Talvisota on syttymäisillään Twitterissä

Brittiläinen historianopiskelija on ottanut tehtäväkseen 2. maailmansodan seuraamisen reaaliajassa mutta 72 vuoden viiveellä. Useita kertoja päivässä täydentyvä sivusto on tässä.

Parhaillaan tulee uutisia Puolasta. Ne eivät ole mitenkään kauniita. Saksalaisten julmuudet ovat sanoin kuvaamattomia. Toiset jalot veijarit riehuvat Itä-Puolassa. Suomenkin tilannetta seurataan:

Finns have just rejected USSR's diplomatic proposals- they see concessions as sign of Soviet weakness, despite Mannerheim warning otherwise (8.11.39).

Still no agreement in Finno-Soviet border talks. Molotov: "We civilians can't make progress; it's the turn of soldiers to have their say" (9.11.39)

Finnish army now fully mobilised along border with USSR: 337,000 men, but only 254,518 rifles. There are not enough uniforms or ammunition (10.11.39)

Soviet Commissar of Defence Voroshilov has ordered the Red Army to move into attacking positions along border of Finland. (11.11.39)

Käytyäni läpi vanhempieni ja lähisukulaisten laajaa kirjeenvaihtoa noilta ajoilta minussa vahvistui kirjoista saamani vaikutelma. Tilanne Suomessa oli lähes surrealistinen. Samoihin aikoihin kuin Ylimääräiset Harjoitukset alkoivat, hiukan ennen lokakuun puolta väliä, kehotettiin Helsingin ja muiden suurten kaupunkien siviilejä siirtymään turvaan maaseudulle.

Sukulaistaloon Lopelle siirryimme mekin, toista lastaan odottava äitini ja minä. Koulut suljettiin. Isä jäi kaupunkiin ja hänet liitettiin 13.10. perustetun Ässä-rykmentin upseeristoon. Tästä maineikkaasta rykmentistä tuli myöhemmin "Talvisodan hengeksi" nimetyn kansan sieluntilan symboli: Miehistö oli lähinnä työläispoikia Sörkasta, Kalliosta ja Vallilasta, upseeristo porvarillisesta Töölöstä, Munkkiniemestä ja Eirasta.

Rajalla oli vain vähäisiä suojajoukkoja, ja varsinainen "harjoitusväki" rakensi puolustuslinjaa, jota alettiin kutsua Mannerheim-linjaksi. Rajan suunnalta tuli kaiken aikaa rauhottavia viestejä. Ei täällä ole mitään hätää, tästä ei ryssä pääse yli. Evakkoon lähetetyt siviilit alkoivat tuskastua odotteluun, kun neuvottelut venäläisten kanssa venyivät venymistään. Marraskuun viimeisellä viikolla suurin osa väestöstä oli palannut kotiin, ja koulutkin avattiin uudelleen. Eihän sota voi millään syttyä, mehän neuvottelemme kaikessa rauhassa heidän kanssaan. Eihän kukaan nyt voi tehdä sellaista temppua että lähtisi hyökkäämään noin vain...

Perheemme oli kesän lopulla muuttanut ihanaan uuteen asuntoon Eiran mäellä. Sen kauniimpaa ja rauhallisempaa paikkaa ei ollut koko Helsingissä. Runsaan kuukauden ehdimme asua uudessa kodissa, kun tuli evakkokäsky. Ja marraskuun viimeisenä sunnuntaina me sitten palasimme kotiin. Kolme päivää siellä ehdittiin asua, kun aamuvarhaisella kaupungin ylle ilmaantui pommikoneita. Niitä kaupunkilaiset katselivat ihmeissään, kunnes pommit alkoivat räjähdellä. Totuus valkeni tuona torstai-aamuna 30.11. kaikille, järkyttävällä tavalla. Sitten alkoi joukkopako, jota vaikeutti autojen ankara puute. Seuraavana yönä onnistuimme pääsemään kauas kaupungista, aina Kauniaisiin saakka.

Neuvostoliiton hyökkäys oli törkeä teko, eikä jäänyt rankaisematta: maa erotettiin Kansainliitosta! Siitä huolimatta me olimme kuta kuinkin yksin ylivoimaista vihollista vastassa. Paljonpa hyötyä Kansainliitosta ja kansainvälisen lehdistön suuresta suosiosta ei ollut armeijalle, joka hupeni hupenemistaan, ja oli lähellä romahtamista kun rauha vihdoin saatiin. Paljon vihollinen ei ollut onnistunut alueita valtaamaan, mutta sen enemmän se sitten saikin neuvottelupöydässä. Toiseksi suurimman kaupunkimme Viipurin, ja valtavia alueita Karjalasta.

Tämän hirvittävän kokemuksen yhteydessä on jäänyt vähemmälle huomiolle se, että Stalin oli tehnyt sopimuksen surullisenkuuluisan "Terijoen hallituksen" kanssa uusista rajoista. Ne olisivat ulottuneet Aunukseen ja Vienaan asti. Lähes koko karjalainen alue olisi liitetty Suomeen, mikä Stalinin mukaan vastasi myös Suomen kansan ikuista toivetta.

Nyt, kun rajan toisella puolen palautellaan Stalinin mainetta ja arvoa, voitaisiin ehkä kysyä miten tuo Stalinin kaunis ajatus voitaisiin toteuttaa. Venäjän liityttyä kapitalistisen maailman osaksi siihen ei luulisi liittyvän mitään vaikeuksia. Eihän?