Välillä tunnen itseni jonkinlaiseksi muinaisukoksi, joka nuotion lämmössä kertoo nuorille hiuksianostattavia tarinoita muinaisista ajoista. Niin kummallisia olivat entiset ajat, että nuorten on vaikea uskoa kuulemaansa.
Jyväskylän Kesät olivat 1960-luvulla kahden tyystin erilaisen kulttuurin törmäyspaikka. Kaupunki täyttyi asukkaiden kauhuksi helsinkiläisistä, ja siinä oli tottavie kestämistä. Ties mitä skandaaleja odottaa nurkan takana!
Eräänä kesäiltana Valtakatu oli Kirkkopuiston tienoilla aivan autio. Vain yksi mies käveli minua vastaan, ja hän osoittautui Tuomas Anhavaksi. Jäimme kadunkulmaan juttelemaan, ja tapamme mukaan siinä kuluikin melkoisesti aikaa. Huomasin, että passipoliisi tarkkaili meitä kauempaa, teki sitten päätöksensä, tuli luo ja lausui jylhällä äänellä: "Hajaantukaa!"
Anhava ei häiriintynyt, jatkoi puhettaan, mutta katsoi samalla pitkin nenänvarttaan poliisia. Ei kukaan kestänyt tuota Tuomaan katsetta, eikä kestänyt poliisikaan, vaan hän katsoi virkavelvollisuuden tulleen täytetyksi ja poistui paikalta.
Mutta eräänä päivänä tuli korkeakoulun päärakennuksen vaateaulaan nuori vastakihlautunut pari, joka antautui hartaaseen suutelutoimintaan. Vahtimestari kauhistui siveetöntä käytöstä ja kutsui poliisin. Nuoripari vietiin putkaan, minne se paikallisten mielestä selvästi kuuluikin.
Tuostapa kesävieraat eivät pitäneet, ja tieto tapauksesta kiiri hetkessä kaikkiin tapahtumapaikkoihin. Syntyi ajatus, että kello 19.55, viittä minuuttia ennen konsertin alkamista koko yleisö ryhtyy protestin vuoksi suutelemaan toisiaan. Tieto levisi myös yliopiston johdon korviin, ja muutamaa minuuttia ennen määräaikaa ilmoitettiin, että vahvat poliisivoimat olivat piirittäneet kampuksen, ja että jokainen sopimattomasti käyttäytyvä vangittaisiin.
Kellon viisari napsahti paikalleen, aulan tiiviisti täyttänyt väki alkoi innokkaasti suudella, ja itse laskin suudelleeni seitsemäätoista naista ja M.A.Nummista. Lehdistö oli tietysti kärpäslaumana paikalla, ja salamavalot leiskuivat. Median paineko sitten sen teki, että minkäänlaista poliisitoimintaa ei näkynyt. Tasan kahdeksalta suutelu loppui, yleisö vakavoitui soveliaasti ja valui konserttisaliin.
Ilta-Sanomat repi tietysti aiheesta irti kaiken, etusivua myöten. Kaikki itseään arvostavat pakinoitsijat käsittelivät aihetta. Myyttiseen kuuluisuuteen kiiri Helsingin poliisikomentajan lausunto, kun toimittaja oli kysellyt saako Helsingissä suudella julkisella paikalla: "Kyllä saa, kunhan ei kiemurtele!"
Pusukapinan jälkeen tuli kaikenlaisia neilikka- ja laulavia vallankumouksia, mutta Suomi (ja Jyväskylä) muuttuivat tuolloin viidessä minuutissa aivan toisen laisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti