Herra Petterin seikkailuja 4
Herra Petteri kummituskellarissa
(Tekstin alla on selostus nimistä ja todellisista tapahtumista, jotka saattavat kiinnostaa erityisesti paikkakuntalaisia.)
1. luku
HERRA PETTERI AVAA POSTIAAN
Herra Petteri istui kirjoituspöytänsä ääressä ja selaili postiaan.
Yksityissalapoliisien Liitto. Kokouskutsu. "Blääh", ajatteli Herra Petteri. Emme aivan tarkasti tiedä, ajatteliko hän juuri "blääh", vaiko mahdollisesti "pöh!", mutta se oli varmaa ettei Herra Petteri halunnut lähteä ikävään kokoukseen, jossa kuitenkin puhuttiin vain siitä että salapoliisien palkkioita pitäisi korottaa. "Kaikkien ihmisten pitäisi tietysti tulla kohtuullisesti toimeen", hän aina sanoi, "mutta en minä ainakaan tee tätä työtä vain sen vuoksi että tulisin rikkaaksi", hän aina myös lisäsi.
Sherlock Holmes -yhtiön sensaatiomainen uutuus! Sormenjälkien automaattiskanneri, joka hipaisemalla heti selvittää kaikki jäljet - hinta vain 50000€! ... "No juu, olisihan se aivan hauska lelu", Herra Petteri ajatteli, "mutta on vähän kallis". Hän mietti vähän aikaa. "Saisipa sellaisen automaattiskannerin, joka kertoisi kaikista asioista, ovatko ne totta!" Sitten hän mietti vielä vähän aikaa, ja päätyi tällaiseen ajatukseen: "Mutta olisiko oikeastaan kovin hauskaa, että aina tietäisi mikä on totta? Miten kävisi jouluna, kun pukin tullessa automaattiskanneri alkaisi aina hurjasti piipittää?". Vähän myöhemmin hän ajatteli vielä, että "oikeastaan on aika mahdotonta ajatella, että kaikki maailman asiat olisivat joko totta tai valetta. Onhan sellaisiakin asioita jotka ovat melkein totta... kuten esimerkiksi keijukaiset". Ja sitten Herra Petteri punastui, mutta aivan vähän.
Rakas Herra Salapoliisi Herra Petteri... "Jaha, seitsemästoista kirje opettaja Lempi Hienoselta. Minä olen jo vastannut hänelle, etten missään tapauksessa aio mennä naimisiin hänen kanssaan!" Herra Petterin suupieliin tuli kireä ilme, ja hän sanoi yllättävän kovaan ääneen: "Enkä senpuoleen kenenkään muunkaan kanssa!". Ja hän heitti kirjeen avaamattomana jätepaperilaatikkoon.
Kutsu. Teidät kutsutaan Roivaalan kartanon uuden näyttelyn avajaisiin. Taiteilija Nikolai Armstein avaa lapsille kummitusnäyttelyn. "Muistaakseni naapurin pikkutyttö kertoikin tuosta näyttelystä jokin aika sitten. Hän on itse tehnyt sinne jonkinlaisen kauhupiirroksen", Herra Petteri muisteli, ja päätti siitä paikasta lähteä avajaisiin - varsinkin kun kävelymatkaa kartanoon ei ollut edes kilometriä.
2. luku
KUMMITUSNÄYTTELYN AVAJAISET
Roivaalan kartanon puisto oli valaistu kynttiläliekein, ja niiden ympärillä oli monen värisiä silkkipaperista tehtyjä varjostimia, jotka heittivät puistoon salaperäisiä värikkäitä varjoja. Itse kartano oli valaistu niin, että sen julkisivu näytti pahaenteisen synkältä.
Joka suunnalta kartanoon virtasi lapsia, joista useimmat taluttivat mukanaan vanhempiaan. Jotkut vanhemmista olivat sen näköisiä, että he ilmeisesti ajattelivat mielessään: "Onkohan tämä nyt oikein lapsille sopivaa?"...
"Tervetuloa Herra Petteri!" huudahti kartanon johtajatar Maisa Hyppilä. "Tässä on itse taiteilija Nikolai Armstein!", hän lisäsi. "Peive!", sanoi taiteilija Armstein, "hauska ette te tule minu neittely! Mine toivo ette te kauhistu kovasti!" Ja sitten taiteilija Armstein ilmeisesti hymyili - ainakin Herra Petteri arveli niin.
