torstai 18. elokuuta 2011

Alastomuus Tapaus Tampereella


Kun opetin Taideteollisessa 1960-luvulla, oli iltalehdistö ja sen skandaalihakuisuus vielä aivan lapsen kengissä. Kuitenkin jo silloin monia toimittajia kihelmöi ajatus lyödä rahoiksi ihmisten ahdasmielisyydellä. Ja saatiinhan muutama surkea "skandaalin" poikanen puristetuksi ulos. Eräs Kamerataiteen osaston vuosikurssi kuvasi itsensä alasti, huhu levisi toimittajien korviin, ja nämä lööppiä lyömään! "Alastomuustapaus" Taideteollisessa!

Joidenkin toimittajien tietoon oli tullut hurjempaakin. Alastomuutta esiintyi oppilaitoksessa jopa säännöllisesti! Jo 1. vuosikurssin viattomat oppilaat joutuivat piirtämään eläväämallia, ja samaa tapahtui myös kamerataiteen puolella. Eräs toimittaja, jota ei oltu päästetty näihin riettaisiin tiloihin, kyseli toivorikkaasti minultakin, näkyykö meidän tiloissamme alastomuustapauksia. Tietysti vastasin että yhtä mittaa, sehän kuuluu tähän työhön...

Nyt lehdistö on mässäillyt ilmaisutaitoon painottuvan Tampereen Yhteiskoulun viuhahduksella. Kauheaa, lukion ensimmäiselle luokalle tulleet joutuivat näkemään alastomien abien ohijuoksun! Jotkuthan saattoivat saada siitä elinikäisen trauman! Koskaan ei sielu enää tule puhtaaksi - jos se yksikin pojista olisi ollut vähän toisessa asennossa, olisi saattanut näkyä... vaikka mitä...

Koulua ja sen rehtoria on syytetty sairaiksi, melkein ihmispedoiksi. Oppilaita on vaadittu rangaistaviksi. Tämänpäiväinen Aamulehti yritti vielä raapaista kauhistuspurkin pohjalta jotain, mutta ei saanut kuin yhden palstan täytettä. Nettiversio yritti puhaltaa ilmaa liekkeihin julkaisemalla hulluimpia paheksuntoja. Raasut.

Sopiipa tässä kysyä, ketkä tässä oikeasti ovat sairaita? Ulkopuoliset ihmisetkö, joille asia ei mitenkään kuulu, mutta riehaantuvat pienimmästäkin syystä kauhistelemaan? Toimittajatko, jotka tietävät että ihmisten joukossa on aina näitä syötin nielaisevia ahdasmielikköjä, ja jotka kääntävät viimeisenkin kiven löytääkseen edes vilahduksen jonkun takapuolesta?

Yleensä käy niin, että yhteiskunnassa alun perin pienenä vähemmistönä olevat sairaat kauhistelijat pitävät asioista jatkuvaa meteliä, niin että normaalit ihmiset eivät jaksa sellaista loputtomiin kuunnella. Ja niin hörhöt saavat vähitellen vallan, säädöksiä ja valvontaa lisätään, kunne päästään aitoon amerikkalaiseen asetelmaan:

Siveysvalvojat olivat vahtineet eräänkin omakotitalon keittiön ikkunan takana, nähneet perheenisän tulevan alasti makuuhuoneesta kahvia keittämään, ja soittaneet välittömästi poliisin paikalle. Rautoihin pantu isäparka yritti todistaa kunnollisuuttaan: "Vannon että pieni tyttäreni ei ole koskaan nähnyt minua alastomana!"

Eivät alastomat ole sairaita, vaan heidän paheksujansa. Jotka muuten itse ovat ilki alasti vaatteittensa alla.

4 kommenttia:

  1. Kari, aivan yksinkertainen resepti:

    Jätä ostamatta ja lukematta sellaiset julkaisut, jotka alkavat etuliitteellä "Ilta-".

    Ostin viimeksi vuonna 2006, ja kun sain jälleen pahan mielen, päätin olla tukematta ns. pökälejournalismia.
    Silloinkaan, kun lähdettiin maaliskuussa 2010 kahden viikon ulkomailla olon jälkeen Suomeen, en koskenut lentokoneen istuimille laitettuun Pökäleviestiin.

    Briteillä Sun, meillä puolestaan Ilta- etuliitteiset.

    VastaaPoista
  2. Vaan minäpä luin täkäläistä Aamulehteä, joka tosin netissä sitten viittaili roskapainokseensa iLehteen. Aamulehti toimi kuten i-lehdet, tässä(kin) tapauksessa.

    VastaaPoista
  3. Leikkasin nurmikkoa omakotitalon etupihalla Pohjois _ Caroliinassa vuonna 1996. Leikkasin sitä 40 asteen helteessä yläruumis paljaana.

    Hyvin nopeasti minulle tuli selväksi se, että olin käyttäytynyt mauttomasti

    Siinä maassa miesten on käytettävä valkoisen kauluspaidan alla aluspaitaa myös helteellä, sillä muuten nisät voisivat näkyä

    Nuo Suomalaiset kauhistelut ovat todella jotain kummallista. Arvaan, että em. maasta tuo vaikutus on meille levinnyt

    Ps. tämä kommentointi onnistuu taas vain anonyyminä. Minun alustassani täällä koneella on joku vika.

    Tillman

    VastaaPoista
  4. Niin. Sama maa levittää pikkutyttöjen seksikästä pukeutumista ja täysin sairasta puritaanisuutta. Tekopyhyyttä ja kaksinaismoraalia.

    VastaaPoista