onko tämä nyt sitten uusi? Pian selviää totuus, kirjailija Wirtanen on Majan uusi aviomies.

Rouva R. on ollut suurenmoisen energinen - ja kiltti, hän toi minut torstaina autolla ja reellä lumen takia - niin vaikea hankkia kaikkia näitä! Osoite on Luontola, Nummela. ... Hyvä pensionaatti. (25.2.42)

Auto oli presidentti Rydin käytössä ollut musta Chrysler Imperial, rekisterinumero SA-1. Mukana oli presidentin adjutantti eversti Åke Slöör.

Ajattele, pikku rouva Rydman oli täällä taas, minulla on mukavaa hänen kanssaan, ja me pidämme samoista kirjoista, Mauriac, Mann, Balzac ja muita. Hänellä oli mukana Daumier-vihko jossa teksti oli Valéry-runoilijan. ... Rouva R. hankkii kaiken mitä haluan, ja tuo sen mukanaan. ... Rouva R. puhui minulle eräästä asiasta. (18.3.42)

Maja on ehkä kertonut asioistaan Helenelle. Tämä alkaa kiinnostua nuoresta naisesta, ja näkee hänen lävitseen niinkuin vanha nainen vain nuoremmastaan kykenee.

Rouva Rydman (hän kutsuu itseään yhä sillä nimellä pojan takia) oli täällä ja me pidimme samoista kirjoista. Hän lainasi munulle Estaunicin "L'assencion de Mr. Baslèvre" johon niin ihastuin - kohtalo kuljettaa meitä. Ja hän lainasi minulle Thomas Mannin "La Montagne magicue", hänellä oli se ranskaksi. ... Ja me pidimme toisistamme. Eilen oli rouva Stenman täällä. Hän [Gösta] ei uskalla lähteä niin rasittavalle matkalle vielä. Mitä huolenpitoa minusta, en voi edes kertoa kaikesta. ... Äiti ja tytär ovat kaksi rohkeaa. (maaliskuu -42)

Tillbedjan

I lysande purpur träden tillbedja dig, / och gräset i smaragd

breder längtande ut sin svalka / för din fot.

Den sömniga vinden / reser sig

och sträcker sina vita armar / efter höstens mogna frukt.

Dig till gåva / och offergärd.

Rouva Rydmanin viimeisin runo. (27.5.42)

Tämä runo on varmaan kirjoitettu Atos Wirtaselle. Se ei todellakaan ole kovin hyvä, kuten Helene itse myöhemmin sanoo. Runo on lähes kliseemäinen, väkinäisesti rakennettu, ja sen voi hyvinkin katsoa olevan velvollisuudentuntoinen lahja runoilijalta runoilijalle - mutta todellista tunnetta se ei sisällä eikä välitä. Helenen kirjeistä käy ilmi, että pariskunta ei enää kesällä juurikaan elänyt yhdessä, ja avioliitto raukesikin myöhemmin samana vuonna. Atos pysyi perheen ystävänä tämänkin jälkeen.Taiteilijana Wirtanen ei ollut järin hyvä, ei edes Majan veroinen, mutta filosofina merkittävämpi.  Hänen omakustanteena 1959 julkaisemansa kirja "Tekniken Människan Kulturen" on eräs ensimmäisistä vakavista tulevaisuustutkielmistamme.

Hannan piti ostaa minulle aamutakki, mutta rouva Maja ei pitänyt siitä - hän valitsi hyvin kauniin. Kun hän on ollut täällä, syön makeita niin että voin pahoin, ja luen niin että aivan väsyn. Hän hemmottelee minut piloille - miten tämä päättyy - huonosti - Hänen miehensä ei ole maalari, hän on kirjailija ja entinen Arbetarbladetin toimittaja, kirjoittaa siihen vielä. Hänen kirjansa kävi yli ymmärrykseni, se on yhtä "toisaalta, mutta taas" - se on kyllä kallellaan, sanoisin että ylikin sosialismin. Hän on miellyttävä puhuessaan ja on kyllä hyvin hieno - ihmiset ensin kyllä säikähtävät hänen ulkonäköään. ... Maja on hyvin virkeä, suloinen, lukee, kirjoittaa, mutta minusta hän on vielä lapsi, ne ovat aina nälkäisiä, minusta hän tekee sitä vielä. Minusta hänen pitäisi läytää elämänilo, pikaisesti. "De doman non che chertezza". (Hän on kerran ollut keuhkotautiparantolassa). Hän antaa liikaa. (28.5.42)

"Huominen ei ole varmaa"... Schjerfbeck näkee nyt Majan läpi hyvin selkeästi. Hän ei välttämättä tiedä James Bramwellista - tai jos Maja oli kertonut hänestä, kumpikaan ei voinut tietää mitä neljän vuoden kuluttua tulisi tapahtumaan. Nyt Schjerfbeck on sitä mieltä, ettei Maja vielä ole rakastanut oikeasti, ja toivoo nuoren ystävänsä voivan vihdoinkin heittäytyä elämäniloon. "Hän antaa liian paljon" on ehkä Schjerfbeckin terävänäköisin huomautus.

Rouva Majan kirja on parempi kuin se runo jonka hänen luvallaan lähetin. Siinä on joitakin asioita. 'Avsked' on kauhea. Siellä on jotain ajopuista. Jotain jonka luulen koetuksi - en vielä tiedä. Hän tulee sisarensa kanssa pian hän sanoo, sisarella on varmaan tylsää täällä. (29.5.42)

Olen vähän levoton, rouva Rydman kirjoittaa olevansa maalla Tukholman lähellä sisartensa kanssa, vanhemmat Tukholmassa - miksi mies ei ole maalla? (9.8.42)

Monena yönä olen uskonut sen olevan viimeiseni. Surullista, rouva Maja jättää meidät. Voisinpa maalata hänet, nuorena ja elämänhaluisena. Minusta on jotakin jota hänellä ei vielä ole ollut - ja minä sanoin "minusta Te ette vielä ole rakastanut" niin kamala olin. Hänellä on niin kiire. - Häntä varmaan tarvitaan siellä. (31.10.42)

Mitään en ole maalannut. "Tyttö ja sininen nauha" piironginlaatikossa. - Viikon on rouva R. ollut Ruotsista tulleen sisarensa kanssa täällä ja minulla on ollut aivan ihanaa. Miten hän haluaa puhella minun kanssani? (28.11.42)

Rouva Rydman ja hänen sisarensa Ruotsista olivat täällä 7 päivää, ... Me pehuimme kaiket päivät, kuinka hyvin kestivätkään seuraani, joskus melkein puolikymmeneen. Ja pari kertaa tuntui siltä ettän olisi selvästi edistynyt, tuo pikkuinen tyttö kuten minä hänet näen. Mutta yksi asia pilkottaa kaiken aikaa, myös runoissa, kuolema. ... He lepäsivät täällä, minä piirsin molempia, rouva R. onnistui paremmin, ei aivan näköinen, silmät eivät olleet ihan oikein, mutta hän halusi näyttää tuollaiselta. ... Rouva R. on niin nuori, etsii onneaan vielä - niin tekevät monet. (7.12.42)

Tällainen on se kuva, jonka Helene piirsi Majasta marraskuussa 1942. Helene piirsi Majan kasvot naamioksi, koska näki hänen olemuksessaan muutakin, kätkettyä. Jos tämä naamiomuoto oli se jonka Maja näki ja hyväksyi, hän itsekin tiesi että piilossa oli jotain muutakin.

Rouva Rydmania tarvitaan Tukholmassa. (7.2.43)

Rouva Rydman tulee Helsinkiin keväällä, pian. Hän tarjoaa sisartaan malliksi mutta minä en jaksa aloittaa monia. ... Rouva R. lähetti kirjoja - 'Klaga månde Elektra', O'Neill - minusta se oli huonoa seuraa. Ja modernia ranskalaista runoutta, se muistuttaa kubismia. Olenko liian väsynyt ja tyytymätön. Eikö saa pitää joistakin asioista joista jo kauan, kauan on pitänyt. (16.3.43)

Rouva Rydman on makuulla, yskii vähän, on noustava ylös kun puhelin soi, ja huushollin vuoksi. Lähettää minulle kirjoja. (25.4.44)

Rouva Rydman tuo paljon kirjoja, minä pidän yhdestä Saroyanista (The Human Comedy) sekä Graham Greenistä (Power and Glory). ... Nyt aion lukea Chestertonin kirjan 'St. Franciscuc', en pitänyt yhtä paljon 'Thomas av Aquino'-kirjasta kuin rouva Rydman. (2.8.44)

Pian tämän jälkeen Gösta ja Maja järjestivät Helenen Saltsjöbadeniin Ruotsiin viimeisiksi elinkuukausikseen. 

Schjerfbeck vierasti nuorta Majaa ensi alkuun, mutta pian naisten kesken syntyi ilmeisen läheinen suhde. Heillä olikin tavallaan paljon yhteistä. David Wilson analysoi heidän suhdettaan eräässä viestissään näin:

There are many interesting parallels between HS and MR. They both had traumatic, broken relationships with an Englishman. They both used French for communicating with the English lover. They were both dominated by Gästa Stenman. HS had very ambivalent feelings about Stenman, sometimes denouncing him as tyrant, at other times thankful for the financial security he gave to her. I think Maja must have been always in her father's shadow - why should he name her gallery 'Stenmans dotter' if that was not how he and others thought of her? In a sense both women were convalescents all their lives - an alternative title for the opera (eräs Wilsonin ja minun suunnitelma) might be Toipilaat.