Taiteilija Armstein oli näet kovasti pelottavan näköinen. Hänen kasvonsa oli maalattu niin kauhistuttaviksi, että olisi luullut hänen nousseen suoraan haudasta jonkinlaisena 'elävänä ruumiina'. Lisäksi taiteilija Armstein näytti olevan kovin hermostunut. Hänen silmänsä pälyilivät joka suuntaan, ja hän oli sen näköinen että olisi voinut luulla hänen toivoneen olevansa juuri nyt jossain aivan muualla.
"Hei!", sanoi joku Herra Petterin takana. Petteri käännähti ja tunsi heti kaksi poikaa Harjunsyrjän koulusta. "Minä olen Sakari ja tuo on Matti", sanoi toinen pojista, "me olemme vähän nuuskineet paikkoja, ja täällä on kyllä nyt tapahtumassa jotain hyvin kummallista". "Hehheh", sanoi Herra Petteri, "no aivan varmasti!" Pojat aikoivat jatkaa, mutta vaikenivat heti, sillä Petterin luo juoksi kaksi tyttöä innokkaasti pälpättäen.
"Henna ja Liisa!" huudahti Herra Petteri. Tytöt olivat siskoksia, ja Liisa juuri se naapurin pikku tyttö, joka oli jättänyt vaaleanpunaisen taskupeilin Petterin oven eteen silloin keväällä, juuri ennen kuin Petteri joutui ratkaisemaan Harjunsyrjän koulun kadonneiden esineiden arvoituksen. "Täällä on meidänkin piirustuksia seinällä", tytöt touhusivat. "Taiteilija pyysi meitäkin tekemään kummituskuvia!"
"Hienoa", sanoi Herra Petteri, "kohta saamme nähdä mitä olette piirtäneet". Samassa johtajatar Maisa Hyppilä taputti käsiään: "Arvoisa yleisö! Siirtykäämme sisään, sillä nyt alkavat kummitusnäyttelyn avajaiset!"
Kaikki siirtyivät kartanon suureen saliin. Maisa Hyppilä taputti uudestaan käsiään: "Arvoisa yleisö, minulla on kunnia esitellä teille kuuluisa taiteilija Nikolai Armstein, joka kertoo nyt tästä näyttelystä ja siitä kuinka se on syntynyt".
Kaikki odottivat ja kurottelivat kaulojaan nähdäkseen hurjannäköisen taiteilijan, mutta häntä ei näkynyt missään. "Nikolai, Nikolai", huuteli Maisa Hyppilä. Mutta miestä ei näkynyt.
Äkkiä Henna ja Liisa tupsahtivat Herra Petterin luo. "Herra Petteri, Herra Petteri, meidän kummituskuvat on viety! Tule katsomaan!"
Toden totta. Seinällä oli monta riviä lasten piirroksia, mutta keskellä ammotti kahden kuvan aukko. "Tämäpä kummallista", sanoi Herra Petteri, "Kuuluukohan tämäkin avajaisten ohjelmaan?"
Maisa Hyppilä porhalsi Petterin luo. "Taiteilijaa ei löydy mistään. Hän on kadonnut kuin maan nielemänä", hän sanoi huolissaan, "Täällä on nyt menossa jotain hyvin kummallista." "Niin sanoivat ne kaksi koulupoikaakin", Petteri mutisi, ja katseli ympärilleen. Mutta poikia ei näkynyt missään.
3. luku
HERRA PETTERI SÄIKÄHTÄÄ
"Onko koko kartano tutkittu", Herra Petteri kysyi johtajatar Hyppilältä. "On kyllä", tämä vastasi, "- muttei kellari!", hän sitten huudahti. "Mennäänpä sitten kellariin", Herra Petteri sanoi, "voisitko näyttää tietä?"
"Hyvä yleisö, tutustukaa nyt näyttelyymme! Me käymme hakemassa taiteilija Armsteinin", Maisa Hyppilä kuulutti. Ja sitten hän ja Herra Petteri avasivat kellariin vievän oven. Siihen oli kiinnitetty pieni lappunen johon oli piirretty pääkallon kuva, ja sen alla oli kaksi sääriluuta ristissä.
Portaat olivat jyrkät, ja niitä valaisivat vain askelmien reunoille sijoitetut kelmeän vihertävänhohtoiset pahvisuikaleet. "Fosforimaalia", ajatteli Petteri. Myös alhaalla kellarissa oli melkein pimeää. Siellä täällä seinillä oli kelmeästi hohtavia nuolenkuvia, jotka ilmeisesti heijastivat valonsa muutamista hyvin himmeinä hohtavista sähkölampuista. Petteri ja Maisa Hyppilä kulkivat varovaisesti käsillään tunnustellen eteenpäin.
Äkkiä Petteri tunsi kasvoillaan inhottavasti luikertelevia lonkeroita. Hän huitaisi kädellään, mutta samassa kuului jostakin kaameantuntuista naurunrähätystä. Herra Petteri vilkaisi naurun suuntaan, mutta silloin voihkaisi Maisa Hyppilä: "Katso!"
Herra Petteri käänsi päätään, ja näki muurissa olevasta aukosta kaksi ilmiselvää hohtavaa kummitusta. Ne hohtivat kelmeää valoa, niillä oli pyöreä pää ja siinä kaksi mustaa pyöreää silmäaukkoa. Kummitukset liikkuivat nopeasti eteenpäin, ja katosivat äkkiä. Samassa välähti kirkas valo, joka sokaisi Petterin ja Maisan silmät. Hetken kuluttua Herra Petteri kuiskasi: "Minä en näe vieläkään yhtään mitään. Lamput ovat varmaan sammuneet".
"Mennään takaisin ja haetaan taskulamppuja", kuiskasi Maisa Hyppilä, ja Herra Petteri oli samaa mieltä. Hänkin oli hiukkasen säikähtänyt. Kummituskellari tuntui liiankin todelliselta...
Mutta miten löytää kellarin portaat? Pilkkopimeässä Herra Petteri ja Maisa Hyppilä tunnustelivat ja hapuilivat käsillään. Ne osuivat silloin tällöin seiniin, jotka tuntuivat milloin pehmeiltä, milloin kylmän limaisilta. Lopulta portaat löytyivät, ja varovasti, askel askelelta he nousivat niitä. Ovelle tultuaan he huomasivat, ettei se auennut.
Herra Petteri ja Maisa Hyppilä saivat hakata oveen ja huutaa apua pitkän tovin, ennenkuin joku tuli toiselle puolen, räpisteli sitä hetken, ja avasi sen lopulta.
4. luku
HERRA PETTERI TUTKII UUDESTAAN KELLARIA
JA LÖYTÄÄ KUMMALLISIA ASIOITA
"Mitä on oikein tapahtunut?", kysyi oven avannut mies. Hän oli kartanon pehtoori Johannes Korvala, Herra Petterin hyvä ystävä.
"Kuka on pannut oven säppiin ulkopuolelta?", kysyi Herra Petteri tuikeasti. "En minä vaan tiedä", vastasi Johannes. Petteri oli vihainen: "Joku on tullut äskettäin tästä ovesta ulos! Kuka?"
Kun Johannes Korvala ei osannut tuohon vastata, Herra Petteri selitti äskeiset tapahtumat nopeasti, ja sanoi sitten:
"Nyt haetaan pari oikein vahvaa taskulamppua ja tutkitaan kellari perin pohjin. Ja sinä Maisa", Petteri kääntyi johtajattaren puoleen, "sinä menet juhlayleisön joukkoon ja yrität viihdyttää heitä. Parempi on, ettei synny minkäänlaista paniikkia. Ja soita jossain välissä nimismiehelle ja pyydä häntä ottamaan pari miestä mukaansa ja tulemaan tänne".
Pehtoori Korvala lähti etsimään taskulamppuja, mutta Herra Petteri huomasi Hennan ja Liisan, jotka melkein tuhersivat itkua, ja kysyi heiltä: "Mitä teidän piirustuksenne oikein esittivät?"
"Me piirrettiin kummituslinnan kellari. Siellä seinässä oli irtonainen kivi ja sieltä tuli kummitus", tytöt selittivät. "Itsekö te sen aiheen keksitte?", kysyi Herra Petteri. "Joo...", epäröi Henna. Mutta pikkusisko tunnusti: "Ne pojat puhuivat semmoisia, Sakari ja Matti".
"Tämä on hyvin mielenkiintoinen asia", Herra Petteri mutisi, mutta samassa pehtoori Korvala saapui kaksi tehokasta taskulamppua käsissään. "Me menemme nyt kellariin", Petteri sanoi, "ja sinä vartioit tätä ovea, kunnes me palaamme", hän sanoi lähistöllä innokkaasti tähtäilevälle lehtivalokuvaaja Selkälahdelle. "Voit saada hyviä kuvia tänä iltana", hän sitten lisäsi, "älä lähde tästä minnekään, ja kuvaa kaikki jotka tälle ovelle tulevat!".
Niin pehtoori ja salapoliisi laskeutuivat kellarin portaita. Lamppujen kirkkaassa valossa näkyi selvästi, miten taiteilija Armstein oli kiinnittänyt seinille monenlaisia pintoja, munakennoja, karhunvillaa, mustaa muovikalvoa ja lattiaharjojen harjasosia. Sitten Herra Petteri näki, mikä hänen kasvojaan oli hipaissut: kokonainen rykelmä katosta roikkuvia pehmeitä kumisia leikkikäärmeitä.
Samassa rähähti taas tuo kaamea nauru. Herra Petteri osoitti pehtoorille lattiassa olevaa lautaa, josta lähti johtoja seinälle. "Jossain on nauhuri tai sen tapainen", hän kuiskasi. Sitten miehet tulivat muurinaukon luo. Sen takana näytti olevan toinen käytävä, mutta se oli rakennettu suurista luonnonkivistä, ei tiilistä kuten se missä Petteri ja pehtoori nyt seisoivat.
"Tuossa ei kyllä ennen ollut minkäänlaista aukkoa", kuiskasi pehtoori. Herra Petteri nyökkäsi. "Sinne meidän on nyt mentävä. Näin siellä jotain kummallista", hän kuiskasi.
Suurella vaivalla Herra Petteri ahtautui aukosta sisään. Pehtoorilta se kävi paljon helpommin, nuorempi ja solakampi kun oli. Uusi käytävä johti pienelle oviaukolle, jonka takana oli kivistä holvattu kammio. "Vai näin olivat asiat", kuiskasi pehtoori Korvala, "olenkin ihmetellyt mitä näiden seinien takana oikein on. Kellari on aivan liian pieni itse taloon verrattuna..."
Miehet kömpivät kammioon, josta löyhkäsi ummehtunut kostea haju. Petteri huomasi heti, että lattialla oli jokin vaalea kasa. "Vai niin", hän mutisi, "tässä ovat meidän kummituksemme..." Lattialla oli mytyssä kaksi paperilakanaa, joihin kumpaankin oli leikattu kaksi pyöreää munankokoista reikää. "Lyönpä vetoa että nuoret herrat Sakari ja Matti ovat käyneet täällä... ja ehkäpä myös taiteilija Armstein...", Petteri kuiskasi. "Ja sitä paitsi tämä kammio on satojen vuosien ikäinen", hän sitten lisäsi.
Sitten miehet tutkivat kammion seinää. Se tuntui olevan täysin ehjä, kunnes Herra Petteri kiinnitti huomionsa pariin kiveen jotka ulkonivat seinästä muutaman sentin. "Katsotaanpa, irtoavatko nämä kivet", Petteri mutisi, ja tarttui kiven reunoihin. Kivet liikahtivat yllättävän keveästi, irtosivat lopulta, ja putosivat kammion maalattialle. Niiden takaa paljastui kapea ja matala kivestä ladottu käytävä. "Tuolla on arvoituksen ratkaisu", Herra Petteri kuiskasi. "Mennään!"
(Jatkuu)
_______________________________________________________
Kertomuksessa esiintyvät paikannimet ovat Haukkaharju (Sääksmäki), vierekkäiset kartanot Parpola ja Roivaala (Rapola ja Voipaala). Parpolan (Rapolan) muinaislinna. Harjunsyrjän (Huittulan) raitti, ikivanha maantie Sääksmäen kirkonseudun ja Ritvalan kylän välissä. Harjunrinteen (Harjunsyrjän) koulu, Rauhalan koulu, joka perustettiin jo 1860-luvulla.
Maisa Hyppilä (Maria Laukka, Voipaalan taidekeskuksen johtaja 1989-2003).
Nikolai Armstein (Alexander Reichstein, taiteilija jonka lapsille rakentama kummitusnäyttely oli 1990-luvulla).
Johannes Korvala, pehtoori (Jussi Kuuliala, Rapolan kartanon isäntä, joka työskenteli myös Voipaalan talonmiehenä).
Stiernkorsin eli Särkilaxin ikivanha suku, jonka yksi pappisedustaja ja hänen voutipoikansa saivat lähes kokonaan valtaansa, ja perustivat kartanot ikivanhojen kylien tilalle).
Sääksmäki oli Hämeen ikivanha keskuspaikka, jossa maanviljelystäkin harjoitettiin jo lähes 3000 vuotta sitten, ja joka oli myös muinaisuskonnon keskus. Vieläkin vietetään helkajuhlaa Ritvalassa, ja sen helkavirret tallennettiin jo 1800-luvun alussa. Varmaa on, ettei kaikkia alueen muinaissalaisuuksia vieläkään ole löydetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti