Valeopettajia, -lääkäreitä ja jopa -lentäjiä on alkanut paljastua joka puolella. Media paisuttelee asiaa omalla tavallaan, mikä sekoittaa kysymystä entisestään. Seuraamissani blogeissa asiaa on tarkasteltu hyvin eri lailla. Rautarouva kärjistää asian jopa arveluun, että ammatteja ollaan kartellisoimassa, ja korostaa ettei muodollinen pätevyys välttämättä kerro mitään todellisesta pätevyydestä. Pro peruskoulu taas on yksiselitteisesti opettajarekisterin kannalla, ja kannattaa erikoiskoulutusta sellaisille aloille joissa käytetään paljon muodollisesti epäpäteviä opettajia.
Pulma on monitahoinen. Toisaalta on kysymys luottamuksesta, toisaalta käytännöstä. Helsingin yhtenäiskoulu oli yksityinen kokeilukoulu, jonka keskeisistäkin opettajista monet olivat muodollisesti epäpäteviä. Sen sijaan he olivat oman alansa ehdottomia asiantuntijoita, ja heistä tuli myös opettajina legendaarisia.
Jyrkkä kanta puoleen tai toiseen ei minusta tunnu kovin järkevältä. Selvät huijarit ja väärentäjät on epäilemättä syytä käräyttää, sillä semmoisesta on selviä lakipykäliä. Toisaalta muodollinen pätevyys ei aina takaa opettajan käytännöllistä kyvykkyyttä, joten jonkinlaista kohtuullista pitkämielisyyttäkin voisi joskus harrastaa.
Joillakin aloilla, varsinkin taiteen puolella kartellisoitumisen vaara on joskus ilmeinen. Erään nuoren säveltäjän töiden esittämistä yritettiin 60-luvulla estää vetoamalla siihen ettei hän ollut suorittanut muodollisia opintoja alan korkeakoulussa. Eksklusiivisuus on helposti käteen osuva ase kun taistellaan pienen ja kalliin taiteenalan asemista. Siinä käy helposti niin, että taideteoksen laatu ja merkittävyys jää sivuasiaksi, muodollisen tekosyyn jyräämäksi.
Vaikka monet asiat saavat median käsittelyssä vääristyneitä piirteitä, on silti hyvä että keskustellaan, vaikka reippaan lennokkaastikin. Maailma ei ole mustavalkoinen, herkkyys monenlaisille harmaasävyille on isoissa kysymyksissä olennaisen tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti