maanantai 21. marraskuuta 2011

Venäjä määrittelee Suomen alueellisen suvereenisuuden uudelleen


Talouselämä.fi on julkaissut asiakirjan ja kartan, josta käy ilmi, että Suomeen ei voida rakentaa normaalia maan kattavaa 4G-verkkoa, sillä noin kolmannes maamme pinta-alasta on Venäjän suoja-alueella. Tämä itänaapurin vaatima suoja-alue ulottuu noin sadan kilometrin päähän rajalta, se ulottuu lähes pääkaupunkiseudulle asti, ja sen alueella ovat Kotkasta lähtien Itä-Suomen kaupungit ja kunnat.

Talouselämän julkaisema asiakirja on karua luettavaa, ja sen voi lehden verkkosivulta klikata lukukelpoiseen kokoon.

Tiedossa on, että rajan takana Venäjä on kasvattanut hyökkäyspotentiaaliaan rajusti. Baltian maat ja Suomi kuuluvat tähän uuteen aktiiviin toimialueeseen. Samaan aikaan Suomi pyrkii kieltämään jalkaväkimiinat, jotka ovat pitkän rajan ainoa käytännöllinen puolustusväline.

Venäjä ei ole missään vaiheessa unohtanut, että Suomi ja Baltia on joskus kuulunut sen hallintaan. Aina silloin tällöin joku sikäläinen on möläytellyt asiasta, ohi suunsa ja sensuurin. Tuntuu siltä, että Suomeen kohdistuu Venäjän taholta isompi uhka kuin aikoihin, uhka jionka rinnalla 60-luvun 'noottikriisi' ja 70-luvun sotaharjoitushankkeet ovat pieniä.

Minua pelottaa, pelottaa todella. Mitään en toivo niin hartaasti, kuin että joku pystyisi luotettavin argumentein osoittamaan minun olevan väärässä.

5 kommenttia:

  1. No johann nyt on sebastian bach!

    Kyllähän se vähän niin, että tuon maan naapurina eläminen on vähän kuin olisi joku moottoripyöräkerho naapuritaloa asumassa.

    Kaikki touhut eivät miellytä, mutta sanomaan meneminen ei taida olla oikein järkevää, niillä kun on helapäitä ja puntareita vähän joka lähtöön...

    VastaaPoista
  2. H-j:llä oli vaikeuksia googlen kanssa. Näin hän halusi kommentoida:

    KR
    Nyt ei taijja enää auttaa lumitykkikään!
    Luulis näiden lukuisten venäläisten, jotka täältä asuntoja ostelevat, tarvitsevan toimivaa kännykkäverkostoa.

    (itellä ei oo kun lankapuhelin!)

    h-j

    VastaaPoista
  3. Äijä, nyt meidän kyllä pitäisi sanoa tiukasti vastaan. Tällä kertaa meillä on sentään jonkinlainen selkänoja. Naapurin nöyryys innostaa fascististakin valtiota lisävaatimuksiin, mutta luulisi sillä olevan jotain realismin tajuakin.

    VastaaPoista
  4. Jäänyt -42 syntyneeseen sotainvaliidin poikaan semmoinen jälkikuva, ettei se paremmaksi muutu, vaikka aika on uusi.

    iisi

    VastaaPoista
  5. No mutta liitytään sitten Natoon! Sielä ainakin turvatakuut löytyy.

    VastaaPoista