Silmä silmästä, apinan raivolla

Anonyymi-Aku, jota ehdin lainata kirjallisuusblogissa taannoin, kertoi kommentissaan käyneensä näyttelynavajaisissa, ja nähneensä siellä itseään kovin askarruttaneen taulun. Kuvauksesta kävi ilmi, että kysymyksessä oli Pirkka-Hämeen kuvataiteilijoiden näyttely Voipaalassa, ja se aprikoituttanut taulu on tässä:

Tämän Mikko Ylisen maalauksen Lex Talionis ("Sllmä silmästä") kuvasi minulle seinältä Ahti Karvonen; kiitos kuvaajalle. Kommentoija Aku kertoi ensimmäiseksi ahdistuneensa. Värit olivat levottoman kirkkaat, ja maalaustyyli melko naiivia, tunnelma oli sekava ja aggressiivinen. Mutta katseenvangitsijaksi kuvaan oli sijoitettu puolialaston nainen, joka sitten pani katsojan miettimään muitakin yksityiskohtia tarkemmin. Mutta miettimisen jälkeenkään kommentoija ei pitänyt taulusta.

Ylinen on tutkinut Hieronymus Boschinsa ja Brueghel seniorinsa töitä tarkoin. Hän on ottanut mukaan kaiken nykyajan kammotuksen. On saastuttava suurkaupunki, rajuilma, merihirviö, tulivuori, maanjäristys ja lentäviä vitsauksia taustalla, on tuotantoeläimen häkittämä ihmislauma, härän voittama matadori tai ratsastajan satulasta heittävä hevonen keskialueella, on pikkuötököitä ja matoja kaikenlaisia ponnistamassa nekin parhaansa.

Taulussa on luetteloituna suuri osa "päivittäisistä kauhuista" ("scare du jour"), sekä täytteenä aivan tavallista petoeläimen raatelua monina versioina. Jonkinlainen kompositiokin taulussa kaiken kaaoksen keskellä on. Mutta juuri tuo katseenvangitsija, nainen jota apina raiskaa takaa päin, on minun mielestäni ongelmallinen. Se tuo mukanaan porno- ja glamourteollisuuden kliseet, jotka kuitenkin jäävät toistumatta muualla taulussa. Se siis jää ikäänkuin tyhjäksi mainosmieliseksi katseen houkuttimeksi. Sen takaa ei paljastu oikeastaan mitään muuta kuin populistista kauhunhoentaa.

Taiteilijan raivo ihmiskuntaa kohtaan ei oikein realisoidu, vaan taulun voisi yhtä hyvin nähdä parodiana meidän mediaympäristöstämme. Raivon ilmaisu vaatii sekin kylmäpäistä artikulaatiota, ja sitä Ylisen taulussa mielestäni on liian vähän.

Taulussa on kuitenkin muutamia vahvoja kohtia. Oikeassa reunassa työntyy esiin norsunkärsä ja -jalka, ja ennen kaikkea vasemman alakulman välinpitämätön muovinen sarvikuono ja sen vieressä avainta nokastaan roikottava korppikotka ovat mainio kunnianosoitus Hieronymus Boschille. Juuri sellaista monimielistä ja arvoituksellista tyylittelyä kuva olisi saanut sisältää enemmän. Ja hurjana laukkaavaa mielikuvitusta. Nyt kuva jää vähän tyhjäksi, raivo ei tule jäsentyneenä ulos. Mutta Ylinen toi näyttelyyn silti kuvan, joka puhuttaa ja jää mieleen.

Panen tähän vertailukohdaksi Boschin maalauksen Viimeisestä tuomiosta. Muistutan vielä, että kuvaa klikkaamalla sen saa suurempaan kokoon.