Herra Petteri kummituskellarissa II

Herra Petterin seikkailuja 4

Herra Petteri kummituskellarissa (jatkoa) 

5. luku

HERRA PETTERI LÖYTÄÄ KAKSI KUMMITUSTA

Herra Petteri ja pehtoori Korvala etenivät selkä köyryssä pitkin maanalaista käytävää. Jonkun ajan kuluttua pehtoori kuiskasi: "Meidän täytyy nyt olla vanhan navetan alla". Käytävä laajeni vasemmalle päin, ja kun Petteri vilkaisi siihen suuntaan, hän näki ylös johtavat portaat - mutta jotain muutakin.

"Tässä ovat meidän kummituksemme", hän sanoi, ja osoitti kahta maassa makaavaa myttyä. Ne osoittautuivat kahdeksi pojaksi; heidän kätensä ja jalkansa oli sidottu, ja suut oli tukittu tiukalla tarranauhalla.

Herra Petteri ja pehtoori vapauttivat pojat nopeasti, ja Petteri sanoi heille: "Nyt juoksette nopeasti takaisin päärakennukseen, ja jos nimismies on jo tullut paikalle, kerrotte heille vain sen että kukaan ei saa poistua talosta". Sitten hän lisäsi tuikeasti: "Herra Petteri käskee näin!"

Kauhusta vapisevat pojat lähtivät täyttä vauhtia juoksemaan takaisin, mutta Herra Petteri sanoi: "Ylös navettaan ei nyt kannata yrittää!". Ja niin hän ja pehtoori Korvala jatkoivat hankalaa etenemistään yhä kapeammaksi muuttuvaa käytävää pitkin.

Lopulta Herra Petteri ja pehtoori Korvala huomasivat, että käytävä oli sortunut melkein umpeen. Vain pieni aukko johti jonnekin pimeään. "Me tulemme nyt Parpolan muinaislinnan alle", pehtoori kuiskasi. "Jassoo", ähkäisi Petteri, "ja sinne meidän nyt ilmeisesti täytyykin ryömiä".

6. luku

MUINAISLINNAN SALAISUUS

Miehet ryömivät aukosta sisään, ja etenivät sitten kumarassa pitkin uudestaan laajentuvaa maanalaista käytävää, jota ainakin siellä täällä oli tuettu suurilla luonnonkivillä ja hirsillä. Hetken kuluttua käytävä laajeni, ja äkkiä miehet huomasivat tulleensa suureen luolaan.

"Me olemme nyt muinaislinnan alla", kuiskasi pehtoori Korvala. Herra Petteri osoitti lampullaan joka suuntaan, ja totesi että luolasta lähti muutamia käytäviä ylöspäin. Ne kaikki olivat kuitenkin umpeen sortuneita, hän hetkeä myöhemmin totesi. 

"Kuuntele!", huudahti Johannes Korvala, "tuolta kuuluu valitusta!"

Miehet menivät äänen suuntaan, ja löysivät maassa makaavan sidotun olennon. Sen kasvot oli maalattu pelottavan näköisiksi, mutta Petteri tunnisti hänet heti taiteilija Armsteiniksi. Herra Petteri sanoi pehtoorille:

"Johannes, vapauta taiteilija heti, ja vie hänet takaisin kartanolle!"

Näin tapahtui. Mutta sitten Herra Petteri ryhtyi tarkastelemaan suurta vaaleaa kiveä joka ulottui luolan kattoon asti ja näytti kannattavan sitä. Kiveen oli raaputettu jotain merkkejä, ja Petteri huomasi hetken päästä että merkit olivat hyvin saman kaltaisia kuin muinaisten viikinkien riimut. Petteri tavasi: "Jo...mal...an..." Samassa hän kuuli ääntä.

Se olikin Johannes Korvala, joka hengästyneenä tuli käytävää myöten takaisin Petterin luo. Tämä sanoi:

"Johannes, palaa takaisin sinne navetan tienoille. Ja odota minua siellä. Odota ainakin puoli tuntia. Jos minä en tule takaisin, hälytä nimismies sinne ja koko poliisikunta!"

7. luku

PEHTOORI JOHANNES KORVALA ODOTTAA

Johannes Korvala palasi käytävää takaisin muutamia kymmeniä metrejä, kunnes tuli sen käytävänhaaran luo joka ilmeisesti vei ylös vanhan navetan tienoille. Hän ryhtyi ajankulukseen tutkimaan ylös vieviä portaita. Ne olivat pahasti rapistuneet, kivilaatat olivat vinksin vonksin, ja niitä pitkin oli koko lailla vaikea kivuta. Koko käytävä oli joskus muinoin sortunut, niin että ylös ei päässyt kuin muutamia metrejä. 

Johannes arveli, ettei hänen ollut turvallista ruveta kaivamaan tuota käytävää, ja oli juuri palaamaisillaan takaisin, kun hänen katseensa osui kiveen, johon oli aivan selvästi kaiverrettu jotain merkkejä. Niissä oli tähti ja risti. "Tähtiristi...", mietti Johannes, ja muisti yhtäkkiä ruotsinkielisen sanan "stjernkors" - eikös näitä tienoita hallinnutkin muinoin aatelinen suku joka kutsui itseään "Stiernkorseiksi"?

Stiernkorsit - aivan oikein, Johannes mietti, nehän omistivat sekä Roivaalan että Parpolan joskus satoja vuosia sitten. Ja ne ovat käyneet tässä käytävässä silloin muinoin. Hekö tämän onkalon ovat kaivaneet? Ja ovatko he käyneet siellä muinaislinnan allakin?

"Stiernkorsit olivat tavattoman rikkaita", muisteli Johannes. "Ehkäpä he löysivät täältä aarteen", hän sitten päätteli. "Senpä vuoksi he pystyivät niin nopeasti hankkimaan itselleen näiden kylien kaikki talot, ja tekemään niistä kartanonsa". 

Johannes mietti juuri kirjoittavansa ikivanhan pitäjän historian uudelleen, kun hänen ajatuksensa keskeytti taskulampun valokeila. Sen perässä puhisi hikinen Herra Petteri, jonka kasvot olivat aivan kalpeat.

"Äkkiä takaisin", Herra Petteri puhisi. "Ja tämä käytävä on pian lapioitava umpeen!", hän sitten lisäsi.

8. luku

HERRA PETTERI ESITTÄÄ KUMMALLISIA VÄITTEITÄ

Kun pehtoori Johannes Korvala ja Herra Petteri astuivat ulos kartanon kellarinovesta, he näkivät säikähtyneen väkijoukon joka tuijotti näitä kahta pölyistä ja hiekkaista olentoa kuin kummitusta ikään.

"Ovatko kaikki vielä täällä?", Herra Petteri karjaisi. "Haluan herra taiteilijan ja ne kaksi poikaa heti luokseni!"

Taiteilija Armsteinin kasvoilta olivat kauhumaalaukset valuneet epämääräisiksi töhryiksi, ja pojat Sakari ja Matti olivat niin kauhistuneen näköisiä, että heitä itseään olisi voinut luulla kummitusnäyttelyn esineiksi.

"Te ette nyt puhu mitään!" Herra Petteri määräsi. "Kutsukaa nimismies paikalle!", hän sitten lisäsi. Nimismies tuli ja vakuutti ettei kukaan hänen tietääkseen ollut poistunut kartanolta. "Paitsi tietysti apulaiskaupunginjohtaja, jolle tuli kova kiire toiseen tilaisuuteen", hän lisäsi.

Herra Petteri sanoi: 

"Lähettäkää poliisit apulaiskaupunginjohtajan perään. Vangitkaa hänet syytettynä kidnappauksesta tai mistä vain ikinä keksittekin."

Maisa Hyppilälle hän sanoi: "Avajaisjuhlallisuudet saavat jatkua. Kaikille kakkua ja juotavaa! Mutta kellari täytyy nyt pitää suljettuna!"

9. luku

HERRA PETTERILLÄ ON MERKILLISTÄ SANOTTAVAA 

Näyttelyväki söi kakkua ja joi mehua, taiteilija Armstein istui sivuhuoneessa yrittäen rauhoittua, mutta johtajatar Hyppilä, pehtoori Korvala, nimismies, ja pojat Sakari ja Matti tungeksivat Herra Petterin ympärillä ja vaativat tätä selittämään, mistä oikein oli kysymys.

Herra Petteri kertoi: "Apulaiskaupunginjohtaja oli jossakin vaiheessa, varmaankin putkitöitten yhteydessä huomannut, että kartanon kellarista lähti ikivanha salakäytävä. Hän oli kuullut tarinoita Stiernkorsien aarteesta, ja yritti löytää sen. Pahaksi onneksi taiteilija Armstein ja pojat tulivat myös kellariin näyttelyä rakentamaan, ja huomasivat irronneet kivet. Apulaiskaupunginjohtajalle tuli paniikki: hänen salainen suunnitelmansa oli vaarassa paljastua ennen aarteen löytämistä, ja niinpä hän hädissään vangitsi sekä pojat että taiteilijan".

"No, oliko siellä aarre?", tivasivat muut.

"Oli", sanoi Herra Petteri hiljaa. "Oli siellä, mutta aivan erilainen kuin Stiernkorsit muinoin tai apulaiskaupunginjohtaja nyt luulivat. Ei kultaa, ei jalokiviä. Siellä on sellainen aarre, etten haluaisi edes muinaistutkijoiden menevän sitä vielä katsomaan. Minä pyydänkin nyt, että Johannes muuraa kellarista lähtevän käytävän visusti ja huomaamattomasti kiinni. Ja sitten kukaan ei kerro näistä asioista eteenpäin!"

"Mutta mitä me teemme apulaiskaupunginjohtajalle?", kysyi nimismies. "Mistä me häntä syytämme?"

"On ehkä sittenkin parempi, että apulaiskaupunginjohtaja lähtee paikkakunnalta vapaaehtoisesti. Voittehan te uhata häntä vaikka syytteellä laittomasta vangitsemisesta", sanoi Herra Petteri.

"Ei tätä nyt voi jättää tähän", sanoi nimismies tiukasti. "Koko asia pitää selvittää perin juurin!"

"Se aarre on näkymätön", tivahti Herra Petteri. "Sinne ei enää mene KUKAAN!", hän puuskahti. ”Ja siksi on parempi ettei asiasta enää puhuta yhtään mitään!”, hän lisäsi.

10. luku

HERRA PETTERI ON ENSI KERTAA ELÄMÄSSÄÄN IHAN OIKEASTI AIVAN YMMÄLLÄ

Herra Petteri oli niin päättäväinen ja tosissaan, että Maisa Hyppilä ja nimismies hillitsivät itsensä, eivätkä jatkaneet kyselemistä. Johannes Korvala ymmärsi ainakin osan siitä mitä Herra Petteri oli sanonut, vilkaisi poikiin ja kysyi hiljaa:

"Ehkä olisi hyvä, että minun avukseni tulevat vain nämä pojat, eikä kukaan ulkopuolinen".

"Tehdään niin", sanoi Herra Petteri, ja lähti syömään kakkua.

Mutta pojat katsoivat Johannesta ja poistuvaa Herra Petteriä ihailevin silmin, ja vannoivat mielessään, että he kyllä pystyvät säilyttämään salaisuuden josta vain viisi ihmistä jotakin tiesi - tai kuusi, jos se apulaiskaupunginjohtaja otettiin huomioon.

Kotiin palattuaan Herra Petteri ei saanut nukutuksi. Hän oli nähnyt jotakin satojen ja taas satojen vuosien takaa, ja se askarrutti häntä. Muinaislinnan alla oli ilmiselvästi muinainen pyhäkkö, ehkäpä sellaisten ihmisten viimeiseksi turvapaikakseen kaivama, jotka halusivat ylläpitää vanhaa uskoansa metsän, veden, kivien ja kaikkien elollisten olentojen henkiin. Heidän esivanhempansa olivat uskoneet niihin lukemattomien sukupolvien ajan, ja he itsekin pitivät näitä uskomuksia pyhinä. He olivat eläneet rauhassa ja sopusoinnussa luonnon ja ympäristön kanssa, Herra Petteri ajatteli.

Sitten Herra Petteri ilmeisesti kuitenkin nukahti. Aamulla herätessään hän nimittäin muisti unenpätkän, jossa jokin epämääräinen ihmisolento, aivan samanlainen jonka hän oli nähnyt linnavuoren uumenissa, lähestyi häntä ja sanoi:

"Kiitos, että halusit suojella meitä!"

Herra Petteri hieroi silmiään, ja kun hän vihdoin pääsi unestaan irti, hän vilkaisi pieneen pyöreään taskupeiliinsä. "Teinköhän minä nyt oikein?", hän kysyi peililtä. Hän oli näkevinään peilissä vilahduksen tutusta keijukaisesta, joka hymyili, ja katosi sitten.

(Loppu)

____________________________________________________________

Kertomuksessa esiintyvät paikannimet ovat Haukkaharju (Sääksmäki), vierekkäiset kartanot Parpola ja Roivaala (Rapola ja Voipaala). Parpolan (Rapolan) muinaislinna. Harjunsyrjän (Huittulan) raitti, ikivanha maantie Sääksmäen kirkonseudun ja Ritvalan kylän välissä. Harjunrinteen (Harjunsyrjän) koulu, Rauhalan koulu, joka perustettiin jo 1860-luvulla.

Maisa Hyppilä (Maria Laukka, Voipaalan taidekeskuksen johtaja 1989-2003).

Nikolai Armstein (Alexander Reichstein, taiteilija jonka lapsille rakentama kummitusnäyttely oli 1990-luvulla).

Johannes Korvala, pehtoori (Jussi Kuuliala, Rapolan kartanon isäntä, joka työskenteli myös Voipaalan talonmiehenä).

Stiernkorsin eli Särkilaxin ikivanha suku, jonka yksi pappisedustaja ja hänen voutipoikansa  saivat Sääksmäen lähes kokonaan valtaansa, ja perustivat kartanot ikivanhojen kylien tilalle). Voipaalan alla on satoja vuosia sitten rakennettu holvattu kellari, jonka kohdalla luultavasti on muinainen kalmisto. 

Sääksmäki oli Hämeen ikivanha keskuspaikka, jossa maanviljelystäkin harjoitettiin jo lähes 3000 vuotta sitten, ja joka oli myös muinaisuskonnon keskus. Vieläkin vietetään helkajuhlaa Ritvalassa, ja sen helkavirret tallennettiin jo 1800-luvun alussa. Varmaa on, ettei kaikkia alueen muinaissalaisuuksia vieläkään ole löydetty